Hei olen tosiaan 13-vuotias tyttö ja musta tuntuu, että musta puhutaan pahaa selän takana. Olen tosiaan vähän erilainen, kuin muut ja hyvä koulussa. Minua ei juurikaan huomauteta mistään tai en tee mitään pahaa. Kaverini pitävät minua hikkenä, vaikka en ole ja se ärsyttää minua paljon. Yhtenä päivänä, kun olin unohtanut tehdä koulussa öienen asian ja opettaja kysyi, että kenen se piti tehdä niin viittasin reippaasti. Muutama päivä sen jälkeen sain kuulla toiselta kaveriltani, että toinen kaverini oli sanonut, että olin ihan hermona, kun nostin käteni ja, että olisin tärissit ja kaikkea sellaista. Minusta tuntuu, että tälläistä tapahtuu ehkä enemmänkin selkäni takana. Pitäisikö kertoa ja tehdä jotain sen eteen?
Minäkin olen kokenut tuollaista selän takana puhumista. Se on todella inhottavaa. Jos he kerran ovat kavereitasi, niin voisitko koittaa puhua suoraan heille? Kertoa tuntemuksistasi, että sinusta ei tunnu kivalta, kun he puhuvat tuollaisia asioita selkäsi takana. Olen ihmetellyt, että mistä tuo ”hikeksi” haukkuminen johtuu. Ehkä he ovat kateellisia, jos he eivät pärjää yhtä hyvin, ja sitten heitä ärsyttää. Heillä saattaa siis olla joitain negatiivisia tuntemuksia käytöksensä taustalla, joten voisit hienovaraisesti koittaa kysyä, että mistä tuo selän takana puhuminen johtuu. Ja että voisivatko he puhua asiasta suoraan sinulle.
Minulla ei ole sitä ongelmaa, että MINUSTA puhutaan toisten selän takana…. Minun kohdallani osui se, että MINULLE puhutaan muista pahaa selän takana. Se ei ole kylläkään paljon parempi, sillä se tarkoittaa, että joudut pysymään puolueettomana tai sinuun ei enää luoteta ja ihmiset luulevat, että kerrot heidän asiansa eteenpäin. Välissä oleminen on turhauttavaa, mutta ei sitä enää juurikaan tunne kuuden vuoden jälkeen. Mutta seuraavaksi tulee se ongelma, että kun opettajat tai vanhemmat kysyvät tietojasi esimerkiksi kiusaamis tapaukseen. Yritäppä siinä sitten olla mukamas tietämättömänä, kun todellisuudessa tiedät enemmän kuin kaikki muut yhteensä. En suosittele kokeilemaan.
Hei, tämä on vakava ongelma. Kuten tiedämme, kaikki ihmiset eivät käyttäydy samalla tavalla kuten hyvät käytöstavat sanovat. Selän takana puhuminen on sama asia kuin juoruaminen. Valitettavasti monet ihmiset juoruilevat.
Voit selvittää jouruamisen selkäsi takana näin: Kerrot sille kaverillesi jonkun asian, joka laittoi tämän kertomasi juorun liikkeelle. Asian esim. jonkun salaisuuden, mutta sellaisen, jonka voisit kertoa kelle tahansa. Äläkä sano, että älä kerro kenellekkään toiselle. Sitten katsot, kuuletko sen kertomasi asian joltakin toiselta. Äläkä kerro tätä samaa asiaa kenellekkään toiselle kuin vain sille, joka laittoi kertomasi juorun liikkeelle. Vaan odotat ja katsot, kuuletko sen jonkun toisen puhumana. Sitten älä kainostele yhtään, jos kuulet jonkun toisen puhuvan siitä. Sinusta jourutaan. Mietitään sitten.
Kaikkea hyvää sinulle!
En enään tiedä onko ystäväni oikeita ystäviä minulle vai esittävätkö vain sillä olen kuullut miten minusta puhutaan pahaa selkäni takana. Esim että olen ilkeä, tyhmä, ällöttävä ja kaikkea muuta kamalaa mitä ihmiselle voi sanoa. Ja kamalinta on se kun sanotaan jotain mitä olet mukamas sanonut ja se ei pidä paikkansa. Eikä kukaan koskaan usko jos sanot ettet ole sanonut niin. Enkä tiedä mitä tehdä, sillä en halua olla yksin koulussa. Mutta jos sinulla on muita kavereita koulussa jotka eivät puhu pahaa, niin silloin kannattaa vetää välit niille kavereille jotka puhuvat pahaa. Kenenkään ei pitäisi olla kavereita ilkeiden kavereiden kanssa. Jos kaverisi sanovat sinua hikeksi he ovat vain kateellisia miten hyvin koulussa sinulla menee. Minulla on yksi ystävä joka saa aina hyviä arvosanoja ja hänen ystävänsä tykkäävät sanoa häntä myös hikeksi sillä he eivät itse aina saa niin hyviä arvosanoja. :)
No olin ite semmoses kaveri porukas ja sit se meijän porukka oli niinku semmonen et me aina puhutaan läpällä paskaa toisistamme ja tällee
Yks päivä ne kaikki soitti mulle ja sano et ne haluu vetää välit koska puhun niist paskaa vaikka oon yrittäny olla hyvä friendi
Sitte sain uusii kavereit (puhu musta kans paskaa ja esittää frendii) joten mä tiiän miltä se tuntuu🥺
Meijän luokassa se on arkipäivää tiiän et mustakin puhutaan paskaa ja puhun yhdestä meijän luokan idiotti tytöstä joka on kirjaimellisesti liimautunut mun kun kerran olin sen kaa mut se vaan seuraa mua joka paikkaan eikä mun kaveritkaan siedä sitä nii sitteku on tylsää eikä jakseta puhua pojista niin sitte haukutaan se paskaks mut kellekään ei sanota mitään päin naamaa
Hei!
Todella ikävää lukea tuosta selän takana puhumisesta, olen itsekin nuorempana ja myös vähän vanhemmalla iällä joutunut sen kohteeksi. Olisiko mahdollista jutella kaksin tämän selän takana puhujan kanssa tai siten, että esimerkiksi nuoriso-ohjaajan tai muun tutun aikuisen läsnä ollessa? Olen itse vuosien varrella sen verran oppinut noista selän takana puhujista, että heillä ei ole itsellä kaikki hyvin ja haluavat huomiota sillä. Siksi olisikin tärkeää yrittää keskustella asioista avoimesta, toki se voi nuorena olla haastavaa, mutta kokemusten kautta senkin taidon oppii. Muistakaa, että jos joku teistä puhuu selän takana, niin ei kannata lähteä siihen itse mukaan. Kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. :)
Moi! Oon aloittanut seiskan tänä vuonna. Alkuvuodesta olin vaan yhen tyypin kaa koska se oli ainoo mun kaveri meijän luokalta. Mä kuitenki koko ajan tiesin et sen on feikki mut en halunnu vetää välei poikki ku en halunnu näyttää yksinäiseltä.
kerro kavereillesi suoraan miltä sinusta tuntuu. itse sinunikäisenä tein niin ja loppui hetkeksi. uskon että jos joku puhuu sinusta pahaa, he eivät tule muuttumaan. nyt on alkanut parinvuoden jälkeen uuestaan. varsinkin kun saavat uusia kavereita, pitää ns miellyttää sillä että puhuu toisesta paskaa. sanoisin että jos sinulla uskallusta riittää yritä tutustua muihin ihmisiin ja semmosiin jotka ymmärtävät sinua. nykyiset kaverisi eivät tule muuttumaan ja ovat todennäköisesti kateellisia sinulle
Ihanaa et en oo ainoo jolle käy näin (tai sii ärsyttävää tämmönen mut you get the point).
Eli siis meijän luokan tytöt on semmonen tiivis pieni porukka johon kuuluu 7 tyttöö. Kaikki onsillee kavereita keskenään mut jokaisella on se yks läheinen kaveri jonka kaa sit koulus nää parityöt ja nää muut. Kuitenkin oon ollu mun parhaan kaverin (joka kuuluu myös tähän porukkaan) tosi läheinen ja avoin koska oon tuntenut sen eskarisra asti. Melkein kaikki tytöt oon tuntenut ala-asteelta mut ei parasta kaveria korvata millään. Kuitenki tuntuu aina et ne muut jotenki menee vähän syrjempään meistä ja niillä on aina eri jutut kun meil. Yritetään sit välil tulla juttelee ja heittää läppää mut ne ei lähe siihen mukaan. Tää erottuu tosi hyvin siinä et tytöt seiskan lopussa meni todistuksen kanssa ottaa kuvan mihin mua ja kaveria ei kutsuttu. Myöhemmin tästä luotiin luokan tyttöjen whatsapp- ryhmä johon sit taustakuvaksi laitettiin kyseinen kuva sekä minä ja kaverini huonosti fotoshopattuna siihen. Ryhmän tiedoissa lukee kaikille joku ”nerokas” lempinimi ja minulle tämä on (lempinimi)-hikke. Tästä ehkä se alkoi kohdistua minuun. Aina kun sain hyvän numeron kokeesta olin hikke. Aina kun katsoin viimekerran muistiinpanoja olin hikke. Kun en antanut läksyjen vastauksia muille olin hikke. Onneksi tämä ei tullut kun vain kahdelta tytöltä ryhmässä. Välillä mietin, että jos ryhmämme ei olisi niin pieni ja muut lähtisivät mukaan olisiko tilanne pahempi. Mitään fyysistä muuta kun esim heitetty pallolla selkään ja päähän ”vahingossa”. Tilanteita olisi monia mutta tarina on liian pitkä. En siis uskalla sanoa tätä kiusaamiseksi koska ajattelen sitä paljon isompana asiana. Lisäksi en anna tyttöjen päästä ihon alle sillä tiedän mitä he yrittävät. Tytöt ovat myös luoneet ryhmän vain 4 tyypin kesken jossa yllätys yllätys minä ja paras ystäväni emme tietenkään ole. Isosiskoni kertoi olevansa samanlainen samanikäisenä kun tytöt joten saan häneltä apua ymmärtämään heidän toimintaansa. Hulluinta tässä on se että muut eivät joko huomaa näiden kahden tytön käytöstä tai sitten välitä tai uskalla puuttua siihen. Olen kertonut tästä kaverilleni ja rohkaissut häntä puhumaan minulle jos hän jotain tällaista kokee myös. En ole kertonut asiaa muille tytöille koska en halua ajaa tyttöjä kiusalliseen asemaan. Tuntuu oudolta olla mukana ryhmässä koska tiedän millaisia he oikeasti ovat ja he pitävät vain kulissia yllä. He esimerkiksi yhden ”kaverinsa” pakottavat näyttämään vastauksia läksyihin ja muihin tehtäviin mutta puhuvat oikeasti hänestä seläntakana meille muille. Itse en ole lähtenyt tähän mukaan ja se varmaan onkin kostautunut täksi 4 tytön ryhmäksi. Haluan vain sanoa että kaikki samanlaista kokevat: olkaa rohkeita älkääkä antako ilkeiden sanojen tulla ihon alle tai älkää ajatelko että kuvittelette kaiken ja etteivät he koskaan tekisi mitään sellaista koska kuka koskaan tietää millainen ihminen on oikeasti sisältä. Mielummin pidä elämässäsi vain ne ihmiset johon luotat 100% ja jotka eivät kohtele sinua tavalla josta saattaisit loukkaantua. Anteeksi että tämä oli vähän pitkä viesti mutta toivottavasti se toi jollekin Apua:)
muakin haukutaan hikeks kun saan ysei ja kymppei. ja kun mä en ees lue kokeisiin hirveesti!
Meen luokalla on semmosta et puhutaan paskaa kaikista. mun mielestä se ei silti oo pilannu kenenkään välejä.Ehkä se vaan on meen luokalla normaalia et pahaa puhutaan. ite oon sitä mieltä että sellanen ei oo ok.
muakin haukutaan hikeks kun saan ysei ja kymppei. ja kun mä en ees lue kokeisiin hirveesti!
Meen luokalla on semmosta et puhutaan paskaa kaikista. mun mielestä se ei silti oo pilannu kenenkään välejä.Ehkä se vaan on meen luokalla normaalia et pahaa puhutaan. ite oon sitä mieltä että sellanen ei oo ok.
Moi! tää nyt poikkeaa hiukan asiasta, mutta kuitenkin haen kavereita joiden kanssa vosin keskustella molemminpuolisesti toistemme huolista. Olen tälläinen 13.v tyttö, joka supporttaa erillaisuutta eli ei haittaa vaikka olisit bi tai muunsukupuolinen tai nii kyl te ymmärrätte. Minulla on esim. Ongelmia vanhempien kanssa ja niin. oisi kiva samaistua jonkun kanssa ketä ymmärtää näitä asioita ja niin.
Moi. Mullakin on ollu tollasta, et puhutaan pahaa selän takana. Viimeks ehkä sillon kun mulla oli riitä mun kaverin kans.
Riita johtui lähinnä siitä, kun tää mun kaveri ei antanut mun olla muiden kans. Aina jos yritin mennä muiden kans tekee jotain, niin kaveri näytti vihaselta. Sitten tää kaveri puhu mulle pahaa muista ihmisistä. Esimerkiksi Se pilkkas kolmee meidänluokkalaista tyttöö, koska ne harrastaa keppareita. Niin. Ja sit se koko ajan valitti siitä miten surkeeta sillä kaikki on. Että lopulta mä sit suutuin ja huusin sille. Sitten siitä lähtien mun ”kaveri” on koko ajan puhunu pahaa musta meidän yhteisille kavereille ja kerännyt niiltä sääliä. Sit ne joskus kävi opettajalle valittamassa ja jouduin puhutteluun ja tää ”kaveri” kääns asian niin et kaikki ois mun vika ja sit se valehteli vielä musta et mä oisin haukkunut sitä tai jotain. Yritin sanoo et se ei oo totta mut ne opettajat vaan oli silleen että tässä on varmaan sattunu joku väärinkäsitys jne.