Okei tää on kauheen masentavaa mutta joo. Jonku takia mä aina aattelen, että loppujen lopuks me kaikki ollaan vaan yksin. Siis on mullaki paljon kavereita ja parhaita kavereita, mutta jotenki aattelen aina että se on ihan turhaa. Koska sitte kun me päästään peruskoulusta ja lähetään eri paikkoihin, ajan kuluessa me unohetaan toisemme ja hommataan tilalle uusia kavereita. Kaverit on vaan sellanen hetkellinen suojakilpi, ettei näyttäis niin heikolta.
Tää on ihan kauheeta aatella tälleen, mut mä en pääse siitä eroon. Ja musta tuntuu että tää oikeasti alkaa hajottaan mun ihmissuhteita.
Mietin vaan et aatteleekohan kukaan muu tällei vaan onks se vaan mä? Miks mä ees aattelen tällee?
Harmi, jos ajattelusi aiheuttaa harmia kaveripiirissäsi.
Voin kertoa ensin ettet ole ainut joka ajattelee näin. Yleensä se menee niin että esimerkiksi ala-asteen kaveri ei ole enää nykypäivänä kaverisi. Jotkut kaverit jäävät ja pitävät yhteyttä ja jotkut taas lähtevät.
Jos haluat niin voit puhua asiasta kaverien kesken, kysellä mitä he ovat mieltä.
Kivaa päivää :)
Mää ajattelen aina ihan kaikkea mut en ehkä just noin ole ikinä ajatellut. Mutta minusta tuntuu myös, että olen yksin vaikka minulla on kavereita. En vain tiedä ovatko he minun kanssani tosissaan. TSEMMPPIIII
