Hei!
Mulla on todella vaikea suhde pari vuotta vanhempaan alkoholistiin ja nyt haluan päästä lopullisesti irti siitä. Totesin, että tarvitsen apua siinä ja mietin koulukuraattorille tai psykologille menoa, jotta pääsisin purkamaan ahdistusta ja huoltani asiasta + saisin tukea irti pääsemiseen. Kysymys kuuluukin voiko he edelleen kertoa vanhemmilleni keskusteluistamme, vaikka olenkin jo täysi-ikäinen. Eikä mielestäni tämä kyllä edes ole asia jossa kellään olisi välitöntä hengenvaaraa että täytyisi ilmoittaakkaan. Olisi ihana kuulla vastauksia pikaisesti.
Hei Epävarma
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle. Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos asiasi on kiireellinen, suosittelemme olemaan yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/. Voit myös kirjoittaa anonyymisti Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito