(Tää on siis runo/biisi sosiaalisesta ahdistuksesta ja muiden odotuksista)
Aamulla kävelen kouluun,
mietin, missä ovat muut
Katson kelloa, olen myöhässä
muut luokissaan
Ennen kuin astun luokkaan
Aivoni pyörivät niin nopeata
Mietin mitä jälleen kerran sanotaan
Mun mieli ei jätä mua rauhaan
Ne valehtelee mulle jatkuvasti
En jaksa enään, nosta mut ylös pilviin
En jaksa, laske mut alas lepäämään
Sillä pilvissä ei ole enään huolta,
Eikä maassa mieltä joka juksaa
Tunnin jälkeen jämään pyydetään
En ymmärrä mistään enään
Kysyvät kodista, mutteivat musta
Vain taustoista, enkö minä riitä?
Muut uusia palkintojaan kiillottaa,
kun minä yritän pysyä pystyssä
Ja olla putoamatta
elämä on ikuinen taistelu
Yritän olla makaamatta maassa
punaiset langat putoilee
kun itken lattilla vessan
Mun mieli ei jätä mua rauhaan
Ne valehtelee mulle jatkuvasti
En jaksa enään, nosta mut ylös pilviin
En jaksa, laske mut alas lepäämään
Sillä pilvissä ei ole enään huolta,
Eikä maassa mieltä joka juksaa
Elämän langat niin hauraita
Yksi liikaa ja putoan
Vaikka niin olisi hyvä
Et tarvitse lisäpainoa
Onneksi langat ohunee
Joka ilta kotona
Esitän sitä tytärtä
jonka halusitte,
vaikka se tukehduttaakin
Elämä vilisee edessä,
Ennen kuin se edes alkaa
Mieli ei muista enään
Terävä reuna langalla punaisella
En jaksa enää, nosta mut pilviin, jossa niin rauhaisaa
En jaksa, laske mut maahan jossa on niin viileää
