Oon miettinyt et kuinka mahdollista se ois et Suomeen tulis sota koska se ois hirveetä ja joutuisin olee ihan yksin ku ei oo äiti ja iskä joutuis menee sotaa
Hei,
Hienoa, että päätit kirjoittaa tänne Nuortennetin keskustelupalstalle!
Monia ymmärrettävästi huolestuttaa ja pelottaa sota sekä mitä tapahtuisi, jos Suomeen tulisi sota. Kriisitilanteissa alaikäisiä ei jätetä yksin, vaan lapsista ja nuorista huolehditaan. Meillä on täällä Suomessa onneksi paljon päättäjiä, jotka työskentelevät meidän turvallisuutemme eteen ja täällä on turvallista olla. Myös maailmalla päättäjät ja asiantuntijat tekevät parhaansa, jotta sota saataisiin loppumaan.
Jos huoli ja pelko tuntuvat valtaavan mielen, niin silloin on hyvä aina myös puhua jollekin läheiselle. Omien vaikeiden ajatusten kanssa ei kannata jäädä yksin ja joskus läheiselle ihmiselle puhuminen voi hieman helpottaa omaa oloa. Oletko kertonut ajatuksistasi esimerkiksi isällesi tai jollekin muulle aikuiselle?
Tällä hetkellä myös uutisia ja tietoa sodasta tulee tällä hetkellä joka puolelta ja niiltä voi olla vaikea välttyä. Joskus voi olla hyvä tietoisesti välttää uutisien lukemista ja keskittyä itselle mieluisiin asioihin. Tuleeko sinulle mieleen mielekkäitä asioita, joiden avulla voisit saada ajatuksiasi kevyemmäksi?
Meille voi myös aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), jos haluaa jutella nimettömästi luotettavan aikuisen kanssa. Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. Palvelumme ovat aina ilmaisia ja luottamuksellisia. Meillä voi jutella ihan mistä aiheesta tahansa!
Ethän jää yksin ajatustesi kanssa!
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä