Moi! Oon 12v tyttö. Mun äiti on kärsiny jo vuosia suht vakavasta migreenistä ja astmasta. Joten äiti ei oikein voi tehdä mitään meidän perheen arjessa. Sen sijaan iskä hoitaa hommat: pyykkää, pesee tiskit, käy kaupas jne jne. Mut siis asiaan… Mä ymmärrän täysin äitii et ei oo kiva et kokoaika särkee pahasti pää jne mut äitin pitäs kyl ymmärtää et se ei voi huutaa mulle sillätavalla. Ainaku äiti huutaa alan tuntee itteeni aina huonommaks ihmiseks ku äiti ei enää kuulemma nää mussa mitää hyvää. Siis äiti huutaa mulle iha pikkujutuistaki ja ainaku se huutaa mulle mul on joku upee puhe sille mitä sanon valmiiks keksittynä mut en ikinä uskalla puhuu mun vanhemmille.. Musta tuntuu et mun äiti välittää enemmän mun pikkusiskosta ku musta.. Tai niinku se ei tajuu et mul on just vaikeimpii aikoi elämässä niinku esim. murrosikä ja koulu nii äiti vois ees jotenki olla läsnempi mun arjessa ku vaan silloin ku se huutaa mulle. Mä kävin pari krt koulun kuraattorilla mut en uskaltanu/kerenny puhuu niist asioist jotka mua oikeesti huolettaa. Sitten me alettii käymään perheneuvolassa. Se ei auttanu yhtää koska se oli vähä niinku ns ”mun vanhempien kuraattori aika” et siel ei ees puhuttu yhtää niist mun ongelmista vaa niiku perheen jutuista tai jotai, ja äiti ei enää ees päästä mua kuraattorille sen takii et se kuraattori ”luulee sitä huonoks äitiks”. En kestä tätä enää et mun pitää pitää mun tunteet ja mun huolet yksin mun sisällä.. Mul on kyl iha hyvä yks frendi mut en nää tarpeelliseks et ne kuulee meijän perheen ongelmista. Ja ainaku yritän selittää äitille mikä mul on (silloin ku uskallan) nii en osaa koota ajatuksia et mitä vosiin sanoo äitille, meen ns lukkoon ku pitäs puhuu äitille mun huolista, tai siis en vaa uskalla puhuu sille. Olisin tosi tosi ilonen jos joku kertois vinkkei miten saisin mun äitin ymmärtää et sen pitää ottaa mun elämä ja mun tunteet enemmän huomioon! /:
Moi! Ihanaa, että otit meihin yhteyttä. Oot tosi rohkea kun pystyt asiasta avautumaan. Harmi, että sulla on tällainen tilanne kotona. Voi olla, että äitisi on stressaantunut ja sen takia saattaa huutaa sulle, mutta ei se tosiaan ole oikein, että äitisi tuollaisia asioita sanoo. Oot tärkeä ja viisas ihminen. Pystyisitkö juttelemaan äidin kanssa siitä, että haluisit hänen olevan enemän läsnä, ja just sanoa hänelle, että joitakin hänen sanomisia ovat sinua satuttaneet? Onko elämässäsi muita henkilöitä joille voisit puhua? Esim. opettajat tai joku sukulainen? Sinulla on oikeus puhua omista asioistasi, sun ei tarvi kantaa huoliasi yksin. Joskus paperille tai päiväkirjaan kun kirjoittaa ylös asioita se saattaa selkeyttää ajatuksiaan ja saattaa helpottaa sitä oloa. Voisitko sellaista kokeilla. Se ei myöskään oo helppo asia kertoa näistä asioista, mutta olet sen tässä tehnyt! Voisit esim. leipoa tai käydä kävelyllä äitisi kanssa ja sanoa hänelle, että sulla on asioita joita haluisit hänen kuulevan. Selität, miten se on sulle tosi tärkeetä, että pystyisit hänen kanssa juttelemaan asioista, ja että haluat hänen kuuntelevan niitä, ja että tarviit jonkun kenen kanssa keskustella. Se ei oo mitenkään maailman helpoin asia, mutta pienillä askelilla eteenpäin. Toivottavasti tästä oli apua <3
