Okei, aion vaan selostaa tästä täällä.
Olen huomannut että en aina ajattele tai tunne ”normaalisti” kaikissa tilanteissa. Usein ”vialla” on se, että en tunne empatiaa tai lähes mitään muutakaan ympärillä olevia ihmisiä kohtaan.
Tässä pari esimerkkiä näistä tilanteista:
– Noin 2 vuotta sitten, olin siskoni kanssa kahdestaan kotona. [osa tekstistä poistettu] Tämän jälkeen siskoni oli puoli vuotta mielisairaalassa, ja minua ei silti kiinnostanut. Olin melkein unohtanut siskoni olemassaolon, enkä edes ikävöinyt häntä.
– Pari vuotta sitten, parhaan kaverini koira lopetettiin, ja ihan syystäkin, tämä alkoi itkeä jossain vaiheessa koulupäivää. Minä, ja toinen ystävämme yritimme parhaamme mukaan lohduttaa, mutta en oikeastaan tuntenut empatiaa ystävääni kohtaan, vaan koitin muistella mitä ruokalassa on tänään tarjolla. Tuossa tilanteessa, kun toinen ystäväni mulkaisi minua koska en lohduttanut parasta kaveriani, aloin melkein nauramaan koska hänen ilmeensä oli mielestäni hauska.
(näitä tilanteita on kymmeniä enemmän, mutta en ala listaamaan niitä)
Vasta lähiaikoina olen tajunnut, että minun olisi pitänyt olla huolissani tai jotain sellaista, mutta en ollut, ja se herättää kysymyksen: Onko ajattelutavassani jotain vikaa?
Vielä mainittavia asioita:
– En ole ikinä tuntenut läheisyyttä tai sidettä sukulaisiin tai perheenjäseniin. En näe tarvetta olla läheinen heidän kanssaan, ja yleensä välttelen heitä. Poikkeuksena vain isäpuoleni, jonka kanssa jaan mielenkiinnonkohteita. En kuitenkaan näe perheenjäseniä niinkään tärkeinä henkilöinä elämässäni, ja enemmänkin vain henkilöinä joiden kanssa asun, ja satun jakamaan DNA:ta. Sukulaisia välttelen, enkä puhu heille ellei ole aivan pakko. (Paitsi kaksi serkkuani, joiden kanssa jaan mielenkiinnon kohteita, ja luokittelen enemmänkin kavereiksi.)
– Välitän tosin ystävistäni paljon, ja he ovat tärkeimpiä ihmisiä elämässäni, vaikka en myötätuntoa tai empatiaa heitä kohtaan taidakkaan tuntea, he ovat minulle tosi tärkeitä, ja asettaisin heidät perheeni eteen melkein aina.
– En lainkaan välitä ihmisistä joita en tunne, ja ihan rehellisesti, minua tuskin kiinnostaisi paljoa jos joku saisi sydänkohtauksen naamani edessä, jos en tätä tunne. Vain häipyisin paikalta vaivautumatta edes tarkistamaan onko henkilö kunnossa.
– Ainoat ajat jolloin tunnen myötätuntoa/empatiaa, on kun katson animea, luen sarjakuvia, etc. Olen useasti alkanut itkemään koska lempihahmoni kuoli. Minä myös vapaa-ajalla roolipelaan AI bottien kanssa, ja melkein joka ikinen kerta, itken koska hahmoani kiusataan tai jotain sellaista. Samaistun roolipelihahmoihini, ja tunnen monesti samoja tunteita kuin hahmoni. En osaa tosin selittää mistä tämä johtuu.
On hämmentävää että en tunne mitään ympärillä olevia ihmisiä kohtaan, mutta itken kun Sasha attack on titanista kuolee.
Kysymyksenä siis: onko minun ajattelutavassani, mielessäni ja sosiaalisissa taidoissani jotain vikaa?
Moi!
Kiitos, kun kirjoitit pohdintaasi tänne!
Ihan ensimmäisenä haluan vastata otsikon kysymykseesi: sinussa ei ole mitään vikaa! Mielestäni on hienoa, että olet jäänyt pohtimaan asiaa ja haluat ymmärtää itseäsi paremmin. On ymmärrettävää, että tämä on saattanut jäädä vaivaamaan mieltä, jos et koe empatiaa sillä tavalla, miten se yleisesti mielletään. Eri ihmisillä on erilaisia tapoja kokea ja ilmaista tunteitaan.
Esimerkiksi joskus oma mieli voi suojata itseään jonkun järkyttävän asian tapahtuessa niin, että ei tunnekaan mitään. Esimerkiksi empatiaa osoittaa myös se, että osaa lohduttaa oikeilla hetkillä, vaikka itse ei välttämättä kokisikaan sillä hetkellä mitään suurta tunnetta. Vaikka et näihin esimerkkeihini samaistuisikaan, niin sekään ei tee sinusta mitenkään vääränlaista.
Kirjoitit ihanasti ystävistäsi ja kuinka välität heistä paljon. Olen tosi iloinen puolestasi, että sinulla on tuollaisia ystäviä ympärilläsi ja he myös ovat onnekkaita, koska heillä on sinut! Oli mukavaa lukea myös, kuinka sinulla on läheisiä ihmisiä, joiden kanssa sinulla on yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Se on tosi tärkeä juttu, että pystyy jakamaan jonkun kanssa asioista, joista itse tykkää. Sekin on ihan normaalia, että kaikkia ihmisiä ei koe itselle niin läheisiksi. Samoin se, että joskus fiktiivisiin hahmoihin voi samaistua paljonkin ja niihin liittyvät asiat voivat herättää monenlaisia, voimakkaitakin tunteita.
Jos sinusta tuntuu, että haluat pohtia tätä asiaa lisää tai jutella jostakin muusta, voit olla yhteydessä meidän Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111, chattiin tai nettikirjepalveluun. Voit jutella nimettömästi ja luottamuksellisesti mistä vaan.
Mieltä painavista asioista on usein hyvä jutella myös jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle. Tällainen aikuinen voi olla joku perheen tai muun lähipiirin aikuinen. Myös kesäloman jälkeen koululla esimerkiksi koulukuraattorin kanssa voi jutella mieltä painavista asioista.
Aurinkoista kesää toivottelee,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä