Siirry sisältöön
CRAZYdude

Tiedättekö, miltä tuntuu, kun omat vanhemmat kieltää IG:n, kylällä olon, pelaamisen, puhelimen, ja monet muut asiat? Ei oo edes Snapchattii koska vanhemmat kieltää, kieltää, kieltää ja kieltää? Ei ole reiluu, muilla on IG, Snapchat, jne. Ja kohta 12! Kertokaa omista tunteista, fiiliksistä, omista kokemuksista tähän asiaan liittyen, PLZ! Ärsyttääkö sellainen?

Tukari Pohjanmaalta

Olen viisitoista ja vasta tänä vuonna latasin WhatsAppin, aikaisemmin eikä varmaan tule vähään aikaan olemaan muita (IG jne.). Vanhempien kanssa en asiasta ole joutunut vääntämään, sillä älypuhelin/kosketusnäyttö tuli vasta kaksi vuotta sitten käyttööni. Ymmärrän tunteesi, mutta kehotan kärsivällisyyteen.

Azzie

Kerta asiaa kysyt, en voi sanoa, että olisi koskaan ärsyttänyt. Kun vanhempani aikoinaan kielsivät minulta liian myöhään pelaamisen tai myöhään ulkona olemisen, minä hyväksyin ne. En oikein koskaan tainnut asiasta nostaa isompaa sen isompaa numeroa, vaan sopeuduin ja opin elämään asian kanssa. Vanhemmilla on yleensä syy kieltää jotain, ja näin jälkikäteen ajateltuna, ihan hyvä niin. Joten ei, ei ärsyttänyt silloin, eikä ärsytä oikeastaan nytkään.

ElleN

Kaikilla meidän luokalla on WhatsApp. Mulla ei. (Oon siis koht 12) Ei se mua hirveesti harmita. On sitä muitakin tapoja viestiä.

En omaa myöskään Instagramia, Snapchattia tai muita sellaisia. Ei se haittaa mua. ☺

CRAZYdude

Ei enää minuakaan 0 _ 0 :D

Vastaa aiheeseen: Omat vanhemmat

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top