Paikka minne pakenen
Tunteita joita en voi hallita
Pelkään niiden räjähtävän
Kun kaikki tuntuu siltä
Kuin pakenisi tummia tummempia varjoja
Pelkään sitä ylivyöryvää tunnetta
Siitä että menettää kontrollin
Pitää loppuun asti taistella
Yritän pitää itseni raiteilla
Pudotan tunteeni
Kun tänne astun muurit murtuvat
Padot aukeavat
Suolajärven meren lammikossa toivon
Parempaa tulevaisuutta.
Ihana ja samaistuttava runo!
Tuli ihan kyyneleet silmiin.
Lisää runoja ihmiset! Runoissa on aina jotain mystistä kauneutta. Ehkä se johtuu siitä, että teemme kaikki erilaisia runoja, koska olemme erilaisia ihmisiä.
Uskon, että runoilu on yksi niistä kyvyistä, joka löytyy meiltä kaikilta. On helppoa uskotella, ettei itse pysty kirjoittamaan runoja, jos ei ole ikinä kokeillutkaan.
Kuvittele mielessäs hetki,
jota myöhemmin kaipaamaan jäät.
Syksyn viimeinen retki,
kun järviin on tulossa jäät.
Kok’ maailma vaipuu jo uneen,
niin sinäkin.
Nukahda ensilumeen,
tuon rauhan voin aistia minäkin.
Niin vilpoista, mut silti se lämmittää,
ei kaikki voikaan sitä käsittää!
Mut viel’ enemmän lämpöä oisi,
jos tän hetken näin jakaa voisi,
odota minua, ystävä,
ei kohta enää ole ikävä!
