Jos puhutaan suoraan, puhun nykyään tosi harvoin totta. Mä valehtelin mun perheelle, tutuille, kavereille jopa itselleni. Sillon kun valehtelen, se ei tunnu niin pahalta, mut aina kun oon vähän pitemmän aikaa yksin, mä vaan mietin sitä, miten paljon oon valehdellu ja miten tosi moni asia ei tunnu todelliselta. Mun yks läheinen tunnusti vähän aika sit erään järkyttävän asian, ja väitin ihmisille, että tunsin itteni hirveeks ihmiseks, miksikä mun oiski pitäny tuntee siinä kohtaa. Ja todellisuudessa se kaikki tuntui vain esitykseltä. Minulla ei oikeastaan ole mitään kunnollista kysymystä, mihin joku voisi vastata, paitsi ehkä, onko joku samanlaisessa tilanteessa?
Moi
en oikeen tiiä miten pitäis vastata, mutta oon itse ollut tossa tilanteessa. En valehdellut kovin paljoa, ja tunnustin kaiken valehdellun.
Kysyin eka et miksi valehtelen? En tienny vastausta ja en tiedä vieläkään. Kanttii kysyy tota iteltä :)
ja et varmasti oo ainut joka valehtelee porukoille, ei niitten kaikkee tarvii tietää :D
