Siirry sisältöön
Näkijä

Moi kaikki! On teille tullut lähiaikoina (tai miksei muulloinkin) pahoja unia? Kertokaa tänne unistanne! Kertominen auttaa pelkoon ja ahdistukseen!

Suonjar

Näin kerran unta siitä, että kuljin kadulla, jolla piti koko ajan pelätä, että sut näkee tyyppi nimeltään Musta Leidi (se siis pukeutu mustaan). Jos se näki tai kuuli sut siellä, sä olit tuhon oma. Näin myös kerran unta siitä, että mun perhe oli riivattu ja se yritti tappaa mut ahistamalla mut nurkkaan. Sitten kans oli semmonen uni, jossa mua jahdattiin. Mä menin pöydän alle piiloon. Pöydän alla oli sieni ja sitte se sieni söi mut. Mun kaikkein kamalimmassa painajaisessa taas ei itsessään ole mitään pelottavaa, mutta siinä on tosi ahdistava tunnelma. Mä oon nähny sitä unta joka kuukausi aina päiväkodista asti, mutta silti se pelottaa aina ihan yhtä paljon. Siinä pitää etsiä jotain kuivien lehtien alta. Vanha nainen kehottaa jatkamaan ja mua pelottaa, mitä tapahtuu, jos en löydä sitä. Etsin ja etsin, vaikken ees tiiä, mitä. Yht’äkkiä oon valkosten seinien ympäröimä ja mun edessä on rotko, jonka yli on viritetty rautalanka. Toisella puolella rotkoa seisoo nainen. Joku kuuluttaa, että se nainen on löytäny jutun, jota piti etsiä. Katson naista hetken. Uni päättyy tukahduttavaan hiljaisuuteen. Mua pelottaa ees ajatella sitä unta saati kirjottaa siitä. Se on niin ahdistava ja täynnä epävarmuutta. Välillä mä nään sen unen erilaisena, mutta se versio on niin ahistava, etten ala kirjottamaan tai ajattelemaankaan sitä.

moms spaghetti

oon nähny todenmukaisia unia, tuntuu ettei erota enää unia todellisesta elämästä :o

pahin painajainen lähiaikana oli sellanen, että mun iskä ois ollu armeijassa, ja muka sanonu jotain pahaa jollekki kenraalille, nii sitten tämä kenraali meinas tappaa mun iskän. minä tulin siihen väliin ja sanoin ”tapa mut ensin, enne ku tapat mun iskän” nii sitte se kenraali sano että se ois joku pila:/

Virtasen Raimo

Näin kerran unta, jossa kaikki minun perheenjäsenet polttivat tupakkaa.🚬
(Tämmöistä ei ole koskaan tapahtunut tosielämässä)

🌈rainbow🌈

T.W. itsemurha
Oon nähny paljon pahoja unia. Nään oikeestaan pelkästään pahoja unia tai sitten en vain muista niitä hyviä.

Eli kerron nyt vaikka yhden unen.

Eli olin vaan vähän niinkuin kamera. Eli ”näin” mitä tapahtui yläkulmasta, mutta en pystynyt liikkumaan.

Eli siinä oli loputun jono lapsia jotka vuorotellen tappaa itsensä.
Siinä oli joko sellaset ”piikit” jotka lävistää tai pysty hyppää jonnekki kuiluun.
Mua välillä ahistaa tää ja en tiiä mitä tää uni tarkottaa. Eli jos joku tietää nii saa vastaa!! :)

Hyvää päivää/iltaa/aamua teille!!

☆MESTARITAISTELIJA☆

Ei koskaan…

Dobbyyyy

Nimimerkki Rainbow:
Tämä on vain veikkaus, mutta unesi saattaa tarkoittaa että pelkäät/olet huolissasi muiden puolesta. Olen nähnyt vähän samantapaisen unen ja luulen itse että se tarkoittaa sitä. :)

Suonjar

Näin muutama yö sitten unta siitä, että paavi oli tehny niin pahoja tekoja, että sen omat lapset tappo sen paavin kehittämällä myrkyllä. Toissayönä sitä samaa myrkkyä annettiin mun unessa koukkupolviselle miehelle, joka oli myös ikävä, mutta se ei kuollu vaa pisti mut ryömimään tiheikössä.

Janus

No tässä on yksi uni:

Unessa olin kävelemässä jossain koulun kaltaisessa rakennuksessa, kunnes törmäsin pikkutyttöön ja mummoon. En muista mitä siinä tapahtui, mutta joku riita tilanne silti. Noh, sitten yhtäkkiä näen itseni minun perheen entisen asunnon makuuhuoneessa. Viereisessä sängyllä oli isä nukkumassa. Yhtäkkiä siihen makkarin oveen koputetaan ja se vanha mummo huutaa jotain että – Tule tänne, koska tyttö haluaa hakata sinut. (Jotain tälläistä se siellä huuteli)

No sitten kuset melkein housussa herätin isän ja kerroin hänelle että tuolla ovella on mummo ja tyttö ja ne haluavat hakata minut. Isä nousi ylös ja juuri ennen kuin hän avasi oven, heräsin unesta.

Tässä unessa ei muuten ollut mitään järkeä, mutta silti en saanut unta :D.

Joku :)

Moi kaikki! En oo nähnyt hetkeen pahoja unia mutta muistan silti niistä muutaman ja kerron niistä nyt ainakin yhden :)

1. En muista kunnolla mutta joskus näin sellaista unta jossa mä katselin niitä unen tapahtumia niin kuin se ois ollu joku elokuva. Unessa oli jonkin lainen rakennus ( en muista kunnolla millainen ) jossa oli jotain tosi Tutun näköisiä hahmoja ( ihan niinkuin jostain pelistä ). Rakennus oli valtavan tulivuoren seinämään kiinni rakennettu. Yhtäkkiä alkaa jotain laavaa tai jotain tulemaan jotain ihme tunnelia pitkin. Sitten olin taas siinä rakennuksessa ja näin ison valkoisen kaapin. Yhtäkkiä kaappi räjähti auki ja sieltä alkoi valua laavaa sinne rakennukseen. Ne tyypit mitä siellä talossa oli lähti juoksemaan pois sieltä ja jos oikein muistan kaikki tyypit selvisi hengissä.

Okei tää ei varmaan kuulosta miltään kovin pelottavalta unelta mutta silloin pienempänä ja kun oli juuri nähnyt sen unen niin se oli aika pelottava :)

Moikka kaikille ja muistakaa että vaikka unet voi tuntua joskus pelottavalta ne on vaan unia eikä totta. Näkemiin! :)

08

tästä keskustelusta on jo jonkin aikaa mut miks ei kirjottaa jos vaikka joku tulis lukee näitä tekstei. eli mä oon siis joskus kauan sit nähny tän unen kolme kertaa ja oon siis yhdellä mökki yrityksen laiturilla ja ihan laiturin päässä, selkä kohti järveä. sit siihen tulee joku tyyppi joka on sumeena et en tunnista sitä ja se siis tönäisee mut sinne veteen ja yhtäkkiä sielä järvessä ei oo pohjaa ja mä siis hukun sinne. mut seuraavat kaks kertaa ni mä tunnistan sen tyypin ja se on sama molemmilla kerroilla eli mun isä.
hyviä unia kaikille!

Random tytsy 🌱

No siis mä näin viime yönä jotain 10sek mittasta unta mut mun syke nousi varmaa johonki 1000. Lol.
Mut se menee näin:
Olin mun kaverin kaa ravintolassa. Kävelin sit sitä käytävää vesilasi kädessä. Siellä meidän takana käveli muitaki ihmisii. Äkkiä mä horjahdin, ja ne vedet siinä lasissa lensi jonku miehen naamalle. Sit siinä äkkiä sen miehen naama muuttu ehkä sekunniks Momon naamaks (kauhuhahmo josta sain 2vuoden traumat)

Tässä toinen:
Olin mun kaverin kaa jossai autiossa suurkaupungissa. Siellä me kuljeskeltiin, ja sit yhtäkkiä joku mies alko sillee epäilyttävästi lähestymään meitä. Se vaa sano jotai ”mä tapan teidät”-tyyppistä. Juostiin karkuun johonki kulman taakse, ja se lähti jahtaamaan meitä sen autolla. (Muistan vieläki miltä se auto näytti) Eka se ei nähny mihin me mentiin, mut kyllä se sit huomas meidät. Se tuli huomaamattomasti meidän perässä kaikkialle, mihin mentiin ja kun yritin selittää poliiseille, ne oli vaa sillee ”yes yes, yes yes”
Ahdistavaa. :(

Tuntematon

Mä näin pari yötä sitte unta et olin mun mummulan pihas (niil on tosi iso piha) oli yö/ilta ja siel oli tosi pimeetä. Autotallien takaa kuulu karhun murinaa. Mun pikkusisko oli mun vieressä. Lähin juoksee sisälle kunnes tulin takasipäi ja otin siakoo kii ja lähettii juoksee sisää. Siihe se sit loppu. Se kesti tyylii alle 10 sekkaa mut olin sillo emt jotenki puoliks unes ja puoliks hereil ja tunsin ja kuulin miten mun sydän hakkas tuhatta ja sataa. Kesti aik kauan nukahtaa uusiks •_•

Gay & not so happy:D

Tässä jotain mun painajaisii (nää on sit tosi randomeita enkä ees tiiä miks mä pelkäsin näit)

Pienenä näin jotain unta että mun huoneeseen murtautu ikkunan kautta hirvi (asuin tokassa kerroksessa xd) ja sit joku random vanha mies pakotti mut syöttää sille hirvelle jotai saippuaa…

Ehkä vuos sitten näin outoo unta missä mä vaan kirjaimellisesti lensin maan päällä hirveetä vauhtia. Jostain ihme syystä mun oli pakko löytää joku järvi mitä en koskaa löytäny ja se oli niin ahdistavaa.

Ja sit näin unta et mekaaniset torakat valtaa maapallon…

LunaLove

Tässä kaikki mitä muistan vanhimmasta uusimpaan:
1. Olin joku 5-6 vuotias. Olin menossa äitini kanssa johonkin linnaan (?) ja oltiin siellä jonkun aikaa. Sitten yhtäkkiä minulla ei ollut enää vaateita päällä (anteeksi mitä)! Lähdettiin sitten takaisin autolle mutta ei löydetty enää ulos. Päädyttiin johonkin umpikujahuoneeseen missä oli keskellä patsas. Sitten sen huoneen ovet menivät kiinni ja me oltiin jumissa siellä. Sitten se patsas alkoi liikkua ja joku ääni huusi että – Ottakaa nuo kiinni!! Ja sitten se uni loppui. Ei hirveän pelottava mutta silloin pienenä oli ihan kauheaa!
2. Tämän saman unen olen nähnyt joku kolme kertaa. Eli selaan Zoomerangia (jos joku ei tiedä niin googlatkaa en osaa selittää lol) ja löydän kivan tanssin jota haluan koittaa. Sitten yhtäkkiä teleporttaan hämärän tien varteen ja lähden juoksemaan valoa kohti. Minua seuraa joku random tyyppi. Sitten kompastun aina viime hetkellä enkä pääse turvaan ja jään kiinni!
3. Tätä en muista niin hyvin vaikka tämä on uusin lol. Olen siellä vitsin Poppy Playtimen lelutehtaassa. Paitsi että se paikka on ihan eri näköinen kuin oikea. Mutta jotenkin vain tiedän että olen juuri siellä. Siellä on jotain muitakin tyyppejä joiden kanssa olen. No me juostaan siellä ja tehdään puzzleja ihan niin kuin siinä oikeassakin pelissä. Mutta en ikinä pääse siihen kohtaan missä se en-muista-sen-nimeä-se-sininen-tyyppi jahtaa sinua. Ei siis varsinainen painajainen mutta vaan niin ahdistava!
Noniin siinä on nyt kaikki mitkä muistan. Moikka!!

Vastaa aiheeseen: Pahojen unien päiväkirja

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top