Moi olen siis 13-vuotias tyttö ja käyn tukiperheessä siskojeni kanssa koska mulla on vain äiti hoitamassa eikä hän jaksa vahtia meitä 24/7.
Mulla ei ole siellä kavereita kaikki on melkein jotain viisi tai seitsemän vuotiaita joten minulle käy aina tylsää ja kaikki tietenkin pitävät minua coolina siellä mutta minusta se on ahdistavaa olen aina ihan riekaleina kun kuulen että menen viikon lopuksi sinne. Kun olin 6 luokalla skippasin aina kaikki kaveri jutut sen takia. Mummoni ymmärtää minua mutta äiti ei voiko joku kertoa mitä tehdä?
Moikka Lontoo,
kiitos kun jaoit ajatuksiasi minulle. Ymmärrän hyvin monipuolisen tunteiden kirjon ja neuvottomuuden. </3 Tilanne on varmasti sulle vaikea ja kuormittava ja siksi lähetänkin sinne maailman isoimman voimahalauksen!
Olisiko sinun mahdollista kääntyä mummosi puoleen ja kysyä häneltä mahdollisia vinkkejä tilanteeseen, kun hän tietää sen yksityiskohtaisemmin? Entäpä olisiko sinun mahdollista sopia tukiperheen kanssa siitä, että voisit viikonloppuisin myös nähdä kavereita ja viettää omaa aikaa? Myös äitisi olisi hyvä kuunnella toiveitasi asian suhteen.
Muista, että tämä toivon mukaan on välivaihe elämässäsi etkä tule käymään siellä lopun ikääsi. Tukiperheen tarkoitus on tukea sekä sinun ja siskojesi että äitisi jaksamista, vaikka ymmärrän hyvin sen, kuinka epäreilulta se tuntuu. Ymmärrän myös ahdistuksesi liittyen pienempien ihasteluun erityisesti kaltaisessasi tilanteessa. Toisaalta siitä heidän ihailustaan voi ehkä saada jotain toivoa ja voimavaraa, onhan se aika kiva juttu kurjan tilanteen keskellä!
Kannustaisin myös koulussa lähestymään opettajia taikka esimerkiksi psykologia tai muuta vastaavaa, sillä heille voi aina jutella luottamuksella ja heillä on myös työkaluja viedä asiaa eteenpäin mahdollisuuksien mukaan sekä kartoittaa tilannetta paremmilla tiedoilla.
Lopuksi haluaisin vielä muistuttaa, kuinka vahva ja kykeneväinen olet! Tulevaisuudessa asiat tulevat varmasti helpottamaan, luota siihen. Ja muista, että olet tärkeä ja rakastettu juuri sellaisena kuin olet! <3
