Minulla on todettu asperger, joten se on ehkä hyvä tietää ennenkuin kommentoi. Tää ei siis ehkä nuorimmille oo esitetty kysymys, koska luulen ettei nuoret tästä tiedä paljoo mitään vielä.
Kysymys kuuluu, että olenko tunteeton? Oma äitini hyvin usein kutsuu mua tunteettomaksi, ja saan kuulla sitä päivittäin netissä (gosupermodel, moviestarplanet, facebook, irc, ask, youtube… Missä ikinä sitten käynkään) Perusteluiksi yleensä sanotaan, etten reagoi toisen tekstiin halutulla tavalla enkä käytä hymiöitä.
On vähän ahdistavaa kuulla sitä, sillä se sattuu. Kyllä luulen tuntevani tunteita, koska tosiaan nauran kuten muutkin, tunnen iloa, surua ja vihaa. Itken kun muut itkevät, ja osaan käsittää mitä toinen tuntee. Ilmeeni ja eleeni ovat ehkä hyvinkin kömpelöitä, mutta tunnen silti tuntevani. Nyt en enää ole varma.
Teen paljon asioita, jotka ovat pahoja. Tai olen tehnyt. En enää niin paljoa, mutta vuosia sitten varastelin, join ja poltin alaikäisenä tietenkin. Kun sitten kaikki poliisit ja sosiaaliviranomaiset puuttuivat, sanoin tietenkin kaikille että kadun. Mutta en tiedä kadunko. Haluaisin katua. Mutten tiedä, teenkö sitä.
Kun mä valehtelen, tahtoisin hävetä. mutten tiedä, teenkö sitä. Kun mä sanon rumasti, tahtoisin katua. Mutten tiedä tarkalleen, mitä on katumus. Kun mä vaikka kuulen että joku on loukkaantunut mun jutuista, tahtoisin pyytää anteeksi niin että oikeasti tiedän tarkoittavani sitä. Mutten tiedä, tarkoitanko mä. Kun mä tietoisesti teen pahaa jotakuta vastaan, tahtoisin lopettaa, kertoa totuuden ja itkeä häpeästä, ja olla kuten muutkin. Mutta en tiedä sitäkään, teenkö niin. Kun näen ihanan ihmisen joka rakastuu muhun, tahdon rakastaa takas, ja alotan seurustelun luulemalla että rakastan. Kuukauden päästä kuitenkin mun on myönnettävä etten rakasta.
Joskus tuntuu että olen melkein tunteeton, ja siksi katson sarjoja joiden hahmoissa näen itseni (Esim. Bones sarjan ”bones” ja Pasila sarjan Pöysti) Yritän lukee kirjallisuutta missä kerrotaan tunteista, mutta mua alkaa pelottaan etten tunne niitä. Luen rakkaudesta. En tiedä koenko sitä. Luen häpeästä ja muista tunteista, mutten löydä siitä itseäni. Olenko mä tunteeton?
Moi.
Olen jo täysi-ikäinen, en tosin Asperger-henkilö, mutta olen lukenut aiheesta ja tavannut muutaman AS-henkilön.
Mielestäni jo se, että mietit tunteitasi ja suhdettasi muihin ihmisiin osoittaa sen, ettet ole tunteeton. Haluaisit rakastaa, katua ja hävetä. Sanoit nauravasi kuten muut ja tuntevasi esimerkiksi iloa, surua ja vihaa. Itket ja ymmärrät toisten tunteita. Siinä on jo monta perustetta sille, että sinullakin on tunteet. Ongelma voikin olla toisten kommentit, jotka yrittävät leimata sinut tunteettomaksi tai vähemmän tunteelliseksi.
Millainen on subjektiivinen kokemuksesi rakkaudesta, katumuksesta tai häpeästä? Joskus voi tuntua siltä, että omien tunteiden pitäisi olla voimakkaampia. Olen itse törmännyt myös siihen, että haluaisin katua ja tuntea ”aidommin” omia tunteitani. Jokainen tuntee omalla tavallaan. Hymiöiden käyttö ja reagointi ei saisi olla kriteerinä sille, kuka tuntee oikeasti ja kuka ei. Tunteethan eivät aina näy ulospäin: oma kokemus voi olla hyvinkin voimakas ilman että kukaan muu ymmärtää sitä. Esiintymisjännitys on esimerkki vahvasta omasta kokemuksesta, joka saattaa näkyä vain heikosti toisille.
On varmasti ahdistavaa kuulla tuollaisia kommentteja muilta ihmisiltä. He eivät voi määrittää tunteitasi. Sinä olet ainutlaatuinen ja arvokas ihminen, ja sinun tunteesi ovat yhtä aitoja ja arvokkaita kuin muidenkin, olivat sitten muut niistä mitä mieltä tahansa. Älä kuitenkaan tee pahuuksia, sillä ne voivat heikentää omia tunteita ja muuttaa oman ajatusmaailman kyyniseksi. Rakkautta ja katumusta voi harjoitella, ja mielestäni olet ajatellut asiaa paljon, mikä voi myös auttaa sinua löytämään tunteesi.
Mielestäni et ollenkaan ole tunteeton, vaan tunteellinen. Toisten ihmisten kohteleminen hyvin ja kohteliaasti auttaa myös oman tunnemaailman kanssa. Ne, jotka vain kommentoivat ja arvostelevat, ovat paljon tunteettomampia kuin sinä. Tunteet ovat jokaisella omanlaisia ja sinulla aivan yhtä arvokkaita kuin toisilla :)
Moi!
Mun käsittääkseni kaikki tuntee eri tavalla. Mun pikku veljellä on myös diagnosoitu aspergerin piirteitä ja oon lukenu aika paljon siitä. Sekin kyselee useesti esim, miks joku nauraa tai itkee yms. Se on ihan normaalia ettei aina ymmärrä ettei itse reagoi asioihin samalla tavalla kuin muut. Mieti vaikka jotain katastrofi tilannetta: osa ihmisistä itkee, huutaa ja pelkää. Osa taas saattaa olla hyvinkin rauhallisia ja kylmän viileitä. Ja sitten on tosi monta välimuotoa noitten väliltä. Tapoja tuntea on ihan yhtä monta kuin on eri ihmisiä. Se, miten me reagoidaan tiettyihin asioihin, on tavallaan myös opittu juttu; me pyritään reagoimaan samalla tavalla mitä me ollaan nähty muiden reagoivan. Se on yleinen tapa sopeutua muuhun yhteisöön. Ja muista se mitä tunteet loppujen lopuksi on. Nehän on vaan kemikaalisia ja sähköisiä viestejä meidän elimistössä. En siis usko että kukaan voi olla täysin tunteeton, koska kaikilla meillä kulkee niitä viestejä aivoissa ym. Älä välitä jos jotkut haukkuu sulle että oot tunteeton. Jos se kuitenkin vaivaa sua tosi paljon, hymiöitä ei ainakaan oo vaikea oppia käyttämään : ) Ja mitä rakastumiseen tulee, ei se tapahdu kellään nopeasti. Siinä voi mennä hyvinkin useita vuosia ennen kuin niin voimakas tunneside muodostuu. Toivottavasti sain autettua edes vähän. Jos kaipaat jutella tästä jonkun kanssa lisää, minä voin ainakin yrittää jutella täällä : )