Mä tunnen itseni tosi yksinäiseksi koulussa, mutta mulla onkin paljon kavereita. Mä kuulun yhteen kaveriporukkaan ja meitä on neljä tyttöä, mutta ne kolme muuta vain keskustelee kaikki välkät niiden fanittamasta bändistä, jota mä en kuitenkaan kuuntele ja ne ei aina huomioi ja arvosta mua. Mä oon joka välkkä niille ilmaa, mutta silti ne haluaa olla mun kanssa. Jos jonkun siitä porukasta pitää joustaa tai lähteä muualle, niin se olen minä. Mä oon iloinen, että musta tykätään, mutta mä tunnen oloni myös yksinäiseksi. On sitten myös toinen kaveriporukka, jossa on mukavia tyttöjä, mutta siinäkin porukassa mä olen niille ilmaa. Mä haluaisin vain olla osa porukkaa, jossa mua arvostettaisiin, kuunneltaisiin ja kunnioitettaisiin.
Mulla ei ole kaveria, joka kysyisi mun kuulumisia tai kuuntelisi mun murheet. Aina kun jollekin mun kavereista kerron vähän mua stressaavista asioista, vastaus on yleensä ”ok” tai ”onneks mul ei oo tollast”.
Mä harrastan ratsastusta ja samalla tallilla käy yks rinnakkaisluokan tyttö. Se on tosi kiva ja auttaa sekä kuuntelee. Koulussa se on kuin mua ei olisikaan. Meidän naapurissa asuu yks sen luokkalainen tyttö, joka ei jostain syystä vain pidä musta. Sitten tää meidän naapuri ja mun tallikaveri kävelee yhtä matkaa, kävelee mun ohitsee (ne haluaa näyttää, etten mä kuulu niiden porukkaan) ja vilkuilee vähän väliä mua. Kyse ei ole kiusaamisesta, mutta itse en näistä tilanteista nauti yhtään. Kun kysyn tallikaveriltani, mikä on homman nimi, hän vain sanoo, ettei mitään ole tapahtunut ja kaikki on ok minun ja naapurin välillä. Silti hän jatkaa naapurin kanssa minun mahdollista pilkkaamista, eikä tahdo olla kanssani koulussa.
En ole koskaan ollut näin yksinäinen! Vertaistukea?
Mul on sama juttu me ollaan meiän porukas kaikki poikii ja se on välillä ärsyttävää kun yks täst porukasta on samaan aikaan ylimielinen paska ja mun paras kaveri :(
Tuntuu, kuin olisit kirjoittanut minusta sillä tekstin jokainen sana täsmää.
Minäkin tunnen itseni yksinäiseksi koulussa.
Välkällä toiset juttelevat eivätkä huomaa mua.
Voisit ehkä aloittaa jonkun harrastuksen, melkein kaikki ystäväni ovat harrastuksista. Kannattaa puhua asiasta jollekin, esim, äidille (niin kuin minä tein). Muista, että ikinä vika ei ole sinussa.
Samaa hommaa täälä päässä. Koulussa kuulun tavallaan yhteen tyttöryhmään jossa on pysyvästi kolme tyttöä ja vaihtelevasti kuusi muuta. Ja sitten olen minä. Kuulun varmaan niihin vaihteleviin.
En ennen vuodenvaihdetta kuulunut lähellekään tuota ryhmää, koska olin vain yhden kaverini kanssa, mutta sitten tajusin, että emme juttele enää mistään. Olemme vain hiljaa. Kaipaan ystävyydeltä niitä jutteluita ja naureskeluja. Niitä juoruiluja ja hassuttelua. Sitä on siinä tyttöryhmässä tarjolla. Heidän naurunsa kuuluu kovimpana käytävillä välitunneilla. He rakastavat juoruilua ja vaan sitä juttelua. Ei hiljaisia hetkiä. Aina on jotain asiaa.
Vaikka en koskaan kokisi kuuluvani tuohon porukkaan, olen silti onnellinen. He ovat kaikki ns. cooleja, ei finnin finniä, todella ulospäinsuuntautuneita… Minä olen vähän kaikessa vähän se keskitien kulkija. Mutta ainakaan en ole enää yksinäinen.
mulla kans sama homma! perustetaanko kaikki joku wa-ryhmä? 😂 no ei vaan oikeesti, nyt tänään kun kesäloma alko mun viimeinenki kaveri katkas välit ja mul ei oo enää ketään! mul ois tosi pitkä tarina kerrottavana tästä koko jutusta, kirjoitin sen uudelle palstalle nii tulkaa sanoo jos haluutte tietää musta lisää nii voitais tutustuu :))
Sama juttu
Saanko tulla ryhmään