Apua.. Orlandon joukkosurma pyörii päässäni ja olen siitä todella ahdistunut. En voi oikein edes kuvailla tätä tunnetta. Itken ja tärisen enkä saa henkeä.
Tragedian jälkeen en edes pysty kuvittelemaan kaapista ulos tulemista.
Olen vain miettinyt tapahtumaa enkä edes ymmärrä, että sillä olikin näin suuri vaikutus minuun.
Tragedian jälkeen päässäni lähinnä pyörii se, että kukaan ei hyväksyisi minua ja 50 ihmisen henki lähti ihan turhaan.
Raivostuttaa, ahdistaa, itkettää… Miten saisin tämän asian käsiteltyä? En voi suoranaisesti puhua kenellekään, koska vain kaksi kaveriani tietää että olen lesbo ja heille on lähes mahdoton mennä keskustelemaan asiasta. En vain osaisi sanoa mitään. Ei asian kai edes pitäisi vaikuttaa minuun. Tragedia tapahtui toisella puolella maapalloa ja silti mietin tätä näin paljon. Kaikki vain pitäisivät/pitävät minua tyhmänä, kun edes ajattelen asiaa näin paljon.
En tiedä miten muotoilisin, huolen aiheesi on ”hyvä”. Nää ihmiset kuoli sen takia, että ne uskaltaa olla mitä on. Se on väärin. Mutta sun ei tarvi pelätä. Se saat olla mitä sä haluat ja kellään tässä maailmassa ei oo oikeutta tuomita sua. Mä en tiiä, ehkä sun kannattais käsitellä tätä asiaa päässäsi tai kirjoittaa paperille. Tämä on vähän eri asia, mutta: Kun omat vanhempani erosivat ja he ajautuivat jatkuvasti riitoihin, kirjoitin paperille kaiken hienostelematta, lyttäsin ja poltin sen. Se auttaa.
Orlandon joukkosurma on todella suuri tragedia, sitä ei kukaan kiellä eikä vähättele. Yli 50 ihmisen tapaturma on aina surullista, ja yhden mieleltään epävakaan ihmisen aiheuttamaa, turhaa kärsimystä.
Mutta, oletko katsonut myös näiden uutisten toista puolta? Toki, se oli traagista, mutta ihmiset ympäri Yhdysvaltoja ovat myös alkaneet tehdä työtä kyseisen tapahtuman hyväksi. Muistaakseni muutamassa tunnissa kerättiin puoli miljoonaa lahjoituksina uhrien omaisille, ja moni on sosiaalisessa mediassa osoittanut myötätuntonsa. Kamalat tapahtumat ovat aina kamalia, mutta ne voivat myös tuoda ihmisiä yhteen. Joten älä lue pelkästään siitä nurjasta puolesta, koska se tosiaan ahdistaa.
Se, että tällaista tapahtuisi, varsinkaan Suomessa, on häviävän pieni todennäköisyys. Ymmärrän, että sinua pelottaa ja ahdistaa, mutta ei kannata pitää sitä sisällään. Nyt jos koskaan kannattaa puhua jollekulle luotettavalle ihmisille, oli se sitten paras ystäväsi, vanhempasi, koulun kuraattori, ihan kuka vain, johon luotat. Pelkoja ja traumoja ei voi käsitellä, ellei aloita puhumalla. Kyllä sinut hyväksytään, aivan varmasti. Yhden ihmisen järjetön teko ei ole sama kuin kaikkien mielipide.
Mutta askel kerrallaan. Ensin pitää auttaa itseään ja olla sinut itsensä kanssa, ennen kuin voi muuttaa elämäänsä ja tehdä suuria päätöksiä, kuten kaapista ulos tulemisen. Joten kannattaa tosiaan aloittaa puhumalla.
