En tiiä onko tää joku mun unpopularopinion tai jotai mut en ainakaa ite ymmärrä miks aina jos joku haluu kys nii se yritetää aina estää ja sit se laitetaa johonki hoitoo. Niinku miks ihminen yritetää väkisin pitää hengissä jos sillä on nii paha olla et se haluu vaa pois. Joo ja sit yleensä elämä kyl menee paremmaks mut siin voi mennä vuosia ja se paha olo voi tulla takas. Mun mielest se vois olla vaik jokasen oma päätös haluuko kys vai ei. Ja en tiiä mitä kuoleman jälkee tapahtuu mut ite ainaki aattelen et sit ei oo mitää tai sit on uus elämä etkä muista vanhasta mitää joten et varmaa jää ainakaa katuu sitä et kys
En tiiä varmaa kukaa ei oo mun kaa samaa mielt tai sillee mut joo…
Tämä on kyllä hyvin vaikea moraalinen kysymys, ja olen suorastaan yllättynyt että tästä keskustellaan ja saa keskustella täällä.
Itsemurhahan on aina tragedia ja valtava kriisi myös itsensä tappaneen henkilön läheisille, etenkin jos tapahtunut olisi ollut selvästi estettävissä. Lisäksi halu tappaa itsensä johtuu lähes aina jostakin mielen sairaudesta, joita voidaan hyvin tehokkaasti hoitaa. Monet itsemurhaa yrittäneet ja siitä selviytyneet myös katuvat tekoaan tai ovat huojentuneita siitä, että selvisivät. Tähän kaikkeen perustuu siis hoitoon vieminen, jopa vasten tahtoa. Kuten itsekin pohdit aloitusviestissä, asiat voivat tosiaankin muuttua.
Suomen mielenterveyslaissa kuitenkaan pelkkä itsetuhoisuus tai edes itsemurhayritys ei ole yksinään riittävä syy pakkohoitoon määräämiselle ilman siihen liittyvää selkeää todellisuudentajun hämärtymistä. Toisaalta voimakas itsetuhoisuus jo itsessään kertoo osittaisesta todellisuudentajun hämärtymisestä, sillä syvässä itsetuhoisessa tilassa ihminen ei kykene ajattelemaan loogisesti, eikä ole täysin oma itsensä. Nämä ovat aina tapauskohtaisia asioita. Valtaosa itsemurhayritykseen päätyneistä myös suostuu vapaaehtoisesti hoitoon.
Aina kuitenkaan tilanne ei parane vuosienkaan jälkeen. Mielestäni tämä keskustelu kytkeytyy vahvasti myös eutanasiakeskusteluun: missä vaiheessa on armollisempaa kuolla kuin jatkaa elämää. Monet vakavat mielen sairaudetkin ovat kiistatta sairauksia siinä missä vakavat etenevät ja lopulta kuolemaan johtavat somaattiset sairaudetkin. Sveitsissä, mihin Suomestakin mennään joskus kuolemaan, sillä siellä avustettu itsemurha on laillinen ja saavutettava myös muille kuin sveitsiläisille, on jo ollut tapauksia siitä, kuinka esimerkiksi kroonisesta vakavasta mielialahäiriöstä kärsivälle on myönnetty lääketieteellinen avustettu itsemurha. Eutanasian ja avustetun itsemurhan erohan on se, että avustetussa itsemurhassa tappava aine täytyy ottaa itse, eutanasiassa sen voi antaa joku muu.
Suomessakin on kannatusta eutanasian sallimiselle. Kyseessä olisi kuitenkin viimeinen keino, kun mikään muu ei ole tuottanut tulosta ja on tiedossa, että sairaus tulee joka tapauksessa lopulta johtamaan kuolemaan, ja vain henkilön itse sitä toivoessa. Samaa ajatusta ei voi täysin soveltaa mielenterveyden häiriöihin, sillä niitä ei tunneta yhtä hyvin. Ei ole olemassa todisteita siitä, että esimerkiksi krooninenkaan masennus johtaisi hoitamattomana varmaan kuolemaan (itsemurhaan). Päinvastoin, toisinaan masennus parantuu itsekseen, myös ilman hoitoa. Sama ei ehkä päde täysin vakavampiin mielenterveyshäiriöihin, kuten skitsofreniaan, syömishäiriöihin tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, joissa itsemurhakuolleisuus on tilastollisesti korkeinta kaikista tunnetuista psykiatrisista diagnooseista, mutta näidenkin häiriöiden kanssa voi oppia elämään ja niistä on mahdollista hyvin huonostakin tilanteesta oikealla hoidolla päästä oireettomaan tai lähes oireettomaan tilaan eli remissioon. Toisin sanoen, itsemurha ei koskaan ole väistämätön seuraus psyykkisestä sairaudesta, aina on tehtävissä jotain. Valitettavasti potilaan huono hoitomotivaatio on lähes aina este hoidon onnistumiselle. Näin ollen he, jotka ovat kokonaisvaltaisesti jo ”luopuneet toivosta” psyykkisen sairautensa paranemisen suhteen, saattavat hyvin ollakin tilassa, josta ei ole paluuta.
Hyvin pitkä viesti, toivottavasti joku tämän jaksoi lukea. Aloittajalta kuulisin mielelläni lisää siitä, miksi ajattelet näin. Toivottavasti tämä viesti ei ollut liian raaka julkaistavaksi täällä.