Olen luokalla, jossa on pelkästään poikia. Minulla olisi kyllä yksi tyttö siellä, mutta hän ei käy koulussa ollenkaan. Hän lupailee aina että tulee, mutta sitten ei koskaan näy. Sitä harmittelee opettaja, ja itse ymmärsin sitä muutaman kuukauden, mutta nyt pinna on kireällä. Tosiaan, hän ei siis käy koulussa kun ei jaksa tulla bussilla. Hänelle maksettiin sitten taksi, ja sekin kuullemma ”oli liian kaukana ja siellä oli lapsia”. Nyt alkaa menemään hermo, kun häntä milloin houkutellaan ja milloin kiristetään kouluun, mutta ei onnistu. Hän saa kuitenkin kokoaika hyviä numeroita, vaikkei osaa nykyään mitään, kun on jo kaksi vuotta tätä jatkanut. Tuntuu jopa hyvältä joskus ajatella, ettei hän pärjää ammattikoulussa. Sitten taas tuntuu inhottavalta, koska en haluaisi ajatella niin. Sitten taas lupaan että yritän ymmärtää, mutta kun taas näen hänen tyhjän penkkinsä, suutun.
Olenko oikeasti ainoa jota ärsyttää toisen laiskuus?
