Siirry sisältöön
anskuu

Elikkä ite unelmoin joka päivä täydellisestä ensisuudelmasta jonkun mukavan ja hyvännäköisen pojan kanssa…:) joten ois tosi kiva jos voisitte kertoo ensisuudelmastanne niinku minkä ikäsenä, millaista se oli ja oliko se vaikeaa?

mmmm

sori en oo vielä ensi suudelmaa saanu mutta odotan innolla <3

Nimetön

Olin 13 vuotta kun suutelin poikaa ekan kerran(: Vaikeaa se ei ollut, se luonnistui täysin itsestään. Todella hyvältä ja jännittävältä tuntui, ei kovin hellävaraiselta, kuten olettaisin ekan suudelman olevan. Se oli ensisuudelma meillä molemmille. Ihanaa oli, vaikkei meidän jutustamme koskaan mitään tullutkaan, enkä kadu sitä, että menetin ensisuudelmani tuolla kyseiselle pojalle.Joten suosittelen oikeasti säästämään ensisuudelman sellaisen ihmisen kanssa, joka on oikeasti sinulle tärkeä ja rakas, nimittäin ensisuudelmaa ei unohda(: Onnea sinulle unelmoitiin ja suuteluun!(;

kokenut

Ensimmäinen kerta ei minulle ollut niin kummoinen ja niin suuri asia kun kaikki väittävät. Jännitin toki aluksi kovasti, mutta tilanteen mentyä ohi, tajusin että jännitin ihan turhaan. Oltiinhan me yhdessä ja tunnettiinkin jo toisemme melkoisen hyvin. Se oli sellainen kahden sekunnin ”leffasuudelma”. Ei ollut kovin erityinen hetki minulle, mutta kun jälkeenpäin kuvittelen että olisin sen ekan pusun saanutkin nykyiseltä poikystävältäni, muistelisin sitä luultavasti hyvillä mielin:D älä siis turhaan asiaa jännitä!:) sen itse suutelemisen osalta kaikki hoituu ihan luonnostaan:) tsemppiä ja hyviä pusuiluja! ♥

Minävaan (:

Itse sain ensisuudelmani todella söpöltä pojalta<3 Olin tuolloin 11vuotias … Ihana kokemus oli , itse en millään uskaltanut ensiksi tehdä aloitetta , mutta kun poikaystäväni Roope sitten ekaa kertaa pussas mua , nii sit sen jälkeen me vaa pussailtii ja pussailtii… Kun täytin 12 , se pussailu muuttui nuolemiseks , mikä sisältää lähinnä kielareita , jos tiedät mitä se tarkottaa …. (: Itse aloitin seksielämän jo ennen kun täytin 13 vuotta… Nyt kun ajattelen , se ei mielestäni ollut virhe (mietin tätä "seksiriippuvuuden" takia). Roopen kanssa olemme tunteneet siitä asti , kun olin 2 vuotias… Aloitimme seurustelun kun olin 11 vuotias , Roope oli silloin 12 , eli hän on minua vuotta vanhempi … Olemme Roopen kanssa edelleen yhdessä , asumme kimpassa.. MUTTA KYSEHÄN OLI SUUDELMISTA !!! ÄLÄ TURHAA JÄNNITÄ , HYVIN SE MENEE ! ÄLÄKÄ ALOTA SEKSIELÄMÄÄ ENNEN KUN OLET SIIHEN VALMIS !!!! (: Tsemppiä pusuiluihin ! <3 Ps. Tällä hetkellä olen 18 vuotias , autoa juuri hankkimassa (:

[osa tekstistä poistettu]

J3H

Jokainenhan unelmoi täydellisesta suudelmasta, mutta tulee pettymään lopulta.

Ole sinä viisas, ja tajua, ettei kaikki tapahdu kuin elokuvissa.

meitsiii

Mä koin ku olin 14 yhen jätkän kanssa:) taisiis lähinnä me vaan nuoltiin, mut silti:) oli ihan kiva kokemus ja söpö jätkä, vaikkei meille ikin tullu mitää:)

Poika -95

Itelläni ensisuudelma oli yhen tytön kaa sen kännibileissä :P

Inkunen

Varsinaista ensisuudelmaa en ole kokenut mutta ihastukset ovat poskelle pussanneet <3 itse en aio ruveta nuoleskelemaan ennen kun seurustelen jonkun kanssa jonkun aikaa :)

anskuu

joo elikkä mää oon tän keskustelun aloittaja…:) aattelin kertoo tänne että nyt oon vihdoinkin saanut sen mun ensisuudelmani! siitä tosin on jo reilu viikko mutta ei ole ollut aikaa kirjoitella kauheesti tänne:) mutta niin asiaan!!!! eli se oli just niin täydellinen kun ajattelinkin…poika, jonka kanssa suutelin oli todellinen unelma mulle itelleni…kaikki mitä mää oon koskaan uskaltanutkaan vaan suinkaan toivoa…eli oltiin kaveriporukalla mäkkärissä ja mun piti lähtee kotiin niin tää poika tuli saattaan mua bussipysäkille…:) siinä sitten hetki juteltiin kunnes poika halas mua sillälailla että mun kädet meni sen kaulan ympäri:) mun mielessä pyöri ihan koko ajan sama lause: ”apua, nyt se pussaa mua!” ja niin sitten se suuteli mua…se vaan oli niiiiin ihanaa koko muu maailma unohtui sen aikana…:) se kesti pitkään ja pojan huulet oli ihanan pehmeet ja se maistu salmiakkipurkalta…:))) suudelman jälkeen me vaan katottiin toisiamme ja hymyiltiin, kunnes huomasin että bussi tulee:) sitten vielä halasin poikaa ja annoin pienen pusun ja menin bussiin:) nähtiin sitten siinä vielä muutaman kerran ja suudeltiinkin yhteensä kolme kertaa mutta ei meidän jutustamme oikeen mitään tullu kun poika oli semmonen pleijjeri ja eime kummatkaan haluttu seurustella muutenkaan:) mutta ihana kokemus se oli! en vaihtais mihkään…<3

Chilla94

Sain ensisuudelmani tänä vuonna taisi olla maaliskuun 19.päivä. Olin jo aiemmin facebookin kautta kertonut haluavani, mutta se tuli niin puun takaa että hämmennyin ja tietysti hämmennyksen vallassa en osannut mielestäni suudella. Mutta seuraavilla kerroilla osasin paremmin. :) Se oli ihanaa, kuin olisin leijaillut pilvilinnoissa ja olin sen hetken ajan niin onnellinen ja unohdin kaiken muun, jopa hengittämisen. Mutta harjoittelullani hänen kanssaan tajusin myös lopulta hengittää. ;)

Eli olen 18-vuotias ja hän oli 23-vuotias (Täytti tänä vuonna 24). Mutta emme seurustelleet ja tällä hetkellä meidän kaverisuhteemme rakoilee jostain syystä todella pahasti ja hän kohtelee minua törkeästi. Alussa hän oli niin ihana ja fiksun oloinen, mutta paljastui vielä pennuksi vaikka armeijan onkin käynyt, ikä ei kerro kaikkea. Yritin korjata kaveruuttamme, mutta mikään ei ole auttanut. Hankalaa tästä tekee se, että hän on luokkalaiseni ja nään hänet taas syksyllä. Toivon selviäväni ammattikoulun suosiolla loppuun vaikka hän käykin samaa luokkaa. :)

12v poika

Itse sain ensi suudelman vähänaikaa sitten:) Iiihanan ihmisen knssa<33 Ja kielikinhän sinne väliin sitten joutui:DD

Ziggy

Hohhoijakaa, Ziggy-neidin ensisuukossa ei juuri kehumista ollut… Kerronpa vaikka romaanin siitä (oon täällä puhunu jo aikasemmin tästä) kuinka se tuli tehtyä väärän tyypin kanssa… Oltiin tän aleksin (nimi muutettu) kans samalla partioleirillä ja meillä synkkas hyvi, eipä menny kauaa ku olin ihastunu… Si ku leiri loppu ja juteltiin seuraavana iltana faces ni tuli siihe si kaikkee akwardii mukaan ja si se vaa yhtäkkii kysy, et alanko seurusteleen sen kans… Suostuin tietenkin, osoittautui suureksi virheeksi koska a) olin vaan vähän ihastunu hänee ja koko homma tuli nii äkkii… Ei oltu viel oikee tutustuttu b) se kysy sitä FACESSA (sano ykski ala-astemaisempi tapa) c) ei vaa natsattu yhteen. Juteltiin paljo suutelust mut kumpikaan ei uskaltanu tehä alotetta. Sit yks päivä se oli meillä ja istuttiin hiljaa siinä sängyllä ja… Siinä vaihees heräsin niinku et ei helvetti, mitä mä oikeen oon tekemäs. Sit oliki jo liian myöhästä… Asiaa ei helpottanu kyllä sekään että äijä oli toivoton suutelija, kuolas iha helvetisti… Sen jälkeinen fiilis oli sillee voi ei en kestä tätä enää mut en halunnu satuttaa häntä… Oli pakko. Suhde loppu niinku alkoikin, kännykän kautta mikä oli iha helvetin säälittävää mut minkäs teet… Olin surullinen mut todella helpottunu ku pääsin siitä eroon. Olisin kyl voinu jäädä kaveriks mut jossainhan sitä täytyy vähä joustaa… Suosittelen kaikille ettette ala seurusteleen kovin nuorena, varsinkaan sellaisen tyypin kans jota ei oikeesti rakasta. Niin ja jos suhde ei toimi niin pitää olla rohkea ja ottaa asia puheeksi! Ziggy kiittää.

En tiiä

Kun mä olin kaveteitte kaa, ja oltiin pullon pyöritystä. Mun kaveri sano, että suutelisin Mariaa(ei oo oikee nimi). Ja se oli sit sika cringee loppu aika.

ForeverLonelyAndSingle

No ok toiset harrastaa nähtävästi 13.v seksiä ja ite oon 14.v enkä saanu koskaan ees pusua tai oo ollu mitää ”ala-aste” seurusteluita. Taidanpa vaan olla se, joku 95 mummo joka on neitsyt eikä koskaan ollu parisuhteessa… ja tuun asumaan 10 kanin kanssa keskellä ei mitään. Mutta ei musta tarvii välittää oon vaa tällainen… nii… miten sen ottaa… epäsosiaalinen paska.

Vastaa aiheeseen: suutelu… kaikki vastaa!!:)

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top