Siirry sisältöön
Ärsyttää

Ärsyttääkö ketään muuta nämä 60v tädit jotka valittavat kaikesta?
”Sillon ku minä olin nuori niin hiihdettiin ylämäkeen 20km että päästiin kouluun, ja sitten oli ainakin 8 tuntia koulua, eikä koskaan valitettu.” Ja jos sanot vastaan niin ”Sillon ku minä olin nuori niin kunnioitettiin vanhempia ihmisiä” jne.
Maailma muuttuu mutta nuo mummelit ei.
”Menisit töihin, minäkin alotin 14 vuotiaana työt paikassa x että ruoka saatiin pöytään, ja koulussa käytiin samalla”

Jumalauta.

:((((

Mulla on tuollainen ongelma, ja oma isäni muistuttaa hieman tuollaista ja sitten lopulta kyseenalaistaa, mitä osaan ja mitä en. Emme käy missään lomalla ja kaukaisin paikka, jossa olen käynyt on jtn 70 km kotoa. Koska ei ole kamalasti rahaa, en pääse harrastuksiin tai oikeastaan minnekään. Onneksi pääsen aikuisena, kun on oma työ… mutta ei se kamalasti lohduta. Tunnen heittäväni nuoruuteni hukkaan. Ja kaikki tuo on myös sen syytä, että ”koska en minäkään ole käynyt missään”. Masentavaa, saan aina kuulla kotona muistutuksia aivan älyttömistä asioista, kuten ”laita ovi kiinni”, ”sammuta valot lähtiessäsi”…jne! He selittävät minulle jokaisen asian aivan kuin olisin kehitysvammainen.

Kuulkaahan sillon ku minä olin nuori

Niin sillo mitään tämmösiä keskusteluja ollukkaan,
no siis tämmöset otan aina huumorilla!
Vastaan yleensä jotain: – Sillon ku sinä olit nuori ni
taivas oli sinen ja linnut laulo…
Siis en tarkota tätä pahalla vaan ihan huumorilla.
Nyt kun värjäsin ekan kerran latvat niin
äitini painotti isovanhemmilleni että,
– Kampaaja värjäsi hiukset siksi että… ymt.
Mutta ottakaa tädit ja sedät ihan huumorilla!

Nalle

Kylläpä tää nykynuoriso on sitte kahelia sakkia. Ettekö osaa vanhempia ihmisiä kunnioittaa? Heillä on paaaljon enemmän elämänkokemusta kuin yhdelläkään teistä nuorista ja tietävät enemmän asioista. Luuletteko olevanne jotenkin viisaampia kuin vanhemmat ihmiset?

hello

Kuule, sun ei tarvitse sanoa heille vastaan. Voit ilmaista mielipiteesi ystävällisesti. Ja nämä tädit ovat kyllä ihan oikeassa siitä, että vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa. Vanhemmilla ihmisillä on paljon enemmän elämänkokemusta joten älä ole heille epäkunnioittava äläkä luule, tietäväsi enemmän kuin he. Vaikka he olisivat ärsyttäviä joskus he puhuvat ihan totta olevia asioita:).

Ei

Se vain on niin että ennen asiat oli eri tavalla. Eikä vanha koira enää uusia temppuja opi. He ovat eläneet parhaimmillaan melkein 100vuotta aikaa jollon ei ollut kännyköitä jne, ja nyt kaikki on muuttunut parin vuoden aikana räjähdysmäisesti. Eivät he enää ole siinä kunnossa, että voisivat muuttua kuten nuoret ipanat.

Kaikenmaailman outoudet ovat selitettävissä heidän menneisyydellään. Niin sinäkin tulet olemaan lasten mielestä ärsyttävä mummeli/pappa, kun alat olemaan jo 80 ja aika muuttuu. On mahdotonta vaatia enää vanhalta ihmiseltä muuttumista, kun ikääkin on enää pari vuotta jäljellä.

Esimerkiksi tatuioinnit ja lävistykset. Niitä oli suurimmaksi osaksi vain ”pahoilla” ihmisillä ja rikollisilla heidän aikaansa. Siispä heille on täysin uusi asia että yhtäkkiä kaikilla onkin näitä rikollisien tunnusmerkkejä. Ei heillä ole enää aikaa opetella asioita uudestaan.

Vanhat ihmiset ovat aarteita ja heitä pitää kunnioittaa. Oma isoisäni tosiaan esimerkiksi aloitti työntekonsa kun täytti 14. Hän kertoo niitä asioita minulle ja kertoo millaista ennen oli. En minä siitä silti kimmastu – sehän on oikeasti mielenkiintoista! Jos kukaan ei kertoisi millaista ennen oli, historiankirjamme kertoisivat vain Cheekistä ja svea pipoista.

Vastaa aiheeseen: ”Sillon ku minä olin nuori”

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top