Keskustelun aloittaja täällä taas, koska en tiedä mitä tehdä, että olkoot tämä joku hätähuuto netin syövereihin.
Nyt on siis yli vuosi, kun kerroin ihastukselle tunteistani. Tämänkin keskustelun aloituksesta on jo yli vuosi. Mutta ongelma ei ole kadonnut. Ensin helpotti, mutta nyt ….no
IHASTUKSENI MENEE SAMAAN LUKIOON KUIN MINÄ
Se tarkoittaa, että joudun nähdä hänet joka ikinen päivä ja pahimmillaan katsoa, kun hän on käytävällä tyttöystävänsä kanssa. En tiedä miten kestän. Enkä todellakaan halua, että hän huomaa ja muistaa minut. Jos hän edes ikinä tiesi kuka viestin lähetti… Tai entä jos hän kertoo joillekin, että lähetin viestin. En ehkä uskoisi, että hän tekisi niin, mutta onhan se mahdollista.
Iltaisissa skenaarioissa kuvittelen joutuvani samalle kursille hänen kanssaan. Kokonainen oppitunti hänen kanssaan samassa tilassa kuulostaa kidutukselta. Osaan jo kuvitella, kuinka vedän hupun syvälle päähän ja pyyhin kyyneleet hihaan.
Eli toisin sanoen ei mene kovin hyvin, pliis pliis toivon, että joku näkee viestini ja vastaa, ihan sama kuka 😥😥
mulla ihan sama juttu paitsi en ole kertonut mun ihastukselle mitään :D veikkaan että hän on kuitenkin arvellut jotain.. mun ihastus tuntuu tykkäävän toisesta joten tuntuu aika kamalalta🥲
Moi.
Siis mulle kävi vähä samanlailla, mut olin protul. Jätkä oli mua kolme vuotta vanhempi. Mul on sen numero ja tällee mut ei voida nähdä. En millään pysty kertoon sille, et tykkään siitä. Se on ihana ihminen, ja haluisin oikeesti kertoo sille et tykkään siit tosi paljon. Oon runoilija ja kirjailija (niin sanotusti) ja lähetän sille monesti mun kirjoittamia tekstejä, mut en oo vie vaema, et voinko kertoo ees sille siitä. Meidän välillä on myös etäisyys. Jätkä asuu pk-seudulla ja itse asun jossai landel. En tiiä, mitä mun pitäisi tehdä, kun näö ristiriitaset tunteet pyörii mun sisällä. Kuitenkin tuntuu et jossain kohtaa mun on vaan pakko kertoo sille. Kuolen muuten tähän tunteen myrskyyn.
Hei taas kaikki!
Selvisin lukion ensimmäisestä vuodesta. Mutta tietysti sattuu nähdä tämä henkilö tyttöystävänsä kanssa.
Ja kävi kuten pelkäsin: meillä oli samoja kursseja. Aluksi olin ihan paniikissa, sitten olo jo helpotti. Jos meillä on tänä vuonna samoja kursseja, uskon selviäväni.
Viestin lähettämisestä on jo yli 2 vuotta. Välillä se tuntuu paljolta, joskus taas vähältä. Voisin kai sanoa, että olen päässyt yli. Kerroin tapahtumasta jopa siskolleni, mikä on minulle tosi iso asia.
Niinpä viestin vaikutukset elämääni eivät ole enää kai kovin suuret, mitä nyt sykkeen nousua käytävällä, jos katseet kohtaavat. Tai no, on tällä vähän isompikin seuraus: nämä tapahtumat ovat osasyy minulle olla osallistumatta wanhojen tansseihin. En kestä ajatusta, että joutuisin tanssia tämän henkilön kanssa parinvaihtotansseissa jne.
Saa nähdä mitä tuleva lukuvuosi tuo tullessaan…
Moi, keskustelun aloittaja täällä taas!
Yli puolet lukion toisesta vuodesta nyt selvitty, huh! Meillä on tämän henkilön kanssa taas yhteinen kurssi. Kuulin hänen nauruaan taas ja siitä tuli todellakin muistot mieleen. Hän vielä aktiivisesti osallistuu kyseisellä tunnilla, jolloin häntä on vaikeampaa olla huomaamatta.
Jos jollakulla on vähänkään samantapainen tilanne: asiat helpottaa ajan kanssa. Mutta ei mulla ainakaan oo vielä kokonaan lähtenyt kipu. Ensi kesänä tulee kolme vuotta tapahtuneesta. Mutta tällä hetkellä tunteet asiasta on ehkä enemmänkin noloutta kuin surua.