Otsikosta näette mistä puhun. Muistot.
Olen 13v, täytin 4.12 ja asun Etelässä.
Elämässäni ystäväni ovat olleet suuressa roolissa, ja vanhemmat vähän siedettävänä kakkosena. Minulla on vaikea puhua vanhemmilleni asioista, jotka häiritsevät minua paljon, koska he alkavat epäillä mitä olen tehnyt puhelimellani, vaikka kyse on koulustani ja muistoistani. Myös vanhempien kanssa keskustelu heittäytyy riitelemiseen ja äänenkorottamiseen eivätkä he enään kuuntele minua tai ymmärrä minua täysin..
Kouuluni menee itsessään kyllä hyvin mutta kun olin alakoulussa, olin itsepäinen, tyhmä ja kaikki muistot ovat kuin demoneja ja enkeleitä, enkelit hyviä muistoja, demonit huonoja muistoja. Olen ollut nolo, hävettävä, omituinen ja vaikka mitä, jotka pyörii päässäni LIIKAA. Joka yö aina sama saatanan homma, mielikuvat mitä olen tehnyt joista puhun joka viikko luotettavimmille ystävilleni. En halua apua aikuisilta, en luota heihin paljoa, vain ystäviini koska tuntuu kuin ei olisi ketään aikuista jolle puhua joka ei kertoisi vanhemmilleni tai olisi oikeasti auttavainen. Olen lähiaikoina aloittanut esimerkiksi venyttelyä, joogaa, rentoutusharjoituksia ynnä muuta itse etsimällä youtubesta videoita, suurin osa on auttanut mutta kun yritän nukkuessani keskittyä hengitykseni, mielikuvat alkavat taas mielessäni. Kerron yhden hirveimmän, mikä oli kolmosluokalla.. oltiin höyrysaunassa ja siinä oli semmone sumulasiseinä mis minä ja mun frendi vähä tehtii vaikka mitä.. En kehtaa sanoa enempää tai tarkemmin mitä mutta ne vaan pyörii mielessä joka aiheuttaa sen että voinko luottaa enään kehenkään koska kaikki eivät luota tai usko minuun koska olen antanut heille kauhean alkuvaikutteen! Onneksi ystäväni on kuitenkin pieni osa yhä auttavaisia no matter what ja olen siitä kiitollinen mutta olisiko teillä jotain vinkkejä tai neuvoja?
