Omat ongelmat..

Moi,

Olen 14 vuotias tyttö [osa viestistä poistettu] ja halusin nyt vaa avautua tänne. HUOM, mun tarkoitus ei ole hakea tällä huomiota taikka jotenkin saada ihmisiä samaistumaan tähän, vaan halusin nyt vaan kertoo miltä musta itsestä tuntuu. Eli siis mä käyn 8 luokkaa, joka on nyt aikalailla puolessa välissä, musta tuntuu välillä siltä että en jaksa enää ”esittää” mitään täydellistä ihmistä koska mä en vaa enää pysty/jaksa..
Oon koulussa ihan ok (?) mut aika monet aineet menee kuiteski ihan persuksilleen, oon tosi huono oppimaan mitään uuttaa ja jos mä opin jotain niin mun oppiminen ja ymmärtäminen on tosi hidasta. Välillä musta tuntuu että mulla ois oikeesti jotain ongelmia ja haluaisin käydä testeissä jotta voisin tietää että mikä mua vaivaa, mutta mun äiti sanoo että mulla on kaikki muka ”hyvin” ja että en saa liioitella.. siis joo ymmärrän että ihmisillä on tosi paljon isompia ongelmia mutta musta tuntuu kuiteski että ei ihmisten kokemuksia saa vähätellä.
Sillon kun siirryin ylä-asteelle, mun vanha ala-asteen kaveriporukka hajosi vaikkakin ollaan melkein kaikki samassa koulussa, oon tosi antisosiaalinen ja en osaa oikee lähestyy ihmisiä sekä mulla niin sanotusti klikkaa vaan ”tietynlaisten” ihmisten kanssa.. tarkotan sitä että tietynlaiset persoonat ei sovi mulle yhtään. Seiskaluokalla mä menin puhumassa kuraattorilla mun kaveriongelmista koska mulla ei oikeen ollu kavereita ja nyt kun mulla ON pari tosi hyvää sekä rakasta ystävää, mulla on heidän kanssaan ongelmia..
Esim mun paras kaveri (tyttö) on saanu uusia kavereita joiden kanssa hän on nyt aika useesti ja musta tuntuu että mä vähän niinkuin jäisin pois hänen lähipiiristään.. sitten mun toinen paras kaveri (poika) on itseasiassa aika uus kaveri mutta silti jo tosi rakas mulle. Mä tutustuin häneen 8 luokan alussa ja pari päivää sitten kerroin hänelle mun tunteista häntä kohtaan. Se meni tosi hyvin, oltiin sovittu ettei se mitä tulen kertomaan hänelle (mun tunteet) muuttais mitään, eikä se mitään muuttanut, erityisemmin.
Hän ei tosiaan tykkää musta enempää kun kaverina mutta se on ihan ok! Ite en koe et olisin valmis ees mihinkää suhteeseen/en haluu ainakaan mitään suhdetta missä pitäis heti alkaa ns. ”Tosi toimiin” koska ite pelkään vähän pussaamista ja fyysinen kontakti on mulle vähän ”vaikeata” tai että en nauti halaamisesta tai käsien pitämisestä kun vaan niitten tiettyjen/tietyn ihmisen/ihmisten kanssa..
Tämän kyseisen ystävän kanssa mulla tulee kans välillä sellaisia ”riitoja” joissa hän vaikka estää mut ja mä saan siitä joskus jopa paniikki kohtauksen oloisen reaktion koska kyseinen henkilö on mulle tosi tärkeä.. mutta joskus tuntuu että mä oon hänelle liian kiva/panostan paljon enemmän meidän kaverisuhteeseen kuin hän, mä laitan aina ekana viestiä, mä kysyn häneltä että haluaako hän kaupasta jotakin. Yms.. välillä vaan tuntuu siltä että ois kiva saada vähän ”vastakaikua” mun niin sanotulle panostukselle.. ongelmana on myös se että tämä kyseisellä ystävällä on myös tietynlainen yhdiste adhd:ta, add:tä sekä pieniä autismin piirteitä,(hyperguleettinenhäiriö) SEKÄ lukihäiriö joten yleensä kun yritän hänelle jostain puhua viestitse (en oikeastaan uskalla puhua tälläsisistä jutuista kasvotusten) hän ei jaksa lukea pitkiä viestejäni kokonaan, enkä voi olla siitä hänelle edes vihainen.. Epäilen itsellänikin välillä lukihäiriötä, olen myös todella temperamenttinen ja nälkä/väsymyskiukkuinen ihminen joten välillä saatan ärsyttää häntä käytökselläni vaikka en sitä itse tajua.. (niin tapahtuu varmaan aika usein) älkää käsittäkö väärin, hän on minulle todella rakas ja toinen parhaista ystävistäni.
Haluaisin vaan tietää mitä ihmiset musta oikeesti ajattelee koska oon tosi epävarma ja epäilen aina kaikkee jos mua kehutaan tai jtn.. eikä se auta yhtään että mun kyseisen kaverin niin sanottu huumorin taju on mun mollaaminen. Hän voi vaikka sanoa että näytän ihan persees*ä revityltä, mutta sitten seuraavana voi sanoa että se oli vitsi ja että olen ihan mahtava tyyppi.. se sattuu tosi paljon koska mulla on niitä epävarmuuksia eikä tollanen auta yhtään, mutta sitten samaan aikaan hän on todella hyvä kuuntelemaan ja hänelle voin näistä epävarmuuksista puhua.
Ärsyttää myös se kun hänen käytös muuttuu ihan erilaiseksi siitä jos olemme kahdestaan silloin jos joku muu tulee luoksemme, varsinkin jos meidän luokse tulee joku toinen poika, hänestä voi tulla taas todella ilkeä minua kohtaan vaikka aiemmin olimme todella läheisiä/läheisissä tunnelmissa.. (kyllä, hän antaa välillä aika sekavia signaaleja hänen tunteistaan, välillä tuntuu silti että hän tykkää minusta mutta välillä taas siltä että hän vihaa minua yli kaiken.)

Sain varmaan sanottua nyt kaiken.. kiitos jos luit tämän loppuun.