Noniin long story short oon ollu koko mun elämän tosi laiska, ei oo ollu harrastuksia enkä muutenkaan hirveesti ulkoile. Sillee joo pienenä äiti välillä sano et mee ulos ja sillee mut ei siitä ikinä tullu mitää säännöllistä juttua ja oon ollu joka kesäloma kotona yksin sisällä. Ehkä pari kertaa kavereitten kaa jossain mut ainakaa viimesee 3 vuoteen en oo ollu ku ei oo kavereita.
Haluun olla terveellisempi mut ei mul oo minkään näköstä motivaatiota tai enää ees kiinnostusta elämää ku tää maailma näyttää menevän päin lehmän persusta muutenki. Oon siis 15 (2010) eli sillee vielä nuori mut tuntuu jo silt et oon ihan jumissa. Mul on 2 kaverii jotka ei luultavasti tuu enää olemaa mun kavereita ku mennää eri kouluihin/luokille nii ei mulla oo ketää kenen kanssa mennä minnekkää. Kyl ne varmaa lähtis jos pyytäisin mut emt ei olla 100% yhteensopivia nii ei mua sillee kiinnosta mennä niitten kaa. En tiiä mitä pölpötän juujeejippii…
Nii eli idea on et saisin itteni tän kesän aikana liikkumaan jotenkin ja olemaa vähemmän ällöttävä (eli tää laiskuus on siis jo niin paha). Oon kattonu paljon kaikkii videoita et miten olla vähemmän laiska mut ne kaikki on sillee et ”et oo laiska, oot masentunut!” ”et oo laiska, sul on adhd!” jne. Mut ei mulla luultavasti oo mitää. Mulle ei oo vaa ikinä tullu mitään rutiinia nii mä vaa oon ja elän enkä tee mitää.
Tiiän et oon ällöttävä ja tosi epäterveellinen mut en vaa jaksa tehä asialle mitää. Ei täs viestis ollu kyl mitää järkee ku en varmaa tuu muuttumaa vaikka mulle antais step by step tutoriaalin siihen. Periaatteessa oon sellasen saanu.
Suurin ongelma täs nyt on se et ei kiinnosta elää. [osa viestistä poistettu] Tuntuu silt et tarviin jonku kunnon kaverin kenen kaa tekisin asioita mut voin tutustuu muihin vasta kesän jälkee enkä sieltäkään tuu varmaa saamaa mitää parasta ystävää, tai ainakaa sellasta kenellä riittää kärsivällisyys muhun.
Lisää mielenterveydestä: must vähän tuntuu nykyää siltä et vaa katon jonku toisen silmistä mun elämää. Luulis että jännittäis tosi paljon kesäloma ja et pääsen toiselle asteelle mut en tunne mitään. Mut ei tää myöskään oo sillee et en IKINÄ tunne MITÄÄN. Kyl mua stressaa asiat ja osaan olla ilonen jos tapahtuu jotain hauskaa kivassa porukassa. Elämänhalua ei hirveemmin oo. Ajantaju on vähä outo. Oon koko ajan sellases ”odotustilassa”, luultavasti sen takii ku oon 3lk asti suunnitellu elämänmuutosta mut en oo saanu tehtyy… Nyt vaa koko ajan ootan et tulee joku suuri motivaatio, mut ei oo eikä tuu. Mul on nyt vaa noussu huoli tästä et en oikeesti tuu saamaa elämää kasaan ku mun terveys on jo alkanu kärsimää enkä silti saa itteni ylös sängystä. Oon ollu tosi paljon kipeenä viimeisen parin vuoden aikana verrattuna mitä aiemmin.
Oikeesti mitä mä teen
Moi!
Kannattais ehkä mennä juttelee esim. Terveydenhoitajalle tai jonnekin, ja alkaa käymään ulkona, se virkistää kummasti. Eikä tarvii alkuun ees mitään kummempaa, istut vaan jossai penkillä ulkona ja mietit elämää.
Ja ainiin, jos et halua/jaksa lähteä kauemmas nii ehkä naapurista löytyis joku kaveri? 😉
Meillä on kotona aina silleen, että pitää miettiä illalla 3 kivaa asiaa päivästä, jotta aivot oppii löytämään posiitivisia juttuja eikä anna pääpainoa niille asioille jotka eivät olleet mukavia, en oo varma mutta se vois kohentaa mielialaa.
Tsemppiä sulle!! 🫶🏻
