Moih, mä oon 15 poika ja luonteeltaan kiltti kaikille jotka mulle on kilttejä ja yleensä tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Ongelmana on se, että oon ujo ja en yleensä ikinä en ikinä uskolla alottaa puheen aihetta joten on hyvin hankalaa saada uusii ystäviä. Joka tapauksessa. Mulla on nyt 12.6 rippileiri joka siis kestää viikon vaikkaki mun leirissä on niikun mun ” kavereita ” sekasin ( En osaa sanoa onko ne mun kavereita vai ei. On mulla siis siin mun leiris ömm ainaki 4 ihan puhasta hybää ystävää) anyway pelkään silti, että jään yksin koska nämä neljä oikeen hyvää ystävää on siis tyttöjä ja ikäkin on siinä 15 ja 14 lieppeillä niin totta kai niitä kiinnostaa pojat. Minuahan tää ei haittaa mutta koska oon kokenu monta vuotta kiusaamista ja ne on jättäny aika syvät arvet tonne sisälmyksiin en silti oikeen sulata sitä että puhutaan VAIN pojista ja miten hyvän näkösiä ne on ja tolleen tuntuu välillä ihan hirveeltä kun kaverit vaan kattoo kun sanon jottain se sattuu hyvin paljon enkä oikeen ossaa sanoo niille, että hei toi sattu nyt aika pahasti tonne sisälle toisinaan onhan se ihan kiva puhua siis muistakin kun vaa perus asioista mutta sitten kun puhutaan ihan j a t k u v a s t i pojista se saa mut tuntemaan niiin ulkopuoliseksi kaikesta. Perus asioiden puhumisessa meinaan sitä että ei vaan puhuta opettajista, koulusta, vapaa-ajasta jne. Toivottavasti ymmärrätte mitä selitän. Itteeni kummiski alkaa itekttää tässä koska en oikeen oo uskoltanu kirjottaa tännekkään usein.
Toisena taakkana mulla kavereiden mielipiteet musta. Arvostan sitä kyllä että sanotaan suora mielipide musta ja mun käytöksestä. Mutta sitten ku se sanotaan silleen tylyyn ääneen ainakin mun mielestä se oli aika tylysti kirjotettu whatsuppiin. Sitä en sulatta niin helposti seki kyllä sattu koska en voi mun höm kaksimielisyydelle mittään. Se vaan tulee niiku aivastus. Pelkään et mun nykyset kaverit jättää mut kokonaan vaan mun käytöksen vuoksi. Joka päivä pelkään että jään yksin. En uskolla puhuu mun kavereille tästä kyllä ollenkaa koska tiiän vaan sen katseen ja sen sanat siitä katseesta se saa jo kyl mut jo niin jäätyneeksi. Mun kaverit on kyllä sanonu: Ihan sama minkä näkönen ja olonen oon mahtava persoona. En silti jaksa uskoo tätä ns valhetta koska tiiän et moni ihminen vihaa mua vaan mun olemassa olon takia en jaksais elää enään tän kanssa.
Kolmantena taakkana tulee vanhempien tyhmyys ja kaikkitietävyys.
Mua eniten inhottaa mun isä mä en oikeen enää osaa sitäkään mielyttää mitenkään aina se valittaa että teen väärin ja kaikki mitä teen on hutasemalla tehtyä. Tää satuttaa mua vaa entisestään. Sitten ku se raivoo mulle ja ainoastaa aina pelkistä itsestäänselvyyksistä. Jos vaikka sanon että tätä ainetta suihkutettaan tän verran tähän et sen asia x sais irti. Ei juma helevetti sitä paskaa se alottaa sen ekanaki miten paljon olisin suihkuttanu sitä paskaa siihen mikä pitäs irrottaa ja se miten huonosti teen ton jnejnejnejne.
Iskä ei osaa enään kunnolla hallita sen agressiota. Yleinen rangastus minkä saan on se, että luovutan kännykän ja oman tietokoneen iskän haltuun joka suututtaa mua aivan hirveesti koska en mielestäni tee mitään väärin asian G suhteen. Välillä tuntuu, et oon nukke mille se haluaa huutaa. Agressiolla meinaan sitä et se purkaa oman huonon päivänsä muhun ja jos mulla on sattumoisin ollu hyvin huono päivä se lynttää mua vaan enemmän alas.
Sitttten se, kun en muka tee tässä meijän taloudessa tarpeeksi. Siis aina ennen kun mä lähden esin nuorisotilalle ( nuka, nukkari mitä ikinä onkaan nimitykset) siivoan kämppää koska haluun että äiti sais levähtää työpäivän jälkeen koska no seisomatyö. Sitten iskä alottaa sen helevetin että en tee mitäään en yhtään mitään istun vaan konella kaiket päivät. Ensinäkin en oo mun koneella enään niii palioo mitä yleensä mä autan mun porukoita ihan hirveesti tästä syystä äiti onki hyvin kiitolline sitä mitä teen. Kun taas iskä sanoo jottain ja hetken päästä se huutaa mulle, että miks vitussa en oo tehny tätä loppuun asti etc. Tämän takia mulla ja iskän välillä on hirveet argumentit kumpi on oikeessa ja argumentointi ruukaa mennä siihen että paiskon ovia ja mökötän. Eli suoraan sanottua riidellään iskän kanssa paljon.
Äiti taasen osaa hallita omaa vihaansa. Se purkaa sen hyvin rakentavasti omaan tekemisiinsä. Onneksi äiti ei oo pitkä vihanen toisin kun iskä. Eniten mun sydäntä raastaa se, kun iskä alottaa äitille urppimisen missä iskä koittaa olla se tiedon pää jatkaa sillä ” minä tiiän minä plaaplaa ” asenteella siinä samalla miten äiti selittää iskälle sen miten asia / asiat kuuluu olla. Tää itkettää mua ihan hirveesti sisältä päin. Ongelmana on nykyään se että oon pidätelly itkua aina kun se on ollu tuloillaan. Muistan kyl ikuisesti sen ku ruukasin itkiä koulussa eniten sillon ku oli paha olla. Sitten kun porukat sai tietoon luokanvalvojan kautta ( reagoin epäonnistumiseen itkulla ) että itken nykyään paljon että onko mulla kaikki hyvin jnejne. Se hetki oli hirveetä kun iskä ja äiti sano yhteenääneen : ÄLÄ ENÄÄ KOSKAAAN ITKE koulussa kohta ne alkaa luulla että sulla on päässä vikkaa. Tän oon muistanu tähän asti ja se aina muistuu mieleen kun meinaan itkeä. Joten en osaa kunnolla enää itkeäkkään. En silleen vihaa mun porukoita tai mittään rakastan niitä ihan hirveesti vaikka se välillä ei näy mussa.
Nyt huomenna ( 26.6. ) mennään koko luokan kanssa Ouluun ( kaikki a ja b luokat ) eniten mua ahistaa tässä reisussa se että jään ulkopuoliseksi siitä mun kaveriporukasta ( meitä siis on paljon ) ja oon hoksanu kyl että niitä ei silleen kiinnosta olla enään mun kaa. Eli toisin sanoen pelkäään ihan sikana että jouvun yksin haahuilemaan Oulun torilla ja zeppeliinissä yksin. ( Zeppeliini on siis kauppakeskus Kempeleessä hyvi lähellä Oulua ) en tiiä mitä tekis kai mä sitte tyydyn mun kohtalloon ja haahuilen zeppeliinissä ja torilla yksin tai hyvällä tuurilla mun ystävien kanssa.
Ainiiiin sitten tännään ( 25.5 ) sain tietoon että kunta on hyväksyny mulle kesätöitä vanhainkodin keittiössä. No olin toki ihan mielissään että jes pääsen kaheksi viikoksi taas tutustumaan keittiön oloihin ja siellä työskentelyyn. No totta kai äiti ja iskä tykkäs siitä, että oon ollu oma-alotteinen ja hommannu kesätöitä. Mutta siitäpä riemu repesi kun sanottiin että en tarvi ja ei ooo pakko mun ikäsen olla töissä. Siis en tajua mikä siinä on pahaa okei siis mullaha on ripille pääsy heinäkuussa muistaakseni nii toki olisin voinu kotonaki olla ja siivoilla täällä mut porukatha myöns sen, että palkkaa ei olis tullu koska no kyllähä sitä rahaa ruokaaki tarvitaa. Siitä sitten tuli se että sanottiin että en olis saanu hakee sitä töitä vaikka sitä ennen ku täytin lomakkeen ja lähetin sen kunnalle sanottiin että täytä jos kerta haluat ihan mite haluut jnejnejne. No nyt sitten tosin meen töihin juhannuksen jälkeen koska kesäkuun alussa on paljon muuta missä pitäs olla mm kunnan järjestämä powerparkki reissu ja sitten viikon kestävä rippileiri.
Kylllähän tätä asiaa mulla tulis ihan hirveesti vaa musta tuntuu et päivä uhkaa loppua kesken joteennnn tässä tää kiva kasa pierua olis nytte arvostan sitä että jaksoitte kuunnella mua mun huolien suhteen. Kiitos.
Moikka!
Hyvin kerroit asioistasi ja toivon että saan jotenkin autettua sua näitten ongelmiesi kanssa :)
Tää viesti saattaa joihinkin tilanteisiin nähden tulla vähän myöhässä, mutta kiinnostaa miten sulla on mennyt ja myöhempiä tilanteita varten näitä neuvon.
Ekaksi, tänne saa ihan varmasti kirjoittaa ja soittaa niin usein kun haluaa! MLLn ylläpito ja henkilökunta ym on täällä päivystämässä just tällaisia viestejäkin varten etkä sillä tuhlaa yhtään kenenkään aikaa, on vaan hyvä purkaa välillä omia ajatuksiaan jos itse vain haluaa :)
Anonyyminä kun kirjotat (erityisesti chatissa ja kirje- sekä puhelinpalveluissa, missä keskustelet luotettavan aikuisen kanssa, sun tietosi ei leviä minnekään ja ne keskustelut pysyy yksityisinä) niin sua ei voida tunnistaakaan helposti ja 99,99% täällä käyvistä haluaa auttaa!
Kerroit heti ensiksi että olet todella ujo ja pelkäät yksinjäämistä mm. siellä rippileirillä.
Mäkin olen ujo ja tiiän hyvin miten vaikeaa on aloittaa keskustelu ja jopa jatkaa sitä mielenkiintoisena.
Rippikoulussa (leirillä, päiväriparilla ja yksityiselläkin) on henkilökuntaa jotka vahtii teitä ja pitää teille seuraa. Mm. isosten homma on tehä siitä kaikille mahdollisimman kiva kokemus ja monesti riparille mennään hakemaan myös uusia ystäviä jos niitä vaan haluaa.
Sun ei oo siis pakko olla vaan niitten tyttöjen kanssa jos ne puheenaiheet on sellaisia, joihin sun on vaikea ottaa osaa tai joista et halua puhua.
Voisit mennä johonkin toiseen ryhmään hetkeksi ja vaikka niissä yhteisissä tilaisuuksissa varmasti tutustuu toisiin edes jotenkin (muista ettei tartte olla vaan suunapäänä puhumassa, voi tehä vaikka jonkun pienen kivan eleen ekaksi).
Toivon että nää isoset auttoi sua jos kävit vaikka pyytämässä apua tai jos he muuten huomasivat sun tilanteesi :)
Sulla on kertomasi mukaan kuitenkin halu puhua toisille ja saada kavereita, se on hyvä.
Sosiaalisia taitoja ja sanavalmiutta oppii yleensä parhaiten pistämällä ne taidot käyttöön, eli menemällä tilanteisiin joissa pitää puhua toisille ja keskustella.
Mulle auttoi harrastusten hankkiminen, ei tarvitse enää miettiä siellä puheenaiheita kun harrastus tarjoaa niitä itsessään. Voi vaikka kysyä mitä pitää tehdä, kehua toisen suoritusta tai mainita vaan jotain huomautuksia jostakin. Ei mullakaan oo vielä helppoa se toisille puhuminen kun jännittää jne, mutta se helpottuu kokoajan kun siihen tottuu ja aina harrastuksen tms. jälkeen miettii mitä voisi tehdä paremmin ja mikä meni jo hyvin, niin harrastuksessa kuin niissä sosiaalisissa tilanteissa.
Ja kukaan ei varmasti vihaa sua pelkän olemassaolosi vuoksi! Olet arvokas ja kiva ihminen, meillä kaikilla on heikkouksia ja vahvuuksia ja kun ne itse tunnistaa niin niitä voi pikkuhiljaa opetella karsimaan tai parantamaan.
Oikean ystävän tunnistaa siitä että se on vierellä silloinkin, kun on vaikeaa tai kaikki ei siinä ystävyydessä mene ihan putkeen. Jos joku jättää sut yhden luonteenpiirteesi tai tapasi tähden, voit olla aika varma ettei siitä kaveruudesta olisi muutenkaan tullut mitään.
Jos tunnistat itsessäsi jonkun piirteen minkä ehkä haluaisit saada pois (en tarkoita sulle tai kelle muullekaan mitään ulkonäöllisiä tai persoonallisia piirteitä, vaikka jännän värisiä silmiä tai että on nauravainen jnejne), itseään voi kyllä opettaa siihen.
Uskon että kaikilla on semmoisia tapoja joista haluaisi päästä eroon tai jotka vaikeuttaa elämää tavalla tai toisella, kun alkaa tiedostamaan milloin sitä tapaa toteuttaa ja alkaa puuttumaan siihen (jos vaikka kirjoitat viestiä jossa puhut kertomastasi kaksimielisyydestä tms. pyyhit viestin pois ja kirjoitat jotain muuta) niin siitä yleensä aika helposti pääsee eroon.
Kerroit myös vanhemmistasi ja että isäsi purkaa mahdollista pahaa oloaan suhun ja huutaa aika paljon.
Olisko sun mahdollista keskustella tästä heidän kanssaan vaikka pöydän ääressä niin, ettet ainakaan itse korottaisi ääntäsi? Tai sitten kirjoittaisit kirjeen tai tulostaisit tän valmiin viestisi ka näyttäisit sen heille?
Kuulostat ihanalta ihmiseltä, todella välität heistä etkä halua heille pahaa vaikka kaikki mielipiteet eivät olisikaan samanlaisia :)
Voisitte keskustella näistä asioista vanhempiesi kanssa ja tehdä kompromisseja, teet kotitöitä ja muita asioita sen ja sen verran ja sitten saat pitää vapaa-aikaa vaikka koneella pelaten tietyn ajan verran.
Tossa iässä monesti tuntuu että vanhemmat on tosi tyhmiä ja kaikkitietäviä ja yleensä sekin menee ohi. On silti hyvä puhua asiasta koska useasti riiteleminen on pahaksi niin sulle kuin isällesi ja äidillesikin.
Itkeä saa aina silloin kun siltä tuntuu, sitä älä missään nimessä häpeä!
Itkeminen on luontainen keino helpottaa oloa ja se jopa puhdistaa kehoa (kyyneleet poistaa likaa kehosta ja monesti siksi saa aikaan kevyen olon), eikä itkemisessä oo yhtikäs mitään väärää.
Epäonnistumisiin jokainen reagoi omalla tavallaan, toiset puree hammasta, toiset saattavat itkeä ja jotkut vaan nauravat asialle. Tapoja on siis yhtä monta kuin epäonnistumisien kokijoitakin.
Oot myös aika herkässä iässä, ei siis ole monillekaan mikään ihme että itku tai muu tunne/ele voi tulla helpommin, varsinkin jos luonne on muuten herkkä tai on takana vaikeita kokemuksia, kuten kerroit että sua on ilmeisesti kiusattu?
Tunteita on siinä mielessä hyvä oppia tuntemaan ja käsittelemään ettei anna sitä valtaa tunteelle, jos harmittaa niin voi laskea kymmeneen ja kertoa itselleen että ei tässä mitään, kohta on jo parempi olo ja ensikerralla menee paremmin. Itkeä kuitenkin saa jos siltä tuntuu, älä ajattele että olisit jotenkin epänormaali kun itket tai että joku rankaisee, se on normaalia ja monesti ihan toivottavaa kunhan myös tajuaa ettei elämä kaadu epäonnistumisiinkaan :)
Monesti vanhemmista saattaa tuntua että kun on kesäloma niin lapsen/nuoren olisi hyvä viettää se kesälomana, toki monet kannustaa myös kesätöihin.
Ei tarvitse välittää kaikista kommenteista mitä muut sanoo, jos sun vanhempasi sanoivat alussa että OK, niin tee kesätyöt ja jatka sitten lomailua jos on aikaa :)
Toisten mielipiteet on heidän näkökulmistaan sanottuja ja jos susta tuntuu hyvälle tehdä kesätöitä ja saada vähän rahaa oma-aloitteisesti (ja laillisesti!), ei siinä pitäisi olla mitään moitittavaa.
Toisten tunteet ja mielipiteet on siis hyvä ottaa huomioon, mutta jos susta tuntuu hyvälle vaikka mennä kesätöihin, mene ihmeessä.
Muistathat ettet jää yksin ongelmiesi kanssa vaan pyydät rohkeasti apua! Koulussa on psykologit, kuraattorit ja terveydenhoitajat, kotona läheiset ja kaverit ja netissä vaikka nää MLLn palvelut jotka yrittää tukea ja antaa apua sekä neuvoja elämän eri tilanteisiin.
Elämässä tulee paljon vastoinkäymisiä ja ongelmia mutta niiden kanssa ei tarvitse painia yksin ja toisaalta ne onnelliset asiat sitten tasapainottaa omia kokemuksia :)
Toivottavasti sulla on ollut kiva kesäloman alku ja saat käsiteltyä näitä asioita läheistesi kanssa!
Vaikka puhuminen jollekin voi tuntua vaikealta ja jopa tyhmältä, se varmasti auttaa jollain tavalla!
Kun saa ekat lauseet kakistettua ulos puheen tai kirjeen (tai Huoli puheeksi- lomakkeen) muodossa niin loppuun mennessä se jo helpottuu, ajatukset selkeytyy ja tajuaa, ettei se ollutkaan niin noloa tai pelottavaa kertoa jollekin tästä asiasta :)
Siunausta ja tsemppiä sun elämääsi! Sulla on nyt paljon asioita jotka mietityttää, mutta kun yksi kerrallaan lähtee availemaan solmuja niin kyllä ne asiat siitä järjestyy! Kukaan meistä ei ole täydellinen mutta kaikissa on jotakin hyvää ja toivon että säkin löydät itsestäsi sekä toisista niitä hyviä piirteitä :)
Hyvää kesää ja jos satut näitä vielä lukemaan niin olisi kiva kuulla mitä ajattelet näistä ja miten sulla on mennyt!