Siirry sisältöön
Mamu

Moi,

Oon 14v. ja oon asunnu Suomessa jo kohta noin 10vuotta eli 5vuotiaasta lähtien. Olen kotoisin Virosta ja molemmat vanhempani ovat virolaisia. Äitin on töissä mutta isäni ei ole sillä hänelle (suomenruotsalainen työnantaja) on sanonut työpaikalla että mamulla ei ole sanaoikeutta Suomessa ja eivät ota töihin ulkomaalaisia. Isäni on joutunut tekemään ylitöitä sen takia koska häntä on pakotettu ja hänelle on sanottu että ”orja tekee töitä kunnes kuolee”. Silloin kun isäni ei osannut vielä puhua kunnolla suomea, työnantajat käyttivät isääni hyväkseen sopimalla outoja työsopimuksia jossa ei maksettu palkkaa lainmukaisesti tai työtunnit paukkuivat ylirajaa ja ylittyivätkin silloin tällöin. Mutta se mitä minua koskee ja painaa mieltä on se että en uskalla kertoa luokkakavereilleni että olen virolainen. Mamu on mamu ja se yleensä leimataan muukalaiseksi tai ” muslimi terroristiksi” vaikka en edes ole muslimi uskonnoltani. Olen ateisti. Kuitenkin, olen pitänyt tätä virolaisuuttani itsessäni ja piilotellut sitä julkisuudelta jo 8 vuotta. Se tunne kun pitää esittää suomalaista ja kertoa kavereilleni että olen Suomessa syntynyt, esim. Helsingissä, ei tunnu hyvältä. Siinä tilanteessa tunnen itseni maanpetturiksi sillä hävettää olla virolainen. Ja kun vielä pari luokkalaistani kertoo kuinka virolaiset ovat ”vitun virolaisia”, ”pikkuryssiä”, ”kopioivat maamme-laulun”, se ei herätä kunnioitusta heitä kohtaan ja samalla yritän tulla kaikkien kanssa toimeen vaikka minua (virolaista) vihataan päin naamaa. Olen varmaankin liian kiltti ja ujo… Kun olen virolainen, en uskalla pyytää suomalaista tyttöä ulos. Epäilen, että hänkin ajattelee samalla tavalla kuin luokkakaverini. Koulussani käy ainakin 4 virolaista oppilasta ja he ovat kertoneet kaikille tai itse asiassa heidän aksentista kuulee sen että he eivät ole suomalaisia. Itse en uskalla mennä puhumaan näiden neljän virolaisen kanssa sillä pelkään virolaisuuteni tulevan julki ja olen kaikkien keskellä silloin ”mamu” eli yksi pykälä ala-arvoisempi kuin kanta suomalainen. Varmasti minun kanssani ei haluttaisi enää tehdä tekemistä ja minut syrjätettäisiin ja sanottaisiin että ”ole vaan noitten virolaisten kanssa” mikä ei ole tietysti paha juttu suinkaan mutta haluan pitää välit myös muiden suomalaisten kanssa. Äidinkielen tunnilla opettaja kysyi oppilailta että kuka on tässä luokassa kaksikielinen niin minä en viitannut vaikka hän sanoi että viitatkaa jos olette. Olin hiljaa koko tunnin. Onko virolaisuuteni oikeasti näin paha juttu? Vastatkaa!

Azzie

Ei. Se ei ole paha juttu, missään nimessä. Ihmiset, jotka kohtelevat sinua ja perhettäsi noin ala-arvoisesti ovat kapeakatseisia tolloja. Miten kukaan voi käyttäytyä nykymaailmassa enää noin ja kohdella toista ihmistä huonosti? En käsitä sitä. Sehän on ihan se ja sama, mistä maasta on kotoisin tai mihin uskoo, koska samoja ihmisiä tässä kaikki ollaan. Oikeasti. Nämä yksinkertaiset ihmisriekaleet pitäisi itse lähettää johonkin toiseen maahan vailla kielitaitoa ja katsoa, onko se niin kivaa tulla poljetuksi. Minusta on koomista melkein, miten suomenruotsalaiset saavat olla rauhassa, mutta heti, jos ihminen on kotoisin jostain muualta kuin Ruotsista, hän on heti jotenkin huonompi. Häpeäisivät mokomat kiusaajat.

Voimia sinulle, todellakin. On varmasti vaikeaa, en vähättele sitä yhtään, mutta muista aina olla ylpeä sukujuuristasi ja siitä, että omaat kahden kulttuurin eri piirteet. Ihailen sitä. Älä anna kenenkään musertaa ylpeyttäsi, he ovat vain yksinkertaisia ihmisriekaleita, jotka eivät ymmärrä, että erilaiset kulttuuritaustat ovat rikkaus. Anna niiden haukkujen jäädä omaan arvoonsa. On tietysti vaikea sanoa, miten pieneltä paikkakunnalta olet kotoisin, mutta jos mahdollista, yritä etsiä ystäviä jostain muualta, kuin näiden pösilöiden keskuudesta, jotka haukkuvat sinua. Keskity johonkin muuhun kuin sukujuuriisi. Mistä olet kiinnostunut, mitä harrastat? Sanotaan vaikka esimerkkinä, että pitäisit jääkiekosta, niin etsi ystäviä siitä kiinnostuksen parista. En usko, että tosiystävät välittävät pätkääkään, mistä olet kotoisin alun perin. Ja laatu korvaa määrän. Mieluummin yksi hyvä ystävä, kuin kourallinen mukamas-ystäviä.

Sipulix

Yritä olla välittämättä jos pystyt. Tuollaiset ihmiset ovat aika kapeakatseisia hölmöläisiä, jotka elävät sen oman kuplansa sisällä. Maahanmuuttajista ja jonkun toisen sukujuurista valittaminen on outoa kun ottaa huomioon, että meidän kaikkien sukujuuret on kuitenkin niin sekoittuneet toisiinsa. Kaikkien ihmisten alkukotikin on Afrikassa, joten eikös kaikki suomalaiset silloin ole maahanmuuttajia? Loppujen lopuksi koko hommalla ei pitäisi olla piruakaan väliä. Eihän kukaan pysty valitsemaan omia sukujuuriaan. Ainoat erot virolaisten ja suomalaisten välillä ovat eri kieli ja eri kotimaa. Ihmiset ovat yksilöitä ja heitä pitäisi arvioida sellaisten asioiden perusteella, joihin he pystyvät itse vaikuttamaan, kuten käyttäytymisen perusteella.

Suomalaisten on myös turha syyttää muita kopioinnista, kun esim. Ruotsin vaikutus Suomeen on ollut suuri. Eikös Maamme-laulun säveltäjäkin ollut syntyperältään saksalainen? :D

Eli lyhyesti: virolaisuudessasi ei ole mitään vikaa. Ei sitä pidä hävetä ja jos joku haukkuu niin älä välitä.

Nimetön

Tuntuu pahalta elää suomalaisessa yhteiskunnassa kun sinu haukutaan päin naamaa. Kunpa saisivat tietää että olen virolainen niin varmaan hävettäisi heitä miten ovat minun kaltaisia hyväsydämisiä ihmistä. En kuitenkaan uskalla paljastaa virolaisuuttani. En tiedä miksi. Varmaan pelko joutua syrjäytetyksi/kiusatuksi, en haluaisi että niin käy. En uskalla tehdä Facebook tiliä sillä olen jo sisäistänyt itseeni sen että minä (maahanmuuttajamuukalainen) olen vain roskasakkia enkä päädy koskaan kenenkään kaverlistalle. En ole hyödyksi kellekään, minulla ei ole samoja ajatuksia suomalaisten kanssa (esim. Virolaisten vihaaminen) ja tietysti lätkä ei ole minun lempi harrastukseni. Tuntuu siltä että eläisin 1930-luvun natsi-Saksassa jossa ei hyväksytä juutalaisia, Suomessa taas nykyään virolaisia. Aivan kuin olisin syöpäbakteeri jota halveksitaan ja vältetään kontaktilta. Olen ajatellut viidesti itsemurhaa, mutta sitten olen taas miettinyt mitä läheiseni voivat tuntea. Tuskaa, pettymystä, surua, elämänhimon katoamista. En halua että läheiseni tuntisivat sellaista, joten olen päättänyt jättää väliin kalliolta hyppäämisen. Päätin opiskella ja saavuttaa unelma-ammattini, olemalla lääkäri. Taas sitten ajattelin kuinka minun pitää auttaa näitä virolaisten vihaajia ja minun hyväksyä se kaikki mitä he ovat minulle sanoneet.
Tämä sekoittaa minun tulevaisuuden suunnitteluani. Armeijassakin varmasti minut ”vahingossa” ammuttaisiin sillä olen eri maasta kotoisin. Olen se ”[osa tekstistä poistettu] virolainen”.
Voiko tämä vihaaminen koskaan loppua vai jatkuuko samanlainen käyttäytyminen elämäni aikana kuolemaani asti?
En ymmärrä tätä ajattelutapaa jota luokkalaiseni omaavat.., ja varmasti muutkin suomalaiset.

T:15v mamuvirolainensyöpäläinen

Sipulix

En nyt alkaisi liioittelemaan. Eivät kaikki suomalaiset vihaa virolaisia. Nämä henkilöt ovat vain niitä äänekkäimpiä, joten siitä saa ajatuksen että heitä olisi kaikkialla. Usein 15-vuotiaat teinit eivät myöskään omaa kykyä puhua asioista objektiivisesti ja kypsästi. Kun olin yläasteella monet luokkalaisistani olivat suoraan sanottuna aika ääliöitä. Se ei tarkoita, että kaikki aikuisetkin ovat ääliöitä. Useinhan sitä rauhoitutaan kun ikäännytään.

Epäilen myös varmasti, että sinut ammuttaisiin armeijassa vain siksi koska olet virolainen. Niin suurta rasismia nyt Suomessakaan ei ole. Luulisi, että jos tuollaista tapahtuisi, siitä puhuttaisiin kaikkialla. Kuten sanoin jo aiemmin: Älä välitä. Jos joku ei tykkää, niin se on hänen ongelmansa, ei sinun.

Vastaa aiheeseen: Ulkomaalaisuus

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top