Elikkä siis. Meil on uusioperhe ja iskälle uus puoliso. Se on ollu jo mun elämässä puolet siitä ajast. Meil olinkin vuos vähä reilu sitte riitaa koko ajan ja mä sain kuulla kunniani valehtelusta ja kuinka sanontana puukotan häntä selkään. Nii en oo tarkoituksella/tietoisesti tehny. No nyt muutama päivä sitte tai meil on ollu aiemminkin vääntöö iskän ja tän naisen lapsen eli mun siskon kuvista kinaa. Tai mä oon mokannu. Ne laittaa mulle videoita siskost mut siin tilas et ne näkee kerran vaan. Mä pyysin yhden videon uudestaan et voisin näyttää sen äidin äidille. No siitä vasta kilahtiki taas. Sano viesteistä jotain et tästä on puhuttu monta kertaa et ne kuvat on sulle ei mun äidin sukulaisil, jatkossa katotaa kaikki kuvat sit yhes tääl ja toi on kyl nii iso vitsi. Siis se ku aina sanon anteeksi näis tilanteis ku tajuun mokanneeni. Laitoin niil anteeksi pyyntö viestei ku vaan osasin eli anteeksi ei tuu toistuu, miljoona asiaa muistettavaa nii unohtuu. Jäin miettii sitä meijän aiempaa keskusteluu näistä kuvist ja mä muistan vähän eri taval. Voi olla et ku otan kaiken kirjaimellisesti melkein et sit on jääny joku ymmärryksest pois. Mä en tiliä miten selviin huomisesta kuumeen sinne. Oon niin monta kertaa pettäny sen lupauksen tarkoittamatta sitä. Ja mun mielestä tästä hän teki nyt vähän turhan ison jutun. Sen ois voinu hoitaa sil et ois sanonu muistatko mitä tästä on puhuttu et ei haluta niiden näkevän siskon kuvii. Thats it. Mut ei ku on mahollisuus haukkuu mut alas nii sehän pitää tehä. Ja se et vaik oon jo 12 nii oon silti viel kuus vuotta lapsi. Välil tuntuu et se pitää ja aikuisena ku mun pitää tyylii palvoo sitä ennenku se ees yrittää antaa anteeksi. Eilen oli aprillipila päivä nii laitoin niil aprilli pila viestin ja heti seuraavaa et aprillia. Senki laittaminen kuumotti ku en yhtää tienny mil tuulel se on. Onneks tuli ihan normi vastaukset et ei siit alkanut jankuttaa et miten kehtaat jne… täs oli vast murto osa mitä menijän välillä on tapahtunu. Hän kyl on mul tärkeä ja rakas mut sit ku mokaan jälleen nii oon kuses. Oon mäki kai sille rakas pikku kirppu ja meil on paljon hyvii yhteisii muistoi niinku myös huonoiki. Ja ainii se sano et se on nyt mun nähny nii monta kertaa itkemäs et se ei enää tunnu missä et ennen se ois ollu koskettavaa. Onks neuvoi miten saisin luottamuksen takas tai miten harventuis nää mun mokailut?
