Siis oon yksinkertaisesti nii väsynyt kaikesta paskasta. Oon valehdelly mun kavereille niin paljon, että oon kehittänyt itsestäni toisenlaisen version. Version, jota en ole, mutta haluaisin olla. Mun vanhemmat on aika chillei joidenkin asioiden kaa, mut jos puhutaan koulusta tai kavereiden kanssa olosta nii sit on vähän liiankin tiukkaa. Aina tulee jokin typerä syy miksen saisi käyttää puhelinta. Mulla ei ole melkein mitään appia mun puhelimessa. Oli ennen snäppi, tiktok, ( 3 eri pelejä ) Eipä enää oo kun vanhemmat poistaa ne multa. Multa on poistettu joskus Whatsapp, YouTube, Roblox, Zoomerang, HayDay, Like SIIS IHAN KAIKKI. CapCutki tuli melkee jossain vaihees poistettuu. Sain ne sit itkemällä takas. Mut mul ei oo vielkää snäppii, tiktokkii, likee tai zoomerangii. Jos olisin ollut huono lapsi, 24/7 polttamassa vapee niinkuin muut, keskustalla iltaan asti niinkuin moni, kiroilisin koko ajan niinkuin muut, asia olis selvää, etten ansaitse noita äppejä. MUTTAKUN MÄ OON 8,9,10:IN OPPILAS, KÄYN VAIN VIIKONLOPPUISIN ULKONA, EN KIROILE ( EI EDES LIPSAHDA PAITSI NYT KU KAIKKI ON SITÄ SAMAA PASKAA ), EN VAPETA, LUEN ROMAANEJAJA KIRJOITAN NIITÄ. Miksi jos mä en tee yhtä asiaa oikein niin mulle suututaan niin paljon?
Tuntuu kuin eläisin perheessä missä ei saa tehdä virheitä. Virheet ovat kiellettyjä. Jos mokaa, saa maksaa ja katua tekoistaan AINA. Nyt mä en edes saa viedä puhelinta kouluun tai edes ulos. Enkä saa käytttää sitä aamuisin tai iltaisin. Äitini meinasi soittaa opettajalleni ja käskisi häntä takavarikoimaan myös koululäppärimeni. Kyse ei nyt vaan ole puhelimesta.
Mun kaverit ei tiedä musta oikeasti yhtään mitään.
En saa käyttää yhtään meikkiä tai pukeutua kuten haluan. Mun vanhemmat vihaa mekkoja joten en saa edes käyttää niitä. Mä saan kyllä mennä toisten luo kylään ja yökylään, mutta sielläkin mun vanhemmat tyylii pilaisi kaiken. Saan mennä keskustaan, mutta mun vanhempien täytyy olla siellä, mun kavereiden kanssa.
Ite Muutin vähän aikaa sitten [osa viestistä poistettu] enkä ole sopeutunut mihinkään. Vanhemmat eivät auta minua kovinkaan monen asian suhteessa…….
En tiedä, tuletko koskaan lukemaan tätä, mutta haluan kirjoittaa sinulle silti. Usko tai älä, mun oloa helpotti paljon se, että luin sun tekstiä, koska itse olen kärsinyt aina samasta ongelmasta.En ole sinua paljoa vanhempi, vuoden, ja kuukausi sitten aloitin lukio-opinnot. Ja huomasin heti, että taidamme olla aika samanlaisia. Minunkin vanhemmat rajoittavat minun puhelimen käyttöä todella todella paljon. Ala-asteella puheliin oli minulle jotenki todella todella iso unelma minulle siis, koska kaikilla muilla minun ikäisillä oli puhelin. Ensimmäistä kertaa puhelimen sain kahdeksannella luokalla, ja se ei tuntunut ollenkaan siltä. Minulta otettiin aina se todell todella todella helpotsi, ja meni aina jopa viikkoja, jotta sain sen takaisin. Vaikka olen jo 16-vuotias, vanhempani lukevat aina viestejäni, ja ainoa sovellus jota käyttää on watsapp. Nyt kun lukio alkoi, elämäni myös muuttui, kun en saanutkaan enää jutella vanhoille peruskoulun ystävilleni, ja isäni esti ne kaikki ja poisti heidän numeronsa. Snäppi on ollut minulle aina unelma. Mutta olen tottunut tähön. Minua on auttanut se, että keksin itselleni AINA tekemistä. Lue kirjoja niin kuin teetkin, piirrä, kokeile tehdä käsitöitä, hanki tietoa maailmasta tai kirjoita omia tekstejä. Äläkä huoli, minäkään en saa koskaan olla missään kavereiden kanssa, tai muutenkin en saa poistua kotoa ilman vanhempiani. Sinä et antsaitse mitään tuollaista. Ja kavereista sen verran: askel kerrallaan yritä näyttää heille kuka oikeasti olet, ja jos se on vaikeaa, tutustu täysin uusiin ihmisiin. Tsemppiä sulle paljon <3
Luin tekstisi ja se auttoi todella paljon. Mua helpotti ihan sairaan paljon kun sain tietää, etten ole ainoa näiden asioiden suhteen. Et säkään ansaitse tuota. Ei oikeastaan kukaan. Meillä kaikilla pitäisi olla oikeus yksityisyyteen. Paljon haleja multa<33
Joo, mul aika sama juttu, toivon sulle ja teille kaikille kaikkee hyvää ja tsemppii! Moii<3