Moi olen siis 15 vuotias tyttö ja minun pitäisi tutustua uuteen ihmiseen ja minulle henkilökohtaisesti keskustelun aloittaminen on vaikeaa ja asian keksiminen on vielä vaikeampaa, keskustelut ylleensä jäävät siihen kun en keksi mitään puhuttavaa ja kyseinen poika kehen ystävämme haluaisi minun tutustuvan myös tuppaa tekemään samaa. Poika on ujo ja niin myös minäkin, joka saattaa hieman vaikeuttaa asiaa. Mistä minun kannattaisi keskustella pojan kanssa että oppisimme tuntemaan toisemme ja keskustelu ei loppuisi. Suunnitella olisi että tapaisimme pojan ja muutaman ystävän kanssa muutaman viikon kuluttua, mutta olisi kiva tietää pojasta jotain hänen omasta suustaan.
Hei!
Kiva, että sinulla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin!
Sinun kannattaa miettiä etukäteen kysymyksiä tai keskustelun aiheita. Esimerkiksi voit kysellä: minkälisesta musiikista pidät? Mikä on lempipuuhaasi? Mitä harrastat? tai voit kysellä asioista, mistä itse pidät.
Jos tunnet jonkun, joka on tämän kyseisen pojan kaveri, voit kysellä häneltä etukäteen, mistä poika pitää tai on kiinnostunut. SItten voit puhua niistä asioista.
Älä ota paljoa stressiä keskustelusta, keksit kyllä varmasti pojan kanssa jotain puhumista! Paljon tsemppiä tapaamiseen!