Heips :)
Oon viime aikoina alkanut päästä kirjoittamisen makuun eri tavalla kuin ennen ja se tuntuu tosi omalta, tälläset lyhyemmät random tekstit on paljon luontevampia kirjoittaa kuin pitkät tarinat. Aattelin nyt yhden jakaa tänne jos jotakuta kiinnostaa lueskella kun en näitä mielelläni näytä muuta kuin anonyyminä. Ei ehkä kevyintä luettavaa, mut hyvä tapa saada ajatuksia ulos päästä.
~~~
Ja ennen kuin sä huomaatkaan,
oot taas siellä niin tutussa ja turvallisessa, mutta niin pelottavassa ja vieraassa paikassa.
Se on jotain mitä sä oot kokenut ennenkin, jotain missä oot ollut ennenkin.
Jotain, mistä pääsit pois ja päätit ettet ikinä enää halua sinne uudestaan.
Mut jotenkin,
täällä sä taas oot.
Se on kuin satakiloinen reppu sun selässä,
kiristävät köydet sun ympärillä,
ilmapallo sun sisällä jota joku puhaltaa täyteen ja se puristaa sun sisuksia enemmän ja enemmän.
Mitä jos se poksahtaa?
Samaan aikaan se tuntuu pimeältä, pehmeältä halaukselta,
peitolta johon voit kääriytyä kun kaikki on liikaa.
Se osa sua, joka oli aina sun luona kun kukaan muu ei ollut.
Se, joka tietää susta enemmän kuin kukaan.
Se, joka tulee aina varmasti takaisin.
Se, joka on tuttua ja turvallista, kun kaikki muu on epävarmaa.
Mä haluan täältä pois.
Mutta haluanko mä oikeasti?
~~~
Kiitos lukemisesta, mukavaa jos jätät mielipiteitä/ajatuksia/mitä vaan muuta <3
Tosi hieno runo. Itekkin oin yrittäny kirjotella runoja mutta tuntuu että se on vielä vähän haasteelista kun en keksi mitään mutta aijon tästä tekstistä inspiroituneena kokeilla runojenkirjoitusta uudelleen. Ehkä mäkin voin jakaa niitä sitten tulevaisuudessa jos onnistun jotain kirjoittamaan.💓💗🍀
Tosi hienon kuulonen. Tykkäsin etenkin tosta neljännestä säkeistöstä.
