Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
Tajusin just et oon ihan sairaan feikki koulus. Siis siellä mä nauran ja hymyillen eikä se silloin tunnu feikiltä. Mut kotona mä makaan kyyneleet silmissä sängyllä. Ja musta tuntuu et täällä on helppo puhuu ihmisille kun kukaan ei tunne eikä tiedä kuka oon. Kavereille puhuminen tuntuu vaikealta koska joudun näkee ne kasvotusten koulussa.
😥😥😥
Mäki sillei välillä mietin et oonko vähä feikki mut koitan vaa olla vapaasti oma itteni
Vaikkei se oo helppoo
Mut musan kuuntelu ja kävely (esim koiran kaa) auttaa
Tai vaikka joku podcast tai äänikirjaki
Voi ei, samaistun ja voimia sulle!<3
itellä auttaa ainakin musiikin kuuntelu, piirtäminen silleen että piirrän mun ajatuksia tai jotain muuta, lukeminen, luonnossa olo, askartelu ja muun taiteen teko ja myös elokuvan kattominen! (harry potterin:3)
toivottavasti tästä oli apua, en osaa kauheesti auttaa.. heh…
Mut muista että oot ihan super ihana, rohkeesti vaa oot oma ittes!<3
Minä vaan:3
Tyyppi ootko joku mun kaksois olento???
Mäki kuuntelen musiikkia, piirrän mun tunteita, luen ja katon elokuvia ja just HARRY POTTERIA!!!
Mä samaistun tohon, nyt kun mietin tarkemmin. Mä aina vaan nauran ja hymyilen mut sitte kotona mäki vaan itken. Mulla auttaa jos mä puhun mun huolet mun lemmikille, koiralle. Se on vaan jotenki kivaa kun se kuuntelee eikä puhu esim. Päälle tai muuta. Vanhemmillekin on vaikee puhuu asioista joskus ku tuntuu et ne ei ymmärrä. Mut joo
Heiiii Itsme.
Mäki samaistua tohon et tuntuu et vanhemmat ei ymmärrä. Jutelisin lemmikille jos se pysyisi paikallaan kun tosiaan hamsteri on nii vauhtia riittää😅.
Moi!
Kaikilla on olemassa erilaisia persoonia, tavallaan naamioita jotka suojaa meitä elämässä. Arkikielessä joku voi sanoa että minulla on esim työminä, kouluminä ja sitten se normaali oikea minä joka on esillä hyvien ystävien ja perheen kanssa.
Teini-iässä näistä tulee yhtäkkiä tietoiseksi mutta jos kukaan ei ole kertonut mitä ne ovat, tulee ylilyöntejä ja joku asia voi alkaa vaikuttaa feikkaamiselta. Se on ihan ok, siinä on kyse siitä kun ajan kanssa oppii tuntemaan itseään koko ajan paremmin. Toki tuntuu pahalta jos siitä saa ikävää palautetta mutta siinä on kyse myös palautteen antajasta: ei ole mitään tarvetta olla näistä ilkeä.
Kiitti Panda
Mul on tää sama. Oon koulussa ilonen, nauaran, puhun paljon, kaikki okei ja itsevarma. Mut sit kotona epävarma, ahdistaa, harmittaa ja muita epämukavia tunteita. Itekki kerron jollekki randomille mielummin jotain ku kavereille. Mietin aina iltasin ihan sairaasti. Oonko vaan friikki? Mitä mun kaverit ajattelee? Oonko nille vaa joku random? Jne. Voimia sulle🫂
Kiitos 🖤🖤🖤