Siirry sisältöön
sometimes I don’t wanna be happy

Oon 13v tyttö eli seiskalla.
Otsikko kertookin pääasian, eli musta tuntuu ulkopuoliselta kun olen koulussa ja kavereiden kanssa yms.
Ennenkö kukaan ehtii kysyä miksi, niin ulkopuolisuuden tunne johtuu mun tyylistä ja kännykästä.

Nyt tarkemmin asiaan.
Kukaan ei siis syrji tai kiusaa mua, mutta musta tuntuu vaan ulkopuoliselta.
Mulla on Xiaomi Redmi 9 puhelimena, muilla iPhonet. Mulle piti nyt elokuun alussa ostaa uus puhelin, kun vanha meni rikki. Minäkin halusin iPhonen, olin valmis maksamaan itsekin siitä vaikka suurimman osan.
Mutta sitten isä oli mennyt ostamaan jo tämän Redmi 9:n. Olin sisimmässäni pettynyt, kun en saanutkaan iPhonea vaikka olin sitä pitkään halunnut.
Muilla kavereilleni ja useilla muillakin koulussamme on iPhonet.
Olisin itsekin halunnut koska olen kuullut sen olevan hyvä, ja olisin kuulunut enemmän joukkoon.
En tietenkään viitsinyt enkä halunnut sanoa siitä isälleni, olin olevinani iloinen uudesta puhelimesta. Mua harmittaa tosi paljon kun oon pettynyt siihen että isäni osti tämän. En haluaisi olla.
En kuitenkaan voi sille mitään, halusin iPhonen. Nyt tuntuu ulkopuoliselta kun mulla on vähintään seuraavat kolme vuotta todennäköisesti tää Redmi, enkä saa pitkään aikaan taas iPhonea.
Ennen muutamalla kaverillani oli vielä jokin Android, mutta nyt kesällä hekin saivat iPhonet. Tuntuu ulkopuoliselta.

Lisäksi tähän ulkopuolisuuden tunteeseen liittyy tyylini.
En itse tykkää tyylistäni, joka on nyt aika basic.
Haluaisin käyttää silleen löysempiä vähän revittyjä farkkuja, ja jotain lyhyempää toppia (siis kesällä) yms. Toivottavasti ymmärrätte minkälaista tyyliä tarkoitan.
Sellaisia tai ainakin sen tapaisia myydään esim. Shein – verkkokaupassa.
Muilla kavereillani (tai osalla heistä) on sen tapainen tyyli, sellanen kivempi.
Haluaisin myös käyttää meikkiä ainakin vähän. Esim. ripsari. Mutta en omista yhtään.
Syy, miksen pukeudu kuin haluan ja meikkaa, on siinä, että vanhempani eivät todennäköisesti halua että olen sellainen. Eivät he anna minun olla semmonen.
Vaikka haluaisin.

Eli, musta tuntuu ulkopuoliselta, kun en omista iPhonea vaan jonku Redmin ja en pukeudu sillä kivalla tavalla. (Vaikka siis haluaisin)

Ihme jos joku tänne asti lukenut, en tiedä mitä teen tän tunteen kanssa.
Ja mua ärsyttää vähän kun isä osti tän puhelimen, mutta mua harmittaa tää mun ärsytys tunne koska isä sanoi aluksi että hänellä ei ole nyt rahaa puhelimeen, koska osti vasta kaksi uutta puhelinta itselleen ja veljelleni. Isä vartavasten laittoi rahansa tähän kun tarvitsin uutta.

Harmittaa, ärsyttää ja tuntuu ulkopuoliselta

Ñicky

Moi. Oon 15 ja en käytä Iphonea, enkä halua enää.
Älä ihmeessä ota muista mallia!
Ole oma itsesi!
Ja lisäksi Iphone menee rikki tosi helpolla, itellä ollu ja jos sun puhelin kuitenki toimii niin miks pitäis olla joku Iphone?
Ei kaikkien pidä olla samanlaisia ja jos joku alkaa kiusaamaan sua siitä niin voit ihan hyvin sanoa, ettei kaikkien pidä olla niinkuin he.

Ketsuppi

Heipä hei!
Et ole huonompi kuin muut, vaan ihan yhtä arvokas. Sun puhelin ei tosiaankaan oo oleellinen asia sussa.

Mutta tuosta vaateasiasta ja meikeistä: jos sä haluat niin suosittelisin rohkeesti mennä sanoo sun vanhemmille että haluut meikata ja ens kerralla kaupassa voit vaateosastolla sopivan vaatteen kohdalla kysyä saatko sen tai vaikka saisitko sen esim. joululahjaksi. Tai sitten ostat itse hyvät vaatteet!

Tsemppiä 💞💞💞💞💞💞

15v poika

ei tän pitäs olla mikään iso juttu. Itelle faija sano et voisit alkaa käyttää farkkuja lukiossa ja kysy mitä muut käyttää(mikä on erittäin epätavallista mun faijalle se oi koskaan puutu mun tyyli-asioihin) ja sanoin vaa jotai et ”ihsm mitä muut käyttää”, mä tykään käyttää urheilu verkkareita ja ja muita vaatteita jotka on yleensä mustia tai sinisiä. piste. mulle ei koskaan kukaan ei ees mun kaverit puhunu mun vaatteista(ainakaan mun kuullen) ainoastaan tukasta, jonka senkin vain leikajrun suht lyhyeks kerran 1,5 kuussa ja sitten annan taas kasvaa ja olla. näin yksinkertaista. oot chillisti ja jos jokuu kyseenalaista sun vatteita ni koitat pitää arvokuutes yllä eli et hermostu(ulkoisesti) pidät coolin yllä ja vastaat luontevasti rauhallisesti vaikka ”no emt mä tykkään käyttää näitä, ei mua kauheesti kiinnosta miltä mä näytän mut mun mielest nää on ihan siistit. Oliko eriäviä mielipiteitä?” vastauksena saatta tulla esim ”Kyllä…” ja on juuri aloittamassa puhemisen kun sinä keskeytät ”joo ei kiinnosta” ja lähet kävelee lmao. tää about semmosta mitä mä tekisin.
eli kertaus: oo chilli ja ihan ku sua ei kiinnostas se itteestkään jos joku nostaa asian esille [Osa tekstistä poistettu]

Oon 9lk ja aijemmin tunsin olevani tosi ulkopuolinen. Mulla ei myöskään oo iPhonea vaikka kaikilla kavereilla on. On ollut myös epävarma olo kun mun tyyli on ollu omasta mielestä niin tylsä. Mutta oon nyt tajunnut sen että ei aina tarvitse olla samanlainen ku muut. Nykyään yritän erottua joukosta mahdollisimman hyvin. Kannattaa ostaa itse uusia vaatteita mistä sä tykkäät niin varmasti sun vanhemmat antaa sun käyttää niitä. Ja jos ne ei tykkää siitä niin kannattaa sanoo että sulla tulee niistä itsevarma olo niin ne varmasti ymmärtää.

Vastaa aiheeseen: Oloni tuntuu ulkopuoliselta

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top