Ihastuin yhteen tyyppiin riparilla ja kerroin konfirmaation jälkeen hänelle tästä viestillä (ei olla samassa koulussa, niin aattelin että voin kertoa kun ei kuitenkaan nähä enää jos se antaa pakit) . Odotinkin, että hän ei pitäisi minusta samalla tavalla, mutta vastaus sattui silti. Ihastukseni kertoi nimittäin olevansa varattu, mistä en tiennyt! Hän oli tosi hienovarainen asian kanssa, eikä pilkannut minua tai tehnyt oloani pahaksi, mutta asiat ovat pahentuneet viestien jälkeen…
Olin kävelyllä, kun näin ihastukseni hengaillemassa tyttöjen kanssa. En tiedä oliko joku tytöistä hänen tyttöystävänsä vai olivatko he vain kavereita. Mieltäni alkoi kuitenkin kalvaa ajatus siitä, että hän ei olisikaan ollut varattu, vaan halusi päästä minusta eroon. Minua myös alkoi ahdistaa, että hän ei edes ollut muistanut kuka olin, kun vastasi viesteihin.
Heti seuraavana päivänä näin ihastukseni tai jonkun joka näytti häneltä ja ajatukset alkoivat taas pyöriä päässäni. Ahdisti, kun tiesin, että muut tytöt olivat minua kauniimpia ja suositumia ja sosiaalisempia. On karu fakta, että ihastukseni ei olisi ikinä tykännyt minusta – ollaan niin eri maailmoista.
Tässä on sellainen juttu, että tykkään lukea ja lukutoukat tietää, että ihastuksen ”laatuvaatimukset” alkaa nousta, kun lukee romantiikkaa. Noh, oonhan minä ihastunu monta kertaa, mutta aina on ollut joku vialla. Nyt se oli erilaista. Tämä rippileirin ihastus tuntui oikealta ja hänessä ei ollut mitään valitettavaa. Siksi sattuu, kun tietää, että sitä ainoaa hyvää ei voi saada ja tuskin ketään muutakaan, mutta ei ainakaan tätä.
Siksi mun ajatukset on nyt ”olen huonompi kuin muut” ja ”oon varmaan ikuisesti yksin”. Tiedän, että tää kuulostaa vahvasti itsesäälissä rypemiseltä, mutta tää tuntuu vaan niin pahalta. Itken kirjaimellisesti, kun kirjoitan tätä.
Vanhemmille puhuminen ei tule kuuloonkaan. Ja en voi kertoa kavereille, koska niiden reaktio ois ”et ois kertonu” tai ainakin ne aattelis että ”luuliko toi oikeesti, että se tykkäis siitä”.
Miten tästä voi ees päästä yli? Vai onks se vaan joku luonnon laki, että kaikilla pitää olla ees yks sydän suru?
Apua auttakaa
Keskustelun aloittaja täällä taas, koska en tiedä mitä tehdä, että olkoot tämä joku hätähuuto netin syövereihin.
Nyt on siis yli vuosi, kun kerroin ihastukselle tunteistani. Tämänkin keskustelun aloituksesta on jo yli vuosi. Mutta ongelma ei ole kadonnut. Ensin helpotti, mutta nyt ….no
IHASTUKSENI MENEE SAMAAN LUKIOON KUIN MINÄ
Se tarkoittaa, että joudun nähdä hänet joka ikinen päivä ja pahimmillaan katsoa, kun hän on käytävällä tyttöystävänsä kanssa. En tiedä miten kestän. Enkä todellakaan halua, että hän huomaa ja muistaa minut. Jos hän edes ikinä tiesi kuka viestin lähetti… Tai entä jos hän kertoo joillekin, että lähetin viestin. En ehkä uskoisi, että hän tekisi niin, mutta onhan se mahdollista.
Iltaisissa skenaarioissa kuvittelen joutuvani samalle kursille hänen kanssaan. Kokonainen oppitunti hänen kanssaan samassa tilassa kuulostaa kidutukselta. Osaan jo kuvitella, kuinka vedän hupun syvälle päähän ja pyyhin kyyneleet hihaan.
Eli toisin sanoen ei mene kovin hyvin, pliis pliis toivon, että joku näkee viestini ja vastaa, ihan sama kuka 😥😥
mulla ihan sama juttu paitsi en ole kertonut mun ihastukselle mitään :D veikkaan että hän on kuitenkin arvellut jotain.. mun ihastus tuntuu tykkäävän toisesta joten tuntuu aika kamalalta🥲
Moi.
Siis mulle kävi vähä samanlailla, mut olin protul. Jätkä oli mua kolme vuotta vanhempi. Mul on sen numero ja tällee mut ei voida nähdä. En millään pysty kertoon sille, et tykkään siitä. Se on ihana ihminen, ja haluisin oikeesti kertoo sille et tykkään siit tosi paljon. Oon runoilija ja kirjailija (niin sanotusti) ja lähetän sille monesti mun kirjoittamia tekstejä, mut en oo vie vaema, et voinko kertoo ees sille siitä. Meidän välillä on myös etäisyys. Jätkä asuu pk-seudulla ja itse asun jossai landel. En tiiä, mitä mun pitäisi tehdä, kun näö ristiriitaset tunteet pyörii mun sisällä. Kuitenkin tuntuu et jossain kohtaa mun on vaan pakko kertoo sille. Kuolen muuten tähän tunteen myrskyyn.
Hei taas kaikki!
Selvisin lukion ensimmäisestä vuodesta. Mutta tietysti sattuu nähdä tämä henkilö tyttöystävänsä kanssa.
Ja kävi kuten pelkäsin: meillä oli samoja kursseja. Aluksi olin ihan paniikissa, sitten olo jo helpotti. Jos meillä on tänä vuonna samoja kursseja, uskon selviäväni.
Viestin lähettämisestä on jo yli 2 vuotta. Välillä se tuntuu paljolta, joskus taas vähältä. Voisin kai sanoa, että olen päässyt yli. Kerroin tapahtumasta jopa siskolleni, mikä on minulle tosi iso asia.
Niinpä viestin vaikutukset elämääni eivät ole enää kai kovin suuret, mitä nyt sykkeen nousua käytävällä, jos katseet kohtaavat. Tai no, on tällä vähän isompikin seuraus: nämä tapahtumat ovat osasyy minulle olla osallistumatta wanhojen tansseihin. En kestä ajatusta, että joutuisin tanssia tämän henkilön kanssa parinvaihtotansseissa jne.
Saa nähdä mitä tuleva lukuvuosi tuo tullessaan…
Moi, keskustelun aloittaja täällä taas!
Yli puolet lukion toisesta vuodesta nyt selvitty, huh! Meillä on tämän henkilön kanssa taas yhteinen kurssi. Kuulin hänen nauruaan taas ja siitä tuli todellakin muistot mieleen. Hän vielä aktiivisesti osallistuu kyseisellä tunnilla, jolloin häntä on vaikeampaa olla huomaamatta.
Jos jollakulla on vähänkään samantapainen tilanne: asiat helpottaa ajan kanssa. Mutta ei mulla ainakaan oo vielä kokonaan lähtenyt kipu. Ensi kesänä tulee kolme vuotta tapahtuneesta. Mutta tällä hetkellä tunteet asiasta on ehkä enemmänkin noloutta kuin surua.
Nyt kolme vuotta tapahtuneesta ja kohta kolme vuotta tämän viestin lähettämisestä (joka muistaakseni oli ensimmäinen viestini Nuortennettiin). Ja jep, vieläkin vellon tapahtuneessa aina välillä
Tavallaan tuntuu tyhmältä, ettei ole vieläkään päässyt kokonaan yli näistä asioista. Tuntuu siltä, että olen ollut kauhean tyhmä – tavallaan sosiaalisesti sokea. Ja olen vieläkin. En osaa vain sanoa, kuinka hyvin sovin joukkoon nykyäänkään. Kai mulle on jäänyt päälle joku epäonnistumisen tunne. Ihan tyhmä juttu
Tavallaan haluaisin koko viestin takaisin. Huutaa kolme vuotta nuoremmalle itselleni, että ei se ole sen arvoista. Tulee uusia poikia. Ei ole mitään hätää, ota vain ihan rauhassa. Sä oot vaan teini jolla on tosi paljon tunteita.
Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja pitää varmaan miettiä, että mitä tästäkin tuli opittua. Saa nähdä palaanko tänne taas uudestaan ja uudestaan. Jos en niin se toivottavasti tarkoittaa, että olen päässyt yli