Olen 17-vuotias tyttö ja olen ammattikoulun toisella luokalla ja Olen alkanut miettimään, että voisiko minulla olla jonkin lainen keskittymishäiriö ? Koulussa en saa mitään tehtäviä tehtyä loppuun asti ja tylsistyn todella nopeasti. En jaksa kuunnella mitä opettaja puhuu vaikka kuinka yritän. Yleensä keskityn laskemaan mielessäsi kuinka monta kertaa opettaja sanoo esim. Seuraavaksi. Minua ahistaa ajatellakkin että pitäisi alkaa kirjoittamaan esimerkiksi jokin essee tai alkaa tekemään matematiikan tai fysiikan tehtäviä. Pidän itseäni todella laiskana kun en saa mitään itse aikaiseksi, aina pitäisi vieressä olla joku sanomassa että nyt ala tekemään sitä tehtävää tai nyt siivoa huoneesi yms. Välillä pystyn keskittymään todella hyvin jos jokin aihe kiinnostaa minua, silloin en edes kuule jos joku yrittää puhua minulle. Kotonakaan en saa mitään aikaiseksi. Huonetta olen siivonnut kohta 2kk ja pyykkejä pessyt melkein yhtä kauan. Luokkakavereitakin ärsyttää kun en jaksa keskittyä, koska silloin häiritsen heitä eivätkä hekään pysy silloin keskittymään. Näitä oireita on ollut minulla ylä asteesta asti enkä tiedä mitä tehdä. En usko että minulla ADHD olisi koska olen lukenut, että oireiden olisi pitänyt alkaa jo viimeistään 7-vuotiaasta mutta minä olen ollut lapsena todella rauhallinen, kiltti ja aika ujo. Minua ahistaa tämä tilanteeni, koska en tiedä mitä tehdä…
Sun kannattais mennä terveydenhoitajan tai kuraattorin juttusille. Ehkä ne vois auttaa.