this is my story:

okei,oon 15 v tyttö.. mulla on todettu vaikee masennus n.puoltoista vuotta sitte. syön masennuksee lääkkeitä.

Oon ollu koulukiusatttu 2 lk asti. sillo se oli vaa nimittelyy ja pahan puhumista seläntakana,mut sitte se rupes menee 7:lla huonompaa suuntaa.. Mua ruvettii tönii,haukkuu mun ulkonäköö,huutelee pitki koulunkäytäviä,ja mun seksuaallisesta suuntautumisesta sain kuulla jatkuvasti. (olen bi-seksuaali). sillonku tajusin että oon masentunu,mä olin jo ammattiauttajien käsissä.. Mulla oli [osa tekstistä poistettu],masokistisuutta,päihdeongelmia sun muita.. [osa tekstsistä poistettu] Lintsasin koulusta koska pelkäsin et se alkaa taas. Mä en vaa enää jaksanu.. kaikki oli sillon päi v*ttua.. mulla meni mutsin kaa tosi huonosti.. Ku mun [osa tekstistä poistettu] tuli ns ”julki”,pääsin kuraattorille,mut eihä se mitää mistää tajunnu.. Sitte pääsin Nuorten Poliklinikalle juttelee mun asioista ja mitä mä oikeesti kannan mun sisällä.. tuntu siltä et oisin kantanu koko maailmaa mun harteilla. Onneks se taakka on keventyny paljon. Sitte rupesin valehtelee asioista aika paljon.. mut niinku sanonta kertoo: ”valehtelemisellä on lyhyet jäljet”. ja siinähä se sitte todettii ku istuin palaverissä sossujen,vanhempien,psykologin ja opettajien kans. Mut sitte ne tuli siihe päätöksee et mulle tehtäis pysäytysjakso laitoksessa. Mä olin aika shokissa ku sain kuulla sen mitä olin mun pään sisällä ajatellukki. Olin siellä vähä päälle 2kk et tajusin et se oikeesti autto. Onneks mä oon nykyää kotona ja kaikki asiat tuntuu menevä mite niitte pitääki.. :) mut sen mä haluun sanoo et puhumine oikeesti auttaa,ei sun tarvii olla sun ongelmien kaa yksi,tääl maailmas on varmasti ainaki yks ihmine kelle sä voit kertoo sun huoles!