Siirry sisältöön
syntinen

Heipä hei!
Olen yhdeksännellä luokalla oleva poika. Olen homo ja se on minulle täysin ok. Kaikki kaverini tietävät tämän, ja suurin osa luokkalaisistanikin tietää tästä. Uskon, että monet ainakin arvailevat, mutta haluaisin tulla kokonaan ulos. En kuitenkaan tiedä miten voisin tehdä sen. Luokan eteen en mene, kaikki varmaan nauraisi, koska heille se asia ei ole mitenkään oleellinen. Vaatteet olisivat helppo keino, mutta netistä en voi mitään tilata ilman vanhempiani.
Mitä teen?
Luokkalaiseni ovat erittäin avoimia kaiken suhteen, joten en usko että minua kiusattaisiin. Haluan viimeisen peruskouluvuoteni olevan mukava, avoin ja vapaa tämän piilottelun ns. kahleista.
Kiitän !

Azzie

Tämä vaatii nyt minultakin vähän tarkkuutta, ettei sanojani ymmärretä väärin. Ensin haluan kannustaa sinua siihen, että olet oma itsesi. Rakkaudella ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa, kaikki suuntautumiset ovat luonnollisia ja yhtä arvokkaita.

Mielestäni on aina hienoa, kun ihmiset uskaltavat olla omia itsejään, ja ovat sinut suuntautumisensa kanssa. Mutta sitten kannattaa ehkä miettiä, miten pitkälle vie tämän muille kertomisen? Esimerkiksi, en minäkään sen kummemin mene kertomaan luokan eteen ”olen hetero”, koska oli suuntautumiseni mikä tahansa, se ei muuta minua ihmisenä. Avoin olemus on mielestäni parempi kuin se, että erityisesti haluaa viestittää olevansa jotain suuntautumista. Jos vaikka joku tulee kysymymään sinulta ”ootsä homo?” niin toki, siihen on hyvä vastata rehellisesti. Ja jos kerta luokkalaisesi ovat avoimia, sehän on vain upeaa. Sanoisin, että ole vain oma itsesi, ihan samanlainen, mitä tähänkin asti olet ollut. Piilottelu ei ole sama asia, kuin matalan profiilin pitäminen.

Voisin antaa käytännön esimerkin eräästä ystävästäni lukiosta aikoinaan. Hän on lesbo, ja olimme ystäviä koko lukion ja olemme edelleen. Lukion viimeisenä vuonna hänellä oli tyttöystävä. Hän ei ollut koskaan lukiossa sen erityisemmin ”mainostanut” olevansa lesbo, ei hän edes puhunut suuntautumisestaan, muttei myöskään salaillut tai häpeillyt, ihan kuten minäkään en sen kummemmin puhunut tai hävennyt olevani hetero. Hän oli vain oma itsensä, pukeutui miten halusi, suoritti opintoja ja eli ihan tavallista elämää. Toivottavasti tämä selvensi hieman, mitä ajoin takaa :)

Vastaa aiheeseen: Ulos kaapista luokalle…

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top