Pahoittelen jo nyt tulevaa tekstiä koska tää on pelkkää crashouttia:
Oon 15 vuotias tyttö ja täytän parin kuukauden päästä 16. Oon niin uupunut mun äidin typeriin rajoituksiin ja vielä kesälläkin. Silloin kun on koulua voin ymmärtää edes jonkin verran miksi ne on mulle määrätty.
Mutta nyt kesällä: Saan olla maksimissaan 3 päivää peräkkäin kavereiden kanssa ulkona ja mun täytyy olla kotona viimeistään klo 20.00-20-30 riippuen milloin lähdin ulos koska saan olla ulkona vain 3 tuntia max. Ja en tietenkään saa yksin mennä minnekkään kauppakeskuseen. Täytyy olla vain lähialueilla ja jos 5minuutin päässä olevan jalkapallokentälle haluaisin mennä niin siitäkin tulee kinastelu. Saan olla kauemmin jossain muualla vain jos vanhempani ovat läsnä. Puhelimen suhteen en ole ikinä saanu pitää yön yli omassa huoneessa ja silloin kun äidin mielestä olen käyttänyt tarpeeksi mun täytyy antaa se sille takaisin. Jos olen ollut ulkona, mun täytyy antaa puhelin samantien äidilleni takaisin koska se on periaattessa sama asia. ( Joo outoo i know. )
Eniten ***ttaa se ku äiti ottaa puhelimen joskus 20 aikaan enkä saa mennä ulos. Mulla ei kirjaimellisesti oo mitään tekemistä. Tykkään lukea, kirjoittaa mut sekin alkaa ärsyttää ku äiti koko ajan ns pakottaa/kehottaa mua tekemään niin, vaikka se ennen oli jotain mitä tykkäsin tehä ennestään. Enkä vois sanoo et oisin mikään kamala tytär, jonka vuoksi äitini ei luota muhun tai koulu on menny huonost.
Pian matkustetaan ja äiti sano että sielläkin mua koskee nää samat säännöt puhelimen kanssa kuin aina. En oikeesti jaksa enää. Se käy läpi mun puhelinta kaiken aikaa ja kattoo kenen kanssa puhun ja miten. Ja kyllä, olen puhunut, huutanut, riidellyt, väitellyt, keskustellut asiasta tuhansia kertoja ja hänellä on aina ne omat syynsä ja vastauksensa jolle en vaan voi mitään.
Haluun vaan niin kovasti täyttää 18 ettei kukaan voi määräillä mua ja voin vihdoin saada vapauksia ja yksityisyyttä.
Onks kellään samankaltaisia kokemuksia? Tulis ehk parempi olo jos sais tietää etten oo yksin tän asian kanssa.
