Siirry sisältöön
huolissaan

En tiedä onko tämä normaalia murrosikää/kehitystä/yms, mutta 2-3-luokkalaisesta lähtien olen tuntenut itseni ylipainoiseksi. Aloin liikkua ja vähensin herkkuja ja painoni putosi n. 1-2kg, ja terkkari sanoi kai kolmosen keväällä, että pitäisi syödä enemmän. Jatkoin elämää kesän yli ja syksyllä painoni oli kasvanut taas, tällä kertaa enemmän. Olin nelosen ja olen edelleen (menen syksyllä vitoselle) välillä sujut kehoni kanssa ja välillä koen itseni ylipainoiseksi. Kun olen alasti, vaikka koulun suihkussa liikuntatunnin jälkeen, vedän vatsaa sisään, jotta en näyttäisi lihavalta. Yksi kaveri kommentoi mua laihaksi ja samoin mun sukulaiset, mutta koen kuitenkin olevani hieman pullukka. Onko normaalia?

Inka Kiuru

Hei huolissaan!

Murrosiässä keho muuttuu usein aika vauhdilla, ja joskus siinä muutoksessa voi olla vaikeaa pysyä perässä. Etenkin tytöillä kertyy murrosiän myötä kehoon aiempaa enemmän rasvakudosta, mikä on ihan tavallista ja tarpeellistakin. Myös muiden kuin tyttöjen kehot muuttuvat. Oma kroppa voi tuntua ja näyttää sen vuoksi kovin erilaiselta kuin lapsena, mutta kasvun myötä sen kuuluukin muuttua.

Jos paino mietityttää enemmän, asiasta kannattaa keskustella vaikka terkkarin kanssa. Esimerkiksi pelkät paino- ja pituusmitat eivät kerro ihmisen kehon koosta oikein mitään olennaista, mutta terkkari osaa arvioida asiaa laajemmin. Raju laihduttaminen murrosiässä voi olla haitallista kasvulle ja kehittymiselle, eikä sitä kannata aloittaa varsinkaan vain ”varmuuden vuoksi”.

Liikuntaa kannattaa toki harrastaa ja syödä herkkuja maltillisesti sekä kunnon ruokaa riittävästi ihan terveyden vuoksi, ei siksi että laihtuisi (varsinkin, kun mitään tarvetta laihtumiselle ei välttämättä ole). Liikunnan myötä oma keho tulee myös tutummaksi ja oppii, mihin kaikkeen hienoon se pystyy!

Lämpimin terveisin
Nuortennetin työntekijä

Vastaa aiheeseen: Tunnen itseni ylipainoiseksi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top