Siirry sisältöön
Suruillinen

Oon huono puhumaan, enkä tiedä miten tämän voisi selittää ymmärrettävästi. Yritän silti.

Olen jotain 2 vuotta ollut samassa porukassa. Jossain vaiheessa oli draamaa ja porukka hajosi kahtea yhden narsistin takia.

Musta tuntuu nyt ettei musta välitetä enää. Tänään välkällä 2 muuta luetteli niiden parhaita kavereita. Kolmas oli kipeänä. Niillä molemmilla oli listassaan toisensa ja ties mitä random kakkoja. Minua ei. Mun mielestä on myös vähän väärin laittaa kavereita parhausjärjestykseen, saattaa johtua katkeruudesta. Mainitsin tästä ja kuulemma jotkut on vaan kivempia kuin toiset.

Sitten huomasin että se kolmas oli poistanut mun numeron whatsapista, sen näkee yhdestä jutusta.

Muutenkin kaikki tässä porukassa luulee mua tyhmäksi ja kohtelee kuin pientä lasta vaikka olen yksi luokan vanhimmista.

En jaksais enää olla niiden kanssa, kun mussa on kai jotain vialla. En kuitenkaan voi vaihtaa porukkaa, olen liian ujo etsimään uutta. Kai sitä pitää sitten jaksaa.

Vastaa aiheeseen: Tuntuu että kaverit ei enää välitä

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top