Hei,
Mitkä ovat ovat chänssit sille, että olen oikeasti 100% hetero? Onko normaalia, että umpihetero poika/mies kuluttaa kaiken aikansa oman heteroseksuaalisuutensa ajattelemiseen? Eikä tässä vielä kaikki: Sama meno on jatkunut niin kauan kuin jaksan muistaa.
Kaikki alkoi eräänä iltapäivänä, kun eräs hyvännäköinen poika katsoi minuun. Tuon sekunnin ajan tunsin rinnassani ”kummaa leiskuntaa”. Aloin välittömästi kyseenalaistamaan oman heterouteni. Vähän ajan päästä olin valmis myöntämään itselleni, että olen bi/pan.
Tämä ei kuitenkaan tuntunut luontevalta eikä mielekkäältä. Huomasin, etten ollut juurikaan kiinnostunut samasta sukupuolesta, ja että tytöt ovat monin kerroin viehättävämpiä. Olin päässyt taas nauttimaan heteroäijän heteroseksuaalin äijäelämän auvosta. Hyvä sää ei kuitenkaan kestänyt kauaa…
Olosuhteiden pakosta jouduin kuitenkin nostamaan asian uudestaan pöydälle, eikä se ole suonut minulle hetkeksikään mielenrauhaa.
Varmaa on se, että olen enemmän kiinnostunut tytöistä. Välillä jos näen harvinaisen hyvännäköisen pojan/miehen, olen kuitenkin tuntevinani jotain. Tällaisina hetkinä päätän kääntää katseeni toisaalle, olenhan sentään hetero.
Yritän myös vakuutella itselleni, että olen ”normaali”, ja ahdistustani lievittääkseni kehittelen kielteisiä ajatuksia LGBT-ihmisiä kohtaan. Yritän tehdä pesäeron itseni ja [osa tekstistä poistettu] välille.
Heteroseksuaalisuudestani on tullut minulle pakkomielle. Mistä tässä on oikein kysymys? Miten voin lopettaa asian vatvomisen?
No, saattaisit olla 10 prossaa bi? Tai biromanttinen. Tai semibiseksuaali. Semibiseksuaali on niinku et haluut olla vaan yhen sukupuolen kaa yhes, mut voit esim. fantasioida toisesta tai pitää niitä kuumina.
hankala näin sanoa, mutta eihän sitä tiedä ootko vaikka bi :)
