Siirry sisältöön
Tenni

Eli: olen 4 luokalla. Kaikki alkoi melkein niinkun 3 luokasta. 3 luokalla jatkuvasti oli 2 kamuni kanssa. Me ei oltu muiden kanssa. Mutta kiusaaminen alkoi kyllä nytten 4 luokalla… meidän luokalla on yks poika, 4 luokan alussa se vaan vähän ilkeili. Mutta sitten kun vaihtui vuosi 2015 niin mun sille toiselle kaverille sattui juttu, jota en nyt kerro, mutta se tuli mun kaverille ihan yllättäen, eikä se voinu oikein mitään… ja sitten se poika myöhemmin keksi että se mun kaveri, kutsutaan vaikka nyt satuksi (nimi muutettu) haisi. Eihän se oikeesti haise. Elikkä se meitä kiusaava tyyppi sai muut pojat siihen mukaan. Ja sitten meitä väisteltiin paljon, mua ja sitä mun toista kaveria, jota vois kutsua vaikka miinaksi (nimi muutettu) meitä satun lisäksi väisteltiin. Eli meitä kaikkia kolmea. Ja kaikkia pidettiin myös tosi outoina. Satua oli pidetty aiemminkin outona. Mutta me ei ymmärretty miks me oltiin muka outoja, oikeesti me ollaan ihan normaaleja. Kiusaaminen paheni päivä päivältä sitten me kerrottiin opelle. Ja ope otti puheen siitä koko luokan kesken ja kaikki valehteli että se on leikki. Hippaleikki.että pitää väistellä ei saa koskea toiseen. Mutta me kerrottiin miten asia oikeesti oli. Ja meissä oli siis ollu muka joku ällö pöpö.(vaikka mä ja miina ollaan tosi hygieenisiä) se kiusaaminen loppui. Nyt on vähän kiusaamista, mutta ei paljon. Kuitenkin on kurjaa, koska meitä pidetään outoina, eikä päästä porukkaan!;( miten päästä porukkaan? Sillä olemme ”outoja”.

Nimetön

Oudoilla on aina hauskempaa keskenään ;)

Porukka on yliarvostettua. Ymmärrän että lapsille ja nuorille on tärkeä kuulua porukkaan ja tulla hyväksytyksi. Olen itse kokenut ihan samaa.

Se on tärkeää että teillä on toisenne. Teillä on omat jutut joita muut ei ymmärrä. Ajatelkaa asia toisinpäin. Mitä jos ne muut onkin outoja ja te ootte se porukka! Kun muut huomaa kuinka hauskaa teillä on keskenään, ne ihmettelee miten noilla voi olla niin hauskaa vaikka ne ei kuulu meidän jengiin.

Vastaa aiheeseen: Outo?(ko)

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top