Ulkopuolelle jättäminen ei ole aina kiusaamista
Tämän viestin ei ole tarkoitus olla ilkeä tai loukata ketään.
Mutsta tuntuu, että ihmiset usein syyttävät toisia ihmisiä kiusaamisesta, vaikka ovat itse tehneet ”väärin”. Se, että joku ei halua olla sinun kaveri ja esim. jättää sut ulkopuolelle kaveriporukasta ei ole VÄLTTÄMÄTTÄ kiusaamista. Muilla ei ole mitään velvollisuutta olla sinun kanssasi, jos he eivät halua. Usein heillä on ihan hyvä syy siihen. Kaikille pitää olla kiltti, mutta kaikkien kaveri ei tarvitse olla. Jos sinun entiset kaverit jättivät sinut ulkopuolelle, kannattaa miettiä oletko sinä tehnyt jotain väärin. Oletko ollut esimerkiksi liian negatiivinen tai kontrolloiva? Jos huomaat, että kaverisi eivät halua olla kanssasi, olisikohan aika etsiä uudet kaverit?! Kaikista ärsyttävintä on se kun joku seuraa kaveriporukkaa niin kuin olisi mukana, vaikka oikeasti kukaan ei tykkää hänestä mutta ei viitsi sanoa sitä. En ole sanomassa että ulkopuolelle jättäminen olisi hyvä juttu mutta joskus se on pakko tehdä ihan oman jaksamisen takia.
”Kiusaaminen on ulkopuolelle jättämistä ja ulkopuolelle jäämistä. Olet kuin ilmaa toisille. Ryhmässä osoitetaan, että et kuulu joukkoon ja olet vääränlainen tai sinut sivuutetaan kokonaan. Jätetään vastaamatta kysymyksiin, ei katsota kohti, katsotaan ohi. ”
-Nuortennetti
Mä ymmärrän, että ärsyttää, kun joku seuraa. Mut siis hyvänen aika! Sanokaa sille tyypille! Se voi vaikka ajatella et vitut kuuluu joukkoon!
Ja sit kun kerrottu sen niin älkää ottako isoa porukkaa ihmisiä.
Voi lisäksi olla että se tyyppi vaan haluaa olla kavereita, ehkä se on vaan niin fucking lonely. Ehkä se seuraa teitä ettei tyypit pitäis sitä vitun emona. Ehkä se ei edes haluaisi olla teidän kanssa.
Ja toinen vinkki älkää fucking sanoo sille et hankkia kavereita, koska se hyvin todennäköisesti yritti ystävystyä teidän kanssa. Se todennäköisesti yritti olla teille mukava. Ehkä se oli liian ujo sanomaan paljoa mitään. Se todennäköisesti käytti kaikki voimavaransa siihen että yritti ystävystyä teidän kanssa!!
Katsokaa peiliin.
Yritittekö te todella tulla sen kaa ystäviksi vai olitteko alun alkaen tosi kyynisiä sen suhteen?
Todennäköisesti puhuitte vaan siitä paskaa sen selän takana.
Todennäköisesti ignoorasitte sitä.
Todennäköisesti valehtelitte sille.
—
Todennäköisesti se aina tiesi, ettette te halua olla teidän kanssa eittekä te sen kanssa.
Ja ootteko koskaan miettinyt, kuinka vaikeeta on saada ystäviä. Etenkin kaikkien ujojen. Kaikkien hiljaisten. Kaikki joita on joskus kiusattu. Kaikki, jotka on potkaistu pois kaveriporukasta, vaikka niitä on vaan auttanut ja yrittänyt olla mukava.
Ja niille, jotka mainittiin ylhäällä – uskokaa itseenne itseenne, olkaa rohkeita ❤️
~~~
Ja sitten osio, jossa mukaillen aloittajaa…
Jotkut ihmiset ovat ärsyttäviä, kontrolloivat ja kiriatäjiä. Tietysti kaikki sellaiset kannattaa vaan katkaista pois kaveripiirissä. Mutta jos ne on vaan hiljaisia, kannattaa tehdä niiden olo mukavaksi, todennäköisesti parin seuraavan viikon aikana ne aukenee enemmän, eikä olekaan enää niin hiljaisia.
Kiitos.
###
Ja sitten oma tarinani…
Aloitin seiskaluokan uudella luokalla, ei ollut ketään tuttua. Tutustuin heti erääseen tyttöön ja no, meistä tuli kavereita. Käytin mun kaikki voimavarat siihen, että sen sais pidettyä hyvällä tuulella. No se vaihto luokkaa. Sitten ystävystyi yksinäisen tytön kanssa meidän luokassa ja no Kahen viikon jälkeen se rupesi ignooraamaan mua.
Sitten oli enää meidän luokan tytöistä jäljellä pick me tytöt ja no yritin ystävystyä niiden kanssa, mutta ne jatkuvasti puhu musta paskaa mun selän takana ja ignooras mua. No eräänä kauniina päivänä (olin koko ajan tiennyt, että tää tapahtuisi) ne sano (ja otti oman miniarmeijan ihmisiä mukaan, jotka ei edes kuulunut koko asiaan) ja sitten ne sano ettei enää jaksa olla mun kaa kavereita, yritin sanoa jotain, enkö itkeä, koska muuten ne rupeis nauramaan , eli sanoin jotain randomii niille ja sit pari niiden miniarmeijasta Rupes myöntäilee sitä pääpaskiaista ja sano et mä vedän roolii (😂) ja sit toinen sano et hankkisin kavereita. (Olin siis viimeiset kaks kuukautta käyttänyt kaikki energia i siihen et yritin ystävystyä niiden kanssa) . Ja no niin. Nyt oon tässä. Oon ruvennut viettää aikaa uusien ihmisten Kaa ja vanhojen kavereiden Kaa enemmän. Vaikka se on vieläkin ihan mahdottoman vaikeeta, niin kyllä nyt tuntuu paremmalta kun niiden pick me tyttöjen kanssa.
P. S. En ollut millään tasolla kontrolloivat, vaan lainasin niille kyniä, laturia, kerroin läksyt yms ja tämä oli kiitos
But i’m still standing<3
Kiitos ja kaikkialle hiljaisille tsemppiä <3
Olen siis itsekin ollut joskus yksin että ymmärrän kyllä miltä se tuntuu. Olemme ollaan tämän henkilön kanssa kavereita jo pitkään. Viime aikoina hän oli käynyt aika negatiiviseksi ja ärsyttäväksi, joten päätimme alkaa olemaan hänen kanssaan vähemmän. Olimme ystävällisiä, mutta kuitenkin teimme hänelle selväksi ettemme halua olla hänen kanssaan. Tämä henkilö ei ole ujo ollenkaan joten hän voisi hyvin hankkia muita kavereita ja hän onkin hankkinut. Tarkoitukseni ei ollut sanoa että ulkopuolelle jättäminen ei olisi väärin, vaan jos joku ihminen ei tee hyvää sinulle sinun ei tarvitse olla hänen kanssaan. Eri tilanne on jos puhuu paskaa ja kiusaa, esimerkiksi sinun tilanteesi.
? Ja SMART@SS. Te molemmat olette tavallaan oikeassa koska jos joku jättää ulkopuolelle niin se voi johtua sinusta että olet tehnyt jotain väärin niitä kohtaan. Mutta se voi olla myös että ulkopuolelle jättäminen onkin jotain ihan muuta jotain jolla he kiusaavat sinua vaikka et ole tehnyt edes heille mitään josta heille on tuulut paha mieli.
Hei, SMART@SS! Vasta nyt luin koko viestisi viimeksi luin vain alun ja lopussa huomasin miten paljon olet kärsinyt joten haluisin muistuttaa ?:ä siitä että jos ei kerro mikä on vikana niin ei kannata heti potkasta ulos kaveriryhmästä jos hän voi vaikka vielä parantaa sen. Mutta jos ei niin pitkä se vain. Ei pahalla. En halua pahoittaa mieltäsi.
Kiitos, kun te tyypit ymmärsitte mua ja ymmärrän kans teitä molempia! Jotkut ihmiset vaan on niin toxic, et kannattaa vaan vetää välit niihin. Hyvä pointti, neito, kannattaa kertoa, miksi ei halua olla enää sen kaveri, et jos voi muuttua.
Tsemppiä kaikki <3
Mulla on sellanen tilanne, että mun kaveriporukassa on mun kaveri, joka ahistaa mua tosi paljon. Hän aina heittää jotain ilkeetä ”läppää” ja sen jälkeen sanoo että n haluu riidellä joten jätän tän tähän. Siit tulee aina vähän sellanen fiilis että miks hän saa haukkua mua ja sen jälkeen vaan paeta paikalta, eikä anna mun puolustautua? Mut juu, hän on varmasti kade mulle, josta noi heitot yleensä alkaa. Se vaan vähän ärsyttää kun ite tiiä kuinka paljon töitä teen hyvien numeroiden jne saavuttamiseen.
Mut niin, haluisin siis olla mahollisimman pienissä tekemisissä hänen kanssaan, mutta hän seuraa mua jokapaikkaan. Siis ihan fyysisesti. En halua kiusata, mutta pitääkö mun oikeesti olla jonkun kaveri, joka satuttaa mua kokoajan vaan koska hän haluaa olla mun seurassa? Vai voinko mä jättää hänet ulkopuolelle?
Sori jos puhun liikaa itestäni, halusin vaan kirjottaa tän johonkin, ja tää oli se aihe jotenn juu <3