Nuori rakkaus joka päättyi

Mun poikaystävä jätti mut noin viikko sit riparilla. (viestillä, en siis ollut siellä riparilla)
Ruvettiin jutteleen heinäkuussa 2020 ja puhuttiin lähes joka päivä ft ja oltiin yhteyksissä ainakin muuten joka päivä. Meistä molemmat sai tunteita jo elo-syyskuu välisenä aikana mutta ei kumpikaan niitä koskaan sillon myöntänyt koska ollaan perhetuttuja ja välissämme on 150km matkaa. Kerrottiin päivän kuulumiset, naurettiin, puhuttiin huolistamme ja ihan kaikesta joka päivä. Ruvettiin sit seurustelemaan ystävänpäivänä 14.2.2021 nähtiin toisiamme noin 2-6 kertaa kuukaudessa. Tunteet oli jo heti suhteen alkuun vahvat molemmilla koska molemmat oli tykänny niin kauan toisistamme. Kun tuli etäopetis aika maaliskuussa, puhuttiin päivässä noin 16h ft. Yleensä yöllä ja päivällä sekä oppituntien aikana. Puhuttiin me pariin kertaan myös 24h. Rakennettiin arkemme toistemme ympärille vaikka välissä oli 150km. Uskoin löytäväni loppuelämäni rakkauden koska se tosiaan tuntu siltä. Molemmat oli aivan rakastuneita. Aikaa kului ja ruvettiin sanoo toisillemme päivittäin ”rakastan sua”. Kehuttiin päivittäin toisiamme ja oltiin niin onnellisia. Tää henkilö ei ollut mulle pelkästään mikään poikaystävä, hän oli mulle paraskaveri, elämän kumppani ja ainoo ihminen tässä maailmassa kehen pystyin luottaan totaallisesti. Hän oli ihminen joka merkitsi mulle koko mun elämän verran. Olin rakastunut mun parhaaseen kaveriin. Me ei ikinä riidelty koska osattiin puhua asiamme ja ei ollut tarvetta riitelylle. Suhde oli kuin elokuvista koko sen ajan, toki kaikilla on joskus huonoja päiviä ja niin oli meilläkin mutta silti sanottiin joka ilta ”hyvää yötä rakastan sua” puhelimessa. Tuli kuitenkin kesä ja hänen rippikoulunsa. Tiedettiin että ei tulla näkeen pariin kolmeen viikkoon mutta olin asian kanssa ihan fine. Kuitenkin eräänä päivänä riparin aikana hän jätti mut. Ihan puskista. Siitä on noin viikko nyt ja en pysty edelleenkään käsittelemään tätä asiaa koska menetin samalla parhaan kaverini, poikaystävän, elämän kumppanin ja ainoan ihmisen kehen pystyin luottamaan täysin. Eron syynä hänellä oli välimatka ja tuleva ysiluokka (ja mulla kasiluokka). Tajuan toki ton ja ymmärrän sen täysin. Mutta en pysty hyväksyyn sitä että kaikki on nyt ohi. Melkeen vuoden kestävä jokapäivänen juttelu, ft, snäpit, hyvää huomenta ja öitä viestit, ”rakastan sua” ja kaikki muut yhteiset asiamme on nyt loppu. Kaikki on loppu. Mun lähes tän hetkinen koko elämä perustu meihin. Olin umpi rakastunut. Hän ei koskaan kohdellut mua huonosti ja jopa jättö viestissäkin kehui mua ja kerto kuinka olen täydellinen yms. Mua sattuu niin paljon tällä hetkellä. En pysty lopettaan itkemistä. En pääse varmaan koskaan kyseisestä henkilöstä yli siitä olen varma. Koko tää meidän tarina vaikutti vaan kuin se olis ollu joku rakkaustarina kahdesta rakastuneesta ja sitten se vaan loppu yhtäkkiä. Uskon edelleen et hän on mun sielunkumppani ja toivon niin valtavasti että tullaan vielä joskus monen vuoden päästä palaan yhteen koska meillä ei oikeesti ollut mitään ongelmia ja oltiin kuin toistemme puolikkaat palaset. Mulla ei oo enää parasta kaveria. Mulla on vaan hyviä ystäviä mutta oon aina porukkassa yksin ja ulkopuolinen. Ei niitä oikeesti kiinnosta niin paljoo mun asiat. En osaa näyttää mun tunteita edes mun vanhemmille ja ainoo henkilö kelle pystyin näyttää oli hän, hän joka jätti mut ja anto kaiken olla. En tiiä enää mitä pitäs tehä, mentin mun koko toisen puolen enkä osaa olla edes enää oikeesti kunnolla ilonen. Oon nukkunu tosi huonosti nyt tän viimesen viikon ajan ja tuntuu et kaikki hajoo käsiin. Auttakaa joku.