ja sitte mun hoito heppa lähti ja se otti koville… no sitte mää sain uuden hoito hepan ja kun oli viä koilua niin kävin joka päivä tallilla en ollu koskaan kavereitten kaa. no kaverit alko raivoon etten ollu niitten kaa ei vaan tehny mieli olla sitte ne niinku suuttu siitä. paitsi yks joka kans käy tallilla nii en tiiä pitäskö mun olla siä missä ittehaluun vai miten? ja kaikki meijän koulun pojat haukkuu mua huoraks ku oon kysyny yhtä jätkää se ei oo oikeen kivaa ja mun paras kamu muutti takas tänne ja se on niitten kaa koko ajan ja sitte niinku ei enää kauheesti olla enää yhes ku ne pojat vihaamua ja sitte se on vaan niitten kaa ja siitä on muuttunu outo. ja oon ollu koko kesä loman vaan talilla en haluis olla niin paljoo tallilla mut mua ahdistaa kun vanha rakas hoito heppa lähti olin sillon kaverinkaa pitämässä hauskaa joten en ehtiny hyvästeleen kun se muutti pois ;( pelkään et nykyinen hoitsu lähee kans pois :(
Mä harrastan Rytmistä voimistelua, ja mulla on reenit jokapäivä. Mun kaverit on jääny vähän sivusuun, ja on melkein aina koulussa yksin. Mulla on kyllä sielä kavereita, mutta ne on enemmän toistensa kanssa, koska ne voi jutella kaikkee siitä mitä ne tekee keskenään vapaa-ajalla, ja sit ne on alkanu aikapaljon jutteleen keskenään, mut sit jos mä oon niitten kaa ni sit ne ei voi kertoo mulle mitään. Sillon ennen oli paljon vapaampaa kun voi kaikille avoimesti puhua, mut ei niitä mun reenit kiinnosta, joten en voi puhua nitten kaa melkein mitään yhteistä, eikä mulla tunnu olevan oikeen ”elämää”. Se vaan pitää ”niellä”. Oon miettiny lopettavani, tai vähentävän harkkamäärää, mut sillonhan musta ei voi tulla mikään huippu. Tää kuulostaa ehkä vähän tyhmältä, mutta mun tavote on päästä tässä lajissa kuuluisaks, oonhan mä jo Suomen mestaruus tasolla. mun kaverit ja mä kärsitään tästä, mut oon vaan ymmärtäny, et en pysty lopettaan tätä lajia. Tää on mun ”elämää”. Ja mä rakastan tätä lajia yli kaiken. Onhan mulla tässä lajissa kavereita ulkmailtakin, mutta ei mekään oikeen keretä juttelemaan kun pitää vaan keskittyä omaan tekemiseen. Mua vähän harmittaa, mutta se vaan on valintakysymys, ja vertailin kauan. Oon miettiny tota juttuu varmaan jotain puolivuotta, ja siitä kannattaa jutella muitten sitä harrastavien, koulukavereitten ja vanhempien kanssa avoimesti, niin lopussa jo uskoo itteen ja pystyy päättämään. Kiitti muuten että annoit mulle uskon takas siihen, etten oo ainoo joka kärsii kaverisuhteista. Et säkään oo ainoo. Mut mulla vaan ”sytty liekki uudestaa siihen lajiin.” :)
