Siirry sisältöön
Mushroom <3

Eli siis moi

Tähän asiaan tarvitaan jonkin verran taustaa, joten aloitan siitä. Eli olin alakoulussa yksinäinen, kunnes liityin nelosella tähän kaveriporukkaan. Olimme kaikki ulkopuolisia ja outoja yhdessä, olimme tosi läheisiä ja nämä ihmiset olivat mun found family. Ajan myötä ystävyyteemme alkoi kuitenkin tulla säröjä ja ennen seiskaluokan alkua olevalla kesälomalla jotkut lähtivät kaveriporukastamme. Menimme osa eri kouluihin ja kaikki muut paitsi minä oikeastaan lopettivat puhumisen ryhmäviesteissämme. Sanoin heille monta kertaa etten tykkää olla ainoa, joka puhuu mutta sain aina vain heikkoja tekosyitä. (he kuitenkin aina sanoivat että halusivat puhua??) Muutenkin meidän kaveriporukassa oli paljon ongelmia: en ollut oma itseni koska olin ns. äiti hahmo, ihmisillä oli lemppareita, joihinkin tyyppeihin panostettiin ja toisiin taas ei, jäin itse monesti ulkopuolele yms. Toi lista jatkuisi ikuisesti. Nyt kuitenkin syksyllä sain tietää että kavereillani oli monta erillistä ryhmää ilman minua ja vielä ilman mitään valid syytä. Heillä oli whatsapp ja discord ryhmät ja sen lisäksi vielä yhteinen minecraft maailma. Lähdin kaveriporukasta sen jälkeen. Kukaan ei kunnolla yrittänyt saada minua takaisin tai edes tullut puhumaan mulle. Minut korvattiin parin päivän jälkeen enkä ole tähän päivään asti saanut anteeksipyyntöä.

Ongelma on nyt tässä se että osa näistä ihmisistä on mun kanssa samassa koulussa ja kaikki muut olettavat meidän olevan läheisiä. En ole vielä kertonut tapahtuneesta oikein kellekkään enkä halua pilata ex kavereideni mainetta. Muutenkin tarvitsen traumojen takia seuraa ja he ovat ihan okei. Nyt viime aikoina olen alkanut antaa itseni kunnolla prosessoida kaikkea tätä tapahtunutta ja olen niin vihainen näille ihmisille. Ei varmaan tarvitse edes sanoa miksi. Yksi näistä ihmisistä on mun kaa samalla luokalla jo oon hoitanu nii paljon asioit sen puolest (esim. keskustelun alotukset, projektit yms) vaik en koskaa tykänny siitä (se vei mun paikan siin ryhmäs joskus vuosii sitte) ja muutenki lähin siit porukast. Tää ihminen roikkuu mussa jatkuvasti enkä pääse siit eroon. Kuulostan ilkeeltä ik, mutt tää tyyppi ja mun muut kaverit on satuttanu mua nii paljon ja tiiän ett sil on muutaki seuraa meiän koulus nii en ois jättämäs sitä yksin. Oon vaa kyllästyny olee liian kiltti sille ja muille jotka on aiheittanu mulle pahoi asioit enkä tiiä mitä pitäis tehä. Tuntuu pahalt viettää aikaa sen kaa ku tiiän mitä se on tehny.

Kiitti jos ees luit tänne asti. Jos sull on jotai vinkkei nii todella arvostaisin niit mutt mulle on jo riittävää se ett luit tän pikku pätkän mun tarinaa ja näit sen tarpeeks tärkeänä asiana, että siihen pysty käyttää aikaa sun päivästä

Kukkien metsästäjä 🌹🌸✨

Ymmärrän sua. Tilanne kuulostaa monella tapaa tutulta. Nyt mä huomaan ettei muut sua enää ansaitse. Kehotan sua olemaan kaukana kaikista ”porukoista” koska aina tavalla tai toisella jotain ikävää tulee tapahtuu. Mun mielestä sun kannattaisi tutustua nyt enemmän sun luokkalaiseni kenen kanssa et välttämättä aina puhu/ tai sun rinnakkaisen luokkaan. Eti sun ikäistä vaikka ruokalassa ja kysy siltä voisiko sen viereen tulla istumaan. ( jos niitä on kaksi niin älä mene, nimittäin kolmas pyörä jutut yk? ) jos sun ikäisiä ruokapöydässä on vaikka yksi niin mene juttelemaan sille.

Jos jokin jäi epäselväksi tai muuten haluat tietää jotain muuta niin voin ehkä jatkossakin edes •yrittää• auttaa

Vastaa aiheeseen: roikun edelleen huonossa kaverisuhteessa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top