Siirry sisältöön
Anonyymihiiri

Joka päivä joudun kestämään niiden katseita. Luokkani, koko kouluni. Muuten ehkä kestäisin tätä mutta on se yksi ihminen, jonka takia kaikki meni ihan päin sanonko mitä

Hän on mun entinen kaverini. Meillä meni aika huonosti, hän ei puhunu mulle enää oikeen mistään, ei viettäny aikaa tai pitäny mitän yhteyttä omatoimisesti. Mun piti aina mennä puhumaan sille ja silloinkin sain aika töykeitä ja lyhyitä vastauksia.
Muutama kuukausi, sain tietää että hän oli lähdössä ulkomaille kesälomalla. Siinä vaiheessa meni yli. Yleensä kavereille kerrotaan tuollaiset isot jutut? Mitä kaikkea muuta se oli jättäny kertomatta mulle, taikkapa mitä se oli valehdellut mulle, silloin kun olin hänelle kertonut omia asioitani.
Katkaisin häneen välit. Nykyään olen aika yksin koulussa. Odotin yläasteelta uusia kavereita mutta siinä kävikin niink että kun hän pääsi minusta eroon, kaikki halusivat olla hänen kanssaan. Vain koska hän on niin kaunis rikkaassa perheessä asuva massalapsi. Hän muuttui tuollaiseksi ”eromme” jälkeen. Sen ihmisen näkeminen saa mut repimään hiuksia päästäni. Sen ajatteleminen. No, onneksi hänellä on nyt hyvä olla, erossa minusta.

Olen yrittänyt olla mahdollisimman sosiaalinen ja tutustua uusiin ihmisiin. Tuntuu vain että ulkonäköni on se este. Eihän kukaan tällaiseen rumilukseen haluaisi tutustua. Olen sisältäkin varmaan ihan kauhea ihminen jos hiukseni eivät olisivat muodikkaimmat tai en meikkaisi.

Musta tuntuu että josssain vaiheessa en enää jaksa katsoa sitä ja sen alamaisia palvomassa sitä. Pahin tässä on se että olen samalla luokalla hänen kanssaan. Joudun olemaan yksin ja katsomaan ku kaikki juoksee sen perässä ja joka päivä uusi kaveri jostain sillä mukana.

Täytän vuodenvaihteessa 15 ja olen kasiluokalla.
tuli aika epäselvä selitys, mutta mä en vaan jaksa enää kattoa tota. Mulle tulee niin paska olo siitä. Onnea vaan sille et sil on hyvä elämä sen ulkonäön takia
ÄLKÄÄ OLKO PINNALLISIA ;__;

Nimetön

Kamalaa :( Tosi töykeetä ja kauheeta käytöstä sun ent. kaverilta.

Oot varmasti kaunis ihan omana itsenäs kuulostan Joo joltaan tönköltä aikuiselta mutta oikeesti!

Oot ihan oikeessa, pinnallisuus on syvältä >.<

Tsemppiä sulle! ♡

Nimetön

Kamalaa :( Tosi töykeetä ja kauheeta käytöstä sun ent. kaverilta.

Oot varmasti kaunis ihan omana itsenäs kuulostan Joo joltaan tönköltä aikuiselta mutta oikeesti!

Oot ihan oikeessa, pinnallisuus on syvältä >.<

Tsemppiä sulle! ♡

Vastaa aiheeseen: Pinnallisuus…

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top