Moi!
Tää on ollut mulla jo ehkä 10,5-vuotiaasta, nyt oon 12. Tosi vaikeeta selittää mut Joo yritän.
Kaikki tais alkaa siitä, että musta vaan alko tuntua, ihan perättömästi, että entä jos mun perhe ei rakasta mua? Samalla tuli entä jos mun perheelle sattuu jotain? Samalla alko kehittyä Tää nykyinen, että jos teet jotaan, esim. kosken johonkin, niin jos kosket toisella niin koske molemmilla tai jos koskee nenään alhaalta niin sitten myös ylhäältä. Tosi vaikeeta selittää, kuulostan hullulta mutta en välitä mitä musta ajatellaan.
Sit sinä kesänä päätin että 5 on mun onnen numero (koska meillä on 5 jäsentä perheessä) ja aloin tekemään kaikkee viis kertaa. Usein 25 (5×5). Esim. piirsin 5 juttua huurtuneeseen ikkunaan, koskin 25 kertaa käteeni tai jotaan.
Sit mullaon myös sellainen, että mä melkeen aina jos meen jonnekin missä on peili, niin kun mä lähen siitä kuvasta mun pitää hymyillä ja katsoa peiliin niin ”pahaa ei tapahdu”.
Siitä 5x jutusta oon suurinpirtein päässyt orti, mutta muut on vielä. Oon ajatellut, että Tää saattaa olla pakko-oireista häiriötä tai jotain.
Mulla on myös sellanen, että mun pitää kattoa kaikkia tyyppejä, usein vanhimmasta nuorimpaan, usein siinä järjestyksessä että kuka kuolis jos ois IHAN pakko.
Monta muutakin juttua on. Ne ei oo mua. Kadehdin niitä joilla on tavallinen elämä.
Mä ymmärrän aina, että Se, mitä mä teen, on tyhmää, turhaa, häiritsevää ja ahdistavaa, mutta Se en oo mä, joka noita juttuja tekee. Tai oon, mutta yritän estää aluksi. Joskus en ees muista koko juttua ja silloin mulla yleensä ei Tuu tarvetta tehdä noita, mutta yleensä tulee.
Oon yrittänyt lopettaa Tän. Se on tosi vaikeeta. Ahdistus mut noi ajaa tekemään, siis jos en tee niin ahdistaa, jos itsekuri riittää, en tee ja ahdistus lähtee.
En ymmärrä, miks aloin tekee tällästä, kaikki on mulla hyvin, ei erityistä stressiä, ihana perhe, mahtavat kaverit ja positiivinen elämänasenne. Joskus on hetkiä, kun tämä ei vaivaa, Se on ihanaa, mutta loppuu yleensä siihen, että muistan Tän jutun.
En oo kertonut kellekään, koska Se hajottais mun elämän, niin pelkään. Mua alettais kohdella hulluna, mielisairaana, vaikka en oo sitä, koska jos syynä on pakko-oireinen häiriö, en ole mielisairas. Ylipäätään mulla on kaikki muu niin hyvin, rakastan elämää, niin pelkään, että Se muuttais kaiken. Luultavasti meen joskus jonnekin puhumaan jollekin, joka osaa auttaa. En haluu tehä sitä nyt, vaan joskus, kun kaikki aikuiset ja opettajat ja blaa blaa saa tietää siitä. Se ei ois kivaa, kaikki luulis mua sekopääks.
Ymmärrän, mitä teen, ymmärrän, että Se on hullua, haluan lopettaa sen. En tiedä, miks ihmeessä mä kirjotin tänne, mutta oli vaan hyvä purkaa tunteita.
Kiitos
Mulla oli vähän aikaa sitten tuo jos kosket toisella, koske myös toisella juttu. Mulla oli sillee, et jos koskin toiseen käteen 2x nii toiseen piti saman verran. En todellakaan ole mielisairas tai hullu. Olen lopettanut sen itsekurilla. Kun huomaan tekeväni sitä, lopetan heti. Kesken. Ja niin se mulla väheni olemattomiin.
Heippa!
Kello alkaa olla jo tosi paljon mutta tuli ihan järkyttävä tarve kirjottaa sulle koska mulla on ollut samanlaisia juttuja ja samoin muutamilla läheisilläni, joten ehdottomasti painotan sitä että se ei ole mitään hulluutta, mielisairautta tms.
Kuvasit hienosti elämääsi ja on ihana kuulla että välität perheestäsi noin paljon kuin sain kuvan viestistäsi. Varmasti he rakastavat sinua, älä sitä pelkää, ja jos ikinä tulee tunne niin sitä saa kysyä ja saa myös sanoa että olette tärkeitä!
Joo eli siis, hyvin myös olet tajunnut että tällaisia juttuja monesti aiheuttaa ahdistus.
Ei tartte olla mitään suurta ongelmaa elämässä että näitä ”pakko-oireita” alkaisi tekemään vaan omista kokemuksistani olen huomannut että jostain voi ajan kanssa tulla ahdistus (esim. nuo mainitsemasi 5-jutut ja peilihommeli) ja se jää vähän päälle.
En ole tutkija joten en voi sanoa vaikuttaako luonne tms. mitenkään, mutta sen sanon että niistä pääsee eroon ja vaikka ne tuntuu inhottavilta ja rajoittaakin joskus elämää, ne ei sinällään ole vaarallisia jos se teko on itsessään harmiton ja sen itse tunnistaa. Mistään mielisairauksista ei siis ole kyse.
Rohkaisen sua siis koko sydämestäni kertomaan asiasta jollekulle koska asia ei oikeasti ole niin kummoinen että sen kertominen muuttaisi sun elämäsi (siis ainakaan huonompaan!) vaan uskon ja tiedän että vaikka koulupsykologille tai kivalle opelle (tai jos sulla on joku muu luotettava aikuinen jolle uskot että voisit puhua) jutteleminen valaisisi vähän asioita ja saisit vinkkejä miten lopettaa ne pakko-oireet nopeammin kuin pelkällä yksinpainimisella.
En nimittäin usko että kukaan sillä tavalla koskaan tulee tietämään kenenkään ongelmista ellei niitä jollain tavalla tuo esille ja kun kirjoitit tämän viestisi niin hyvin, uskon että jos puhuminen tuntuu vaikealta aluksi, voisit tulostaa tämän tekstisi ja näyttää sen jollekin?
Mullakin on pakko-oireita, ollut ja on vähän nytkin. Pitää räpsyttää silmiä, tehdä sormilla kuvioita vaikka paperiin jnejne. voisin kuvitella että kaikilla on joskus edes ollut tällaisia eikä se siis ole mikään syy miksi kohdella jotakin oudosti. Voisi olla niinkin että jossakin luokassa olisi monta henkilöä joilla on sama ongelma, se ei ole siis niin harvinaista ja outoa kuin ehkä kuvittelet!
Oma diagnoosini itselleni on että ihminen monesti purkaa ahdistuksen johonkin tekemiseen.
Jos olet päässyt jo osittain eroon kertomistasi ongelmista se osoittaa, ettei sulla ole mikään kovin ”vakava” pakko-oirejuttu sillä mun tutuillani on ollut niinkin vaikeaa kuin että on pitänyt pestä käsiä ihan kokoajan kun ahdisti niin paljon.
Hän saattoi pestä käsiään puolituntia saippualla ja sitten olla vielä pitkään suihkussa yms. ja siinäkin oli siis ahdistusta mukana.
Itsekurillakin saa jo paljon aikaan.
Koulupsykologi kuulee ja näkee kaikenlaisia juttuja ja monet heistä on kivoja ja ymmärtäväisiä.
Heillä on vaitiolovelvollisuus ja alan koulutus joten varmasti saisit hyviä neuvoja ja ehkä jopa vertaistukea.
Näiden pakkotekemisten lisäksi voisi olla hyvä vaikka puhua myös siitä onko sulla mitään stressiä tai ahdistusta jne. ja miten sitä voi purkaa.
Ja siellä olo ei todellakaan ole sitä mitä elokuvissa kuvataan, monesti vaan jutustellaan ja ollaan, ei mitään pelottavaa tai noloa.
Älä siis pelkää! Se voi tuntua oudolta ja vaikealta ja sitä se joskus onkin, mutta meitä samasta asiasta kärsijöitä on paljon ja siitä kyllä voi päästä yli. Monesti jo ajan kanssa se menee itsestään mutta keskustelu kyllä nopeuttaa ja auttaa aina!
Ne voi tulla jo siitä kun olet tietyssä iässä kun asiat muuttuu elämässä, siinäkään et ole yksin.
Toivotan paljon siunausta ja tsemppiä sinulle sekä kaikille jotka tästä kärsii enemmän tai vähemmän!
Laita vaikka kädet ristiin ja pura sydäntäsi ihan täysillä jos aluksi tuntuu hankalalta toimia muutoin, asiat kyllä järjestyy, sen saat huomata :)
Muista myös MLLn muut palvelut lasten- &nuortennetin lisäksi sekä huoli puheeksi-kaavake!