Moi! En usko, että harva ymmärtää mutta yritän silti. Olen perfektionisti ja haen itseltäni vain hyviä tuloksia ja monesti epäonnistuessani ryven itsesäälissäkin. Nyt on ollut paljon rankkoja asioita, jotka saivat minut muuttumaan ja jotenkin menetin intoni sekä reippauteni. Ei, en tarkoita rankalla mitään turhuuksia, vaan oikeasti jouduin läpikäymään kahden ystäväni kanssa surullisia asioita, joista toisen ystävän muuton jälkeen murruin täysin. Olin hiljainen ja aina omassa surkeassa maailmassani, enkä oikein osannut käsitellä asioita. Äiti monesti suuttui, kun en saattanut kertoa murheistani, koska kirjaimellisesti en itsekään aina tiennyt. Kävin kuraattorin puheilla, joka auttoi hieman, mutta eihän kukaan muu saa ihmistä muuttumaan kuin minä itse. Mutta nyt haluaisin tietää ja apua, miten voisin muuttaa asennettani? Puoli vuotta tästä tapahtumasta on kulunut ja olen päässyt siitä hyvin yli, mutta reippauteni jäi kuitenkin taakse, joten miten voisin muuttua?
Toisena on pojat. Olen ollut ihastunut pariin ja he ovat minuun, josta on syntynyt pientä juttua. Vanhempani ei kuitenkaan halua, että ”seurustelen” vielä, mutta miten voin hillitä tunteitani jos kuitenkin pidän jostain pojasta?
Ja vielä kolmas asia. Kaksi parasta ystävääni. Haluamme olla kolmisteen, mutta siitä ei tule juuri mitään. Yksi aina valittaa ja itkee kun jää kolmanneksi pyöräksi ja muistelee harmillisia asioita elämässään. Onhan se toki ymmärrettävää, koska tilanne on mikä on, mutta en pysty/jaksa olla aina tukena jostain syystä. Haluan olla hyvä ystävä, mutta mitä voin tehdä?
