Moni haukkuu transsukupuolisia. Uskon, että syy siihen on se, että he eivät vaan ymmärrä sitä. Oikeasti on niin, että transsukupuolisuudelle on ihan tieteellinen selitys. Se on sellainen, että transpoikien kehossa on luonnostaan enemmän mieshormonia ja heidän aivot muistuttaa poikien aivoja, ja transtytöillä toisinpäin. Eli toivoisin, että ette haukkuisi transsukupuolisia, vaan ymmärrätte että se on ihan todellinen ilmiö ja se on tieteessäkin todistettu. Kiitos.
Jep, oot ihan oikeessa 👍👍
Tärkeää asiaa!
En ees tienny tost tutkimuksesta :o
Mut oot oikeessa :)
Tämä on tieteellinen teoria, jota ei ole vielä tutkittu tarpeeksi. Sillä voi perustella joitakin asioita, mutta en selittäisi koko transsukupuolisuutta ilmiönä sillä. Transihmisiä kun on myös muitakin kuin transmiehet ja transnaiset, joilla näitä tutkimuksia on toteutettu.
Sanon tähän väliin, että olen itsekin transihminen. En halua kuulostaa transfobiselta, päinvastoin.
Miesten ja naisten aivojen erot ovat muutenkin melko pienet ja niissä on luonnostaan myös yksilöllistä vaihtelua esimerkiksi aivokuoren paksuudessa ja aivojen tilavuudessa. Jos katsotaan satunnaista kuvaa aivoista, on äärimmäisen vaikea määritellä, onko kyseessä mies vai nainen. Joidenkin transihmisten aivoissa on piirteitä, jotka viittaavat syntymässä määritetyn sukupuolen sijaan vastakkaiseen sukupuoleen, mutta ei kaikkien. Mitä taas tulee sukupuolihormoneihin, niiden määrät vaihtelevat kummallakin binäärisellä syntymässä määritetyllä sukupuolella. Miesten kehossa on luonnostaan myös estrogeenia ja naisten kehossa luonnostaan vastaavasti myös testosteronia, vallitseva hormoni tosin vastaa sitä sukupuolta, mikä on syntymässä määritetty. Kuitenkin esimerkiksi intersukupuolisilla, jotka voivat olla intersukupuolisia sitä tietämättään ainakin murrosikään asti, joskus pidempäänkin, tilanne voi olla jopa päinvastainen. Hormonit eivät sinänsä myöskään vaikuta sukupuolen kokemiseen. Monen intersukupuolisen sosiaalisesti naisen keho kykenee tuottamaan hyvin vähän estrogeenia ja jonkin verran testosteronia, mutta he voivat kokea silti itsensä täysin naisiksi (katso: Swyerin syndrooma).
Sukupuoli on niin vahvasti sosiaalinen konstruktio, että sen selittäminen täysin biologisesti on enempi vähempi mahdotonta. Sen kuitenkin tiedämme, että transsukupuolisuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan, ja jokaisella on oikeus määritellä oma sukupuolensa itse. Biologiset, neurologiset ja psykologiset tekijät voivat vaikuttaa, mutta suurin tekijä on todennäköisesti se, että sosiaalipsykologisesti ja yhteiskunnallisesti pidämme sukupuolisuutta niin merkittävänä tekijänä ihmisessä. Jos emme pitäisi sitä sellaisena, transsukupuolisuus ei välttämättä olisi myöskään niin kuohuttava ilmiö kuin se on. Transsukupuolisia kuitenkin tulisi olemaan missä vain olosuhteissa. Jokin perusta sillä siis on, mutta se on monen tekijän summa.
No jep oot kyl oikees👌
Lisään vielä sen, että eräissä tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että aivojen eriytyminen mies- ja naistyyppisiksi tapahtuu vasta murrosiän aikana ja sen jälkeen. Tämän voisi selittää murrosiän sukupuolityypillisillä muutoksilla, mutta transsukupuolisilla lapsilla, jotka kokevat vastakkaisen sukupuolen murrosiän kuin mikä on se oma sukupuolikokemus, aivot voivat biologiasta huolimatta kehittyä lähemmäs sitä sukupuolta, jonka he kokevat omakseen.
Aivojen sukupuolierot eivät siis välttämättä olekaan synnynnäisiä, vaan ne saattavat kehittyä juuri sosialisaatiossa ja ihmisen omien kokemusten mukaan. Aivothan ovat plastiset eli muuttuvat ja sopeutuvat siihen, mitä teemme ja ajattelemme, sekä siihen, miten ympäristö meihin reagoi. Aivot siis periaatteessa oppivat siihen sukupuoleen, jonka koemme omaksemme, oli kyseessä sitten cis- tai transsukupuolinen identiteetti.
Lähde: https://www.duodecimlehti.fi/duo12102