Moi oon meijän luokan ainut jonka isä on kuollut.Mun isä kuoli autokolarissa.Ja vähän myöhemmin kaikki vaa sano että sää ootkin meijä luokan ainut jonka isä on kuollut,tytöt ei sanonut oikein mitää ne vaa otti surustani osaa.
Enkä mä uskaltais kertoo kenellekkään siitä en ainakaa äidille,koska se vast surullinen on.Mä oon kestänyt tätä jo kuukauden.Mutta oneks hyviä muistoja on ja kaikkee mitä ollaan tehty yhessä ja onneks ne on jäänyt mieleen.Kaikki meijän hyvät hetket.Muistan ainakin sen kun oltiin yhessä uimassa ja sen jälkeen mentiin jätskille,muuten tosi ihanii muistoi jäi mieleen.
Hei,
olet pahoillani menetyksestäsi. :( Surusi on varmasti suuri ja ikävä todella kova ja siksi onkin hienoa ja tärkeää, että kerrot hyvistä muistoista, joita mieleesi tulee sinun ja isän yhteisistä hetkistä. Niitä kannattaakin vaalia ja muistella, niitä ei kukaan vie sinulta pois ja ne ovat ainutlaatuisia aarteita. Muistoja voi vaikka kirjoittaa ylös päiväkirjaankin.
Tosi kurjaa, että osa koulukavereistasi kommentoi kertomallasi tavalla. Voisiko olla, että he eivät tarkoittaneet pahaa tai olivat ajattelemattomia, kun eivät ihan tienneet, mitä sanoa? Vai koitko, että he tahallaan pahoittivat mielesi? Olisi tärkeää, että saisit juteltua isän menetyksestä läheisen/läheisten kanssa. Onko sinulla äidin lisäksi perjeenjäseniä, sukulaisia, ystäviä.. keiden kanssa voit puhua?
Muistathan, että voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen, jossa voit puhua mistä vaan luottamuksella aikuisen kanssa. Puhelu on maksuton ja nyt kesällä auki ma-su klo 14-17. Voit myös kirjoittaa Lasten ja nuorten netin kirjepalveluun.
En vois kuvitellakkaan menettäväni omaa isääni tai äitii :((((((( [osa tekstistä poistettu]
