Siirry sisältöön
Vaihdossa ihastunut

Olen tällä hetkellä vaihdossa Saksassa ja ihastuin erääseen itseäni pari vuotta vanhempaan nuoreen. Hän kuitenkin asuu jo Saksan sisällä kauempana minun hostperheeni kotikaupungista. Minulla on pieni epäillys, että kyseisellä pojalla saattaisi olla myös jonkinlaisia tunteita minua kohtaan. En ole kuitenkaan uskaltanut kertoa hänelle tunteistani. Nyt hän on palannut takaisin omaan kotikaupunkiinsa ja ainoa kommunikointiväline on facebook.

Mietin mitä minun pitäisi tehdä. Pitäisikö vain yrittää unohtaa koko ajatus vai kertoa pojalle tunteistani, silläkin uhalla ettei hän tunne samoin. Minulla ei ole aiemmin ollut poikaystävää, joten hiukan epäillyttää myös etäsuhde ensimmäisenä kokemuksena…

Vastaa aiheeseen: Vaihdossa ihastunut

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top